Isisin tuhoa vannova Trump perii Obamalta toimivan strategian – jota tulee toki kutsumaan uudeksi ja omakseen - Ulkomaat | HS.fi

Isisin tuhoa vannova Trump perii Obamalta toimivan strategian – jota tulee toki kutsumaan uudeksi ja omakseen

Presidentti Trumpilta odotetaan päätöksiä terrorisminvastaisen sodan jatkamisesta. Isisiä vastaan hän turvautunee pitkälti Obaman oppeihin.

Irakin erikoisjoukkojen sotilas pidätti Isisin taistelijaksi epäillyn miehen Mosulin kaupungissa sunnuntaina. Yhdysvallat tukee ilmapommituksin, tiedustelutiedoin ja erikoisjoukkojen avulla Irakin asevoimia.­

1.3.2017 2:00 | Päivitetty 1.3.2017 19:04

Yhdysvallat ei enää voita sotia, sanoi presidentti Donald Trump maanantaina. Hänen mukaansa Yhdysvaltain sotilaallisesta epäonnistumisesta kertoo se, että Lähi-itä on pahemmassa jamassa kuin vuosituhannen vaihteessa.

Vaikea väittää vastaan. Muutaman viime vuoden aikana arabikevään kansannousut, sisällissodat Irakissa, Syyriassa, Libyassa ja Jemenissä sekä islamistiterroristien levittäytyminen ovat jättäneet Lähi-idän sekasortoon.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat