Ulkomaat

Trump vihjasi, että Obama salakuunteli sekä häntä että Merkeliä: ”Ainakin se on meille yhteistä”

Saksan liittokanslerin vierailu Valkoiseen taloon sujui kohteliaissa, mutta jännittyneissä tunnelmissa.

Washington. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vihjaili perjantaina, että edellinen presidentti Barack Obama olisi salakuunnellut sekä häntä että Saksan liittokansleri Angela Merkeliä.

”Ainakin se on ehkä meille yhteistä”, Trump vitsaili esiintyessään Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa Merkelin rinnalla. Kyseessä oli heidän ensimmäinen tapaamisensa Trumpin virkakaudella.

Merkeliä ei naurattanut, vaan katsoi Trumpia hämmentyneen näköisenä.

Trump viittasi Wikileaksin vuonna 2013 julkaisemiin tietoihin, joiden mukaan Yhdysvaltain kansallinen turvallisuuspalvelu NSA kuunteli pitkään Merkelin puhelinta. Tuolloin Merkel sanoi tiettävästi amerikkalaisille, että ”ystävien ei pitäisi vakoilla toisiaan”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sen sijaan Trumpin väitteille siitä, että häntä itseään olisi salakuunneltu viime syksynä vaalikampanjan aikana, ei ole toistaiseksi löytynyt todisteita. Kongressissa asiaa tutkivat republikaanit ja demokraatit ovat todenneet, ettei mitään näyttöä salakuuntelusta ole.

Kun saksalaistoimittaja kysyi tiedotustilaisuudessa salakuunteluväitteistä Trumpilta, tämä kehotti kysymään asiasta uutiskanava Foxilta, jonka haastattelemaan asiantuntijaan Trump perusti salakuunteluväitteensä.

”Teidän ei pitäisi puhua minulle, puhukaa Foxille”, Trump sanoi. Oikeistolainen uutiskanava Fox tunnetaan ajoittain kärjistetyistä väitteistään.

Kaksi viikkoa sitten Trump syytti Twitterissä Obamaa ”pahaksi tai sairaaksi mieheksi”, koska tämä olisi määrännyt Trumpin kotiin salakuuntelun vaalien alla.

Entinen presidentti on kiistänyt väitteet ehdottomasti ja huomauttanut, ettei presidentti voi Yhdysvaltain lain mukaan määrätä ketään salakuunneltavaksi.


Merkelin ja Trumpin ensitapaaminen sujui kohteliaissa, mutta selvästi jännittyneissä merkeissä.

Trump sanoi arvostavansa Merkeliä ja korosti maiden yhteisiä arvoja. Samalla hän kuitenkin painokkaasti toisti vaatimuksensa siitä, että Saksan pitää nostaa puolustusmenojaan saavuttaakseen kahden prosentin osuuden bruttokansantuotteestaan, kuten Nato-maat ovat sitoutuneet tekemään.

Trumpin mukaan saksalaiset ovat myös onnistuneet paljon amerikkalaisia paremmin kauppaneuvotteluissa.

”En ole isolationisti”, Trump sanoi. ”Uskon reiluun kauppaan.”

Hän jatkoi, että Yhdysvalloista tulee sotilasmenojen kasvattamisen myötä erittäin vahva, ”ehkä vahvempi kuin koskaan”.

Johtajat keskustelivat tapaamisensa aikana myös Afganistanista ja Ukrainan tilanteesta.

Merkel korosti sitä, miten kansainväliset vapaakauppasopimukset hyödyttävät molempia osapuolia. Hän muistutti myös, että vapaa liikkuvuus on ollut erittäin tärkeää Euroopassa, jonka maat ovat aiemmin sotineet keskenään.

Merkel puhui myös pakolaisten oikeuksista.

”On aina parempi puhua toistemme kanssa kuin toisistamme”, Merkel sanoi. Hän saattoi viitata lukuisiin lausuntoihin, joita Trump antoi hänestä vaalikampanjansa aikana.

Trumpin mukaan Merkel ”pilasi Saksan” päästämällä sisään pakolaisia. Perjantaina Trump ei kuitenkaan toistanut syytöksiä, vaan kutsui Merkelin tapaamista ”suureksi kunniaksi”.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    4. 4

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    7. 7

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – Katso grafiikasta, kuinka sade­alue peittää tunti tunnilta eteläisen Suomen

    8. 8

      Eduskunta hyväksyi ruotsin asemaa nakertavan kielikokeilun – Rkp:n synkän päivän täydensi Folktingetin jääminen ilman avustusta

    9. 9

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    10. 10

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää