Ulkomaat

Kun Israelin Netanjahu tapaa Trumpin, tavoitteena on ”äärimmäinen diili”

USA:n presidentti Donald Trump on delegoinut vävylleen Jared Kushnerille Lähi-idän rauhan. Kushnerin vanhemmat olivat Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun perhetuttuja.

Washington

Kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tapaa tänään Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Valkoisessa talossa, miehet eivät aloita nollasta.

Netanjahu tunsi 1980-luvulla Trumpin isän, kiinteistömiljonääri Fred Trumpin, jonka kuvaa presidentti kuulemma pitää työpöydällään. Trumpin vävyn Jared Kushnerin vanhemmat puolestaan olivat Netanjahun perhetuttuja; kun Netanjahu oli Kushnereilla kylässä New Jerseyssä, hän nukkui Jaredin huoneessa, kertoi The New York Times -lehti. (Teini-ikäinen Kushner ajettiin alakertaan).

Kotimaassa Israelin pääministeri onkin antanut kuvan, että hän tuntee Yhdysvallat paremmin kuin kukaan ja lähtee siksi Washingtoniin vahvoissa asemissa. Tämä on tärkeää siksi, että Israelissa Netanjahua epäillään korruptiosta, ja ulkopolitiikka on tapa ohjata huomio muualle.

Odotettavissa ei kuitenkaan ole pelkkä lämmin perhejuhla kahden läheisen ja samanmielisen liittolaisen välillä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Trump esiintyi kampanjan aikana tinkimättömänä Israelin-ystävänä, joka väläytti jopa siirtävänsä Yhdysvaltain Israelin-lähetystön Tel Avivista Jerusalemiin. Hän nimitti Israelin-suurlähettilääksi oikeistolaisen David Friedmanin, joka tukee uusia siirtokuntia ja rinnasti kerran Yhdysvaltain vasemmistojuutalaiset natsien kätyreihin.

Presidentiksi noustuaan Trump on kuitenkin peruuttanut: hän antoi israelilaismedialle haastattelun, jonka mukaan uusien siirtokuntien rakentaminen ei auta rauhan saavuttamisessa. Lähetystöstäkään ei kuulemma tehdä mitään hätäisiä päätöksiä.

Lisäksi Trump on toistaiseksi ollut hiljaa Iranin ydinohjelmasopimuksesta, jonka hän aiemmin lupasi repiä kappaleiksi heti kautensa aluksi.

Mitä vierailusta sitten on odotettavissa?

Molemmille miehille on kotikentällä etua näyttää, että he ovat läheisiä ja samanmielisiä. Molempia palvelee myös tehdä selväksi, että Yhdysvaltain ja Israelin suhteet ovat selvästi parantuneet Yhdysvaltain vallanvaihdoksen jälkeen.

On vähättelyä sanoa, että Netanjahu ei tullut toimeen presidentti Barack Obaman kanssa. Netanjahu uhmasi Obamaa harvinaisella tavalla tulemalla Washingtoniin opposition vieraaksi ja pitämällä Yhdysvaltain kongressissa tulisen puheen Iranin ydinohjelmasopimusta vastaan.

Obama vastasi päästämällä joulukuussa YK:ssa läpi Israelin siirtokunnat tuomitsevan YK-päätöslauselman. Osa Yhdysvaltain oikeistojuutalaisista leimasi Obaman antisemiittiseksi.

Ennen matkaansa Netanjahu puhuikin Yhdysvaltain ja Israelin välien ”ylennyksestä” Trumpin noustua valtaan.

Netanjahu ja Trump ovat myös yhtä mieltä Iranin uhasta. Se, miten siihen vastataan, on kuitenkin monimutkaisempi asia.

Irania pelkäävät myös Lähi-idän sunnimuslimimaat, kuten Saudi-Arabia. Kun yhteinen vihollinen yhdistää, olisi Trumpilta harkitsematonta provosoida palestiinalaisia.

Toiseenkin suuntaan on kuitenkin vaikea liikkua. The Washington Post -lehden mukaan Netanjahun oikeistolainen hallituskumppani Naftali Bennett varoitti ennen vierailua, ettei Netanjahu saisi edes puhua palestiinalaisvaltiosta Washingtonissa. Osa Israelin oikeistosta on julistanut kahden valtion ratkaisun kuolleeksi.

Trumpin valtteja ovat ortodoksijuutalainen vävy ja luja luottamus delegointiin. Presidentti on pannut Jared Kushnerin vastuuseen ei vähemmästä kuin Lähi-idän rauhasta. Se on kunnianhimoiselle Trumpille tarpeeksi suuri tavoite, ”äärimmäinen diili”, kuten hän on sanonut.

Poliittisesti kokemattoman vävyn kädet alkavat kuitenkin olla täynnä. Hän on hoitanut viime aikoina myös Trumpin Meksiko-suhteita, jotka eivät enää ole helpot tai yksinkertaiset.

Trump on kuitenkin ympäröinyt itsensä kovan linjan miehillä, joiden joukossa Kushner näyttäytyy maltillisena.

“Niin outoa kuin se onkin, se 36-vuotias lapsi voi olla ainoa aikuinen huoneessa”, arvioi Israelin entinen YK-lähettiläs Dan Gillerman The New York Times -lehdessä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Israel
  • Donald Trump

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    3. 3

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    4. 4

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    5. 5

      Erosta, surusta ja potkuista selviää helpommin, kun ei juokse karkuun – pakeneminen voi pahentaa oloa, sanoo psykoterapeutti

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomen talous voimistuu rajusti, mutta suuria ongelmia on ainakin kaksi – ”Pitäisi olla malttia antaa tilaa luovalle tuholle”

      Tilaajille
    8. 8

      Latviassa Suomi on ikuisesti cool

    9. 9

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    10. 10

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    9. 9

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    10. 10

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää