Ulkomaat

YK: Käynnissä pahin humanitaarinen kriisi sitten toisen maailmansodan – ”Ihmisiä kuolee nälkään”

Erityisen paha tilanne on Keniassa, Jemenissä, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa.

Vuosi 2017 on alkanut synkimmissä mahdollisissa tunnelmissa. Yhdistyneet kansakunnat YK varoittaa, että käynnissä on pahin humanitaarinen kriisi, joka ihmiskuntaa on kohdannut maailmansotien jälkeen.

Erityisen paha tilanne on Keniassa, Jemenissä, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa, joiden asukkaita uhkaa vakava nälänhätä. Edellä mainituissa maissa alkuvuoden aikana vieraillut YK:n humanitaarisen hätäavun koordinaattori Stephen O’Brien varoitti perjantaina, että ilman kansainvälisen yhteisön toimia nälänhätä uhkaa jopa 20 miljoonaa ihmistä.

”Olemme historiallisesti kriittisessä käännekohdassa. Tämän vuoden alussa käynnissä on pahin humanitaarinen kriisi sitten YK:n perustamisen”, O’Brien sanoi YK:n turvallisuusneuvostolle perjantaina YK:n tiedotteen mukaan. Hän varoitti, että ”ilman maailmanlaajuisia yhteisiä toimia ihmisiä alkaa kirjaimellisesti kuolla nälkään”.

YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 edistämään maailmanlaajuista rauhaa ja turvallisuutta. Tuolloin käynnissä oli ennennäkemätön sekasorto ja pakolaisuus koski kymmeniä miljoonia ihmisiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nälänhädän myötä erilaisten kulkutautien riski kasvaa ja ihmiset lähtevät suurin joukoin liikkeelle etsimään parempia elinolosuhteita muualta. Riskinä O’Brienin mukaan on, että saavutettu kehitys taantuu köyhissä maissa ja kokonaisten sukupolvien tulevaisuus on vaarassa.


Hän vetosi maailmanlaajuisesti YK:n jäsenvaltioiden hallituksiin. Valtavaa humanitaarista kriisiä hoitamaan tarvitaan O’Brienin mukaan kansainvälistä poliittista tahtoa – ja iso summa rahaa.

”Ollakseni täsmällinen, tarvitsemme 4,4 miljardia dollaria heinäkuuhun mennessä”, O’Brien sanoi.

YK:n edellinen pääsihteeri Ban Ki-moon varoitti tilanteesta viime vuoden lopulla. O’Brienin mukaan varoitus on syytä ottaa todesta viimeistään nyt.

”Oli oikein soittaa hälytyskelloa ajoissa eikä jäädä odottelemaan kuvia nälkään kuolevista lapsista”. hän sanoi.

Tilanne on kuitenkin jo hyvin hälyttävä neljässä pahimmin humanitaarisesta kriisistä kärsivässä maassa.


Pitkällisen konfliktin riivaamassa Jemenissa noin kaksi kolmesta, eli yli 18 miljoonaa ihmistä, tarvitsee YK:n mukaan apua. Heistä yli seitsemän miljoonan ruokaturva on vaarassa.

Hallituksen ja sen liittolaisten taistelut huthi-kapinallisia vastaan pahentavat tilannetta ja estävät apua tarvitsevien pääsyn hätäavun luokse. O’Brien korosti, ettei hätäavulla ratkaista ongelmaa.

”Toistan viestini uudelleen: vain poliittinen ratkaisu voi lopulta päättää inhimillisen kärsimyksen ja tuoda alueelle vakautta. Hätäapu ja avustustyö eivät ole pitkäaikainen ratkaisu kasvavaan kriisiin.”

Myös maailman nuorimmassa valtiossa, vuonna 2011 perustetussa Etelä-Sudanissa monivuotinen konflikti, nälkä ja suoranainen nälänhätä uhkaavat yli 7,5 miljoonaa ihmistä. Heistä 3,5 miljoonaa elää maansisäisinä pakolaisina. Viime vuosi oli Etelä-Sudanissa erityisen paha ja nosti maansisäisten pakolaisten määrää 1,4 miljoonalla.

O’Brien muistutti, että Etelä-Sudanin kriisi on riippuvainen ihmisistä.

”Maan nälänhätä on ihmisten tekemä. Siihen ovat vaikuttaneet konfliktin osapuolet mutta yhtä paljon myös ne, jotka eivät puutu asiaan lopettaakseen sitä.”

Somaliaa vaivaa tälläkin hetkellä paha kuivuus. Yli puolet somaleista, 6,2 miljoonaa ihmistä, on O’Brienin mukaan avun tarpeessa. Heistä lähes 3 miljoonaa tarvitsee apua nopeasti.

O’Brienin mukaan erityisen hälyttävää on se, että yli miljoona alle 5-vuotiasta lasta on Somaliassa vakavasti vaarassa jäädä aliravituksi. Tilanne on hänen mukaansa toisinto vuodelta 2011, jolloin Somalia edellisen kerran kärsi nälänhädästä.

Myös 2,7 miljoonan kenialaisen ruokaturva on uhattuna. O’Brien varoitti ruoka-avun tarvitsijoiden määrän saattavan nousta miljoonalla seuraavan kuukauden aikana.

”YK aikoo yhdessä Kenian hallituksen kanssa tehdä pian 200 miljoonan dollarin avunpyynnön, jotta avuntarvitsijoille saadaan elintärkeää apua ja turvaa”, O’Brien sanoi perjantaina.

O’Brien muistutti turvallisuusneuvostoa siitä, että kriisit on mahdollista voittaa.

”On mahdollista kääntää tämän kriisin suunta, estää nälänhätä ja nämä vaanivat inhimilliset katastrofit. Kaikki tämä on ehkäistävissä.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • YK
  • Nälänhätä
  • Etelä-Sudan
  • Kenia
  • Jemen
  • Somalia
  • kriisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    9. 9

      Seksuaalinen ahdistelu parisuhteessa on tabu

    10. 10

      Ministeri Anne Berner: Sähköautojen hankintatuki laajenee leasing-autoihin – sähköpyörät jäävät vielä ilman tukea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää