Ulkomaat

Aliravitsemusta, paleltumisia ja toisiaan syöviä eläimiä – satoja eläimiä on kuollut brittieläintarhan surkeissa oloissa

Eläintarhan omistaja haluaisi panna tarhansa myyntiin, mutta valtuusto määräsi sen lakkautettavaksi.

Luoteisenglantilainen aluevaltuusto on pannut stopin surullista huomiota herättäneen eläintarhan toiminnalle. Lähes 500 tarhan eläintä on kuollut runsaan neljän vuoden aikana aliravitsemukseen, kylmyyteen tai ahtauden aiheuttamiin vaivoihin.

Noin 1 500 eläimen tarhaan on tehty tarkastus, jonka mukaan eläinten kuolemat antavat selvän käsityksen tarhan huonosta johdosta. Puutteita oli muun muassa ruokinnassa, eläinten lisääntymisen kontrolloinnissa ja terveydenhoidossa.

Viime vuonna South Lake Safari -eläintarhassa kuoli huonojen olosuhteiden vuoksi 123 eläintä. Joukossa oli muun muassa länsiafrikkalainen kirahvi, joka liukastui vääränlaisella alustalla sekä kenguru, joka kuoli saatuaan vamman päähänsä.

Kilpikonnan kohtaloksi koitui sähköaita, ja toinen kilpikonna paleltui hengiltä. Seitsemän tervettä leijonanpentua lopetettiin, koska niille ei vain ollut tarpeeksi tilaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Harvinainen lumileopardi löydettiin osaksi syötynä. Afrikkalaisille eläimille tarkoitettu rakennus oli täysin kylmillään.

Hoitajien mukaan heitä oli kehotettu hävittämään kuolleiden eläinten ruhot kaikessa hiljaisuudessa.

Neljä vuotta sitten eläintarhassa sai surmansa myös työntekijä, kun tiikeri raateli hänet. Tapauksen jälkeen eläintarha tuomittiin viime vuonna maksamaan lähes 300 000 euron sakot turvallisuusrikkomuksista.

Tarkastajien mukaan myös tarhassa kävijöitä on aika ajoin purtu.

Tarkastajat suosittelevat Dalton-in-Furnessissa sijaitsevan eläintarhan omistajalle syytteitä eläinsuojelurikkomuksista.

Eläintarhalla on 28 päivää aikaa valittaa valtuuston päätöksestä olla jatkamatta eläintarhan toimilupaa. BBC:n mukaan eläintarhan omistaja haluaisi myydä koko tarhan, mutta haluaa sitä ennen toimilupa-asiat kuntoon.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

    2. 2

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    5. 5

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    6. 6

      Valerian-floppi ajoi Luc Bessonin elokuvastudion taloudelliseen ahdinkoon

    7. 7

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    8. 8

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Yli puolet nuorista nukkuu liian vähän – ja se on ongelma, koska univajeen haitat voivat näkyä vielä aikuisiälläkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää