Ulkomaat

Ruotsi pidätti miehen epäiltynä tiibetiläisten pakolaisten vakoilusta

Pakolaisvakoilu on Ruotsissa rangaistavaa, toisin kuin Suomessa.

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on ottanut kiinni miehen, jonka epäillään vakoilleen tiibetiläisiä pakolaisia Ruotsissa. Mies on työskennellyt vieraan vallan toimeksiannosta, kertoo Säpo maanantaina antamassaan tiedotteessa.

Säpo otti miehen kiinni sunnuntaina, ja syyttäjä on päättänyt pidättää hänet.

”Turvallisuuspoliisi on jonkin aikaa kyennyt näkemään, kuinka mies on toiminut Ruotsin tiibetiläisympäristössä ja kerännyt siitä tietoa. Nämä tiedot hänen epäillään luovuttaneen eteenpäin tiedustelu-upseerille, joka työskentelee vieraalle vallalle”, kertoo Säpo tiedotteessaan.

Säpo ei suostu sanomaan, mille vieraalle vallalle miehen epäillään työskennelleen, kertoo Ruotsin radio.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tiibetiläisistä pakolaisista on yleensä ollut kiinnostunut Kiina, joka miehitti Tiibetin vuonna 1950.

Kiina pyrkii tukahduttamaan Tiibetissä ja uiguurien kotiseudulla Xinjiangissa aktivismia, joka vastustaa Kiinan hallintoa. Monia aktivisteja kummaltakin alueelta on paennut Kiinasta ulkomaille.

Tiedossa on myös, ettei Kiinan turvallisuusviranomaisille ole vierasta toiminta Manner-Kiinan ulkopuolella paikoissa, joissa heillä ei ole toimivaltaa.

Esimerkiksi Hongkongissa Kiina-kriittisiä kirjoja kustantanut Ruotsin kansalainen Gui Minhai katosi Thaimaassa syksyllä 2015 ja päätyi Kiinan viranomaisten haltuun. Yleisen käsityksen mukaan Kiinan viranomaiset sieppasivat hänet. Gui on yhä telkien takana Kiinassa.

Ruotsissa on aiemmin tuomittu ihmisiä Kiinalle tiedustelemisesta. Esimerkiksi vuonna 2010 Tukholman käräjäoikeus tuomitsi vankeuteen miehen, joka keräsi tietoa uiguureista Tukholman seudulla.

Hänet tuomittiin niin sanotusta pakolaisvakoilusta. Siitä epäillään myös nyt pidätettyä miestä.

Pakolaisvakoilu tarkoittaa tietojen urkkimista tai painostusta, joka kohdistuu ulkomailla asuvaan ihmiseen. Usein kohteena on kotimaastaan vainoa paennut aktivisti.

Pakolaisvakoilulla yritetään usein tiedonhankinnan lisäksi kontrolloida ulkomaille paenneita hallituksen vastustajia. Vakoilu voi myös vaarantaa pakolaisen perheen tai muut verkostot, jotka ovat jääneet kotimaahan.

Tällaista toimintaa harjoittavat lähinnä diktatuurit tai Kiinan kaltaiset autoritaariset valtiot, joista aktivistit joutuvat toisinaan pakenemaan viranomaisten vainoa ulkomaille.

Ruotsissa pakolaisvakoilu on rangaistavaa, toisin kuin Suomessa. Ruotsissa pakolaisvakoilu tuomitaan laiton tiedustelutoiminta -nimisenä rikoksena.

Suojelupoliisi on kertonut, että sen tiedossa on pakolaisvakoilutapauksia myös Suomessa. Se mainitsi asiasta esimerkiksi tuoreimmassa vuosikirjassaan.

Suomessa ainakin oikeusministeriössä on viime vuosina pyöritelty ajatusta pakolaisvakoilun säätämisestä rangaistavaksi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vakoilu
  • Ruotsi
  • Pakolaiset
  • Tiibet
  • Kiina
  • Kiinan ihmisoikeudet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaismies lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa kolmevuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    5. 5

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    6. 6

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    7. 7

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

    9. 9

      Ryanairin matkustamohenkilöstölle tiukka kirje: Saat ikäviä työvuoroja, ellei hajuveden myynti parane

    10. 10

      Suomalainen yhteiskunta tekee pojista alisuoriutujia – äitinä syytän itseäni siitä, etten panostanut poikani kulttuuri­harrastuksiin ennen murrosiän alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää