Ulkomaat    |   Kommentti

Presidentti Niinistö nosti Suomen profiilia mutta otti myös riskin – Putinilla ja Trumpilla on vielä pitkä matka Helsinkiin

Presidentti Niinistö tarjosi puitteet Venäjän ja Yhdysvaltojen huipputapaamiselle. Kyseessä on hyvä hanke, mutta kariutuessaan siitä voi olla haittaa myös ehdotuksen tekijälle, kirjoittaa HS:n Kari Huhta.

Suomalaiset näkevät mielellään maansa kansainvälisessä politiikassa pienenä mutta taitavana toimijana, joka ajoittain pääsee suurvaltatapaamisten hovimestariksi. Taustalla ovat vuoden 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous Etyk ja sittemmin Yhdysvaltojen ja Venäjän kohtaamiset Helsingissä.

Tuoretta näyttöä tämän omakuvan tueksi ei kuitenkaan ole, joten torstaina tullut tieto Vladimir Putinin ja Donald Trumpin mahdollisesta ensikohtaamisesta Helsingissä saattoi herättää Suomessa voimakasta myötävärinää. Siihen voi olla aihetta, koska kyseessä on hyvä hanke.

Asiasta esitetyt vuorosanat eivät kuitenkaan ole aivan niin yksiselitteisiä, kuin miltä ne ensikuulemalta vaikuttivat, ja matka tapaamisen toteutumiseen on vielä pitkä.

Arkangelissa järjestetyssä Arktisessa foorumissa presidentti Sauli Niinistö kertoi puheenvuorossaan, että Suomi on valmis järjestämään huippukokouksen toimiessaan toukokuusta alkaen Arktisen neuvoston puheenjohtajana. Neuvoston kahdeksan jäsenmaan joukossa ovat sekä Venäjä että Yhdysvallat.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Paneelikeskustelussa Niinistö vielä vastasi erikseen myötävästi juontajan kysymykseen valmiudesta isännöidä Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien tapaaminen Helsingissä jo ennen G20-maiden huippukokousta Saksassa heinäkuussa.


Putin vuorostaan sanoi, että Helsinki olisi oikein sovelias paikka tapaamiselle Trumpin kanssa, jos sellainen järjestyy, mutta G20-kokous olisi sekin ihan hyvä vaihtoehto.

 

Jos hanke kariutuu, voi siitä olosuhteista riippuen olla haittaa myös ehdotuksen tekijälle.

Putin siirsi vielä vastuun tapaamisen toteutumisesta Yhdysvalloille ja Niinistö muistutti, että huipputapaamisissa pitää olla myös asiaa.

Kysymys ei lopulta ole siitä, tapaavatko Putin ja Trump vaan siitä, missä he tapaavat ensimmäistä kertaa.

Tarkempien vastausten valossa voi vaikuttaa siltä, että asiasta käytiin vain kevyttä keskustelua, mutta se olisi väärä tulkinta.

Korkean tason kansainvälisiä tapaamisia valmistellaan yleensä hyvinkin pitkälle, ennen kuin niistä sanotaan julkisuuteen yhtään mitään. Silloin mahdollisesti pieleen menneistä hankkeista ei ole kenelläkään erillistä haittaa.

Oleellista on se, kuinka paljon mahdollista Arktista huippukokousta Helsingissä on ehditty pohjustaa Arktisen neuvoston kahdeksan jäsenmaan kesken, ja miten hyvin Yhdysvallat oli tietoinen etukäteen Niinistön ehdotuksesta.

Nyt ehdotus Venäjän ja Yhdysvaltojen huipputapaamisesta Helsingissä on joka tapauksessa julki. Jos hanke kariutuu, voi siitä olosuhteista riippuen olla haittaa myös ehdotuksen tekijälle. Kun pyrkii keräämään pisteitä, joutuu ottamaan myös riskejä.

Suomen kaavailut Arktisesta huippukokouksesta eivät sinänsä voineet yllättää ketään, kuten ei myöskään presidentti Niinistön halukkuus toimia aloitteentekijänä Venäjän ja lännen suhteissa.

Ensimmäisen ja epäonnistuneen arktisen huippukokousaloitteen teki Alexander Stubb (kok) vuonna 2010 ollessaan ulkoministerinä. Suomi ei kuitenkaan ollut Arktisen neuvoston puheenjohtajavuorossa, eikä ajatus kiinnostanut puheenjohtajaksi tullutta Ruotsia.

Niinistö vuorostaan otti ajatuksen esille jo vuosi sitten ja on sittemmin maininnut sen useampaan otteeseen.

Kyseessä on jo toinen Niinistön käynnistämä yritys synnyttää keskustelutilaa Venäjän ja lännen välillä.

Viime kesänä Niinistö esitti Putinille ehdotuksen Itämeren lentoturvallisuuden parantamiseksi vähentämällä Venäjän sotilaskoneiden niin sanottuja pimeitä lentoja.

Transponderi-ehdotuksena tunnettu hanke ehti useiden lähteiden mukaan herättää hämmennystäkin, jonka Niinistö ehdottomasti kiisti, mutta lopulta Venäjä ja Nato sopivat lentoturvallisuushankkeen palauttamisesta kansainvälisen siviili-ilmailuliiton Icaon käsittelyyn.

Hankkeille yhteistä on se, että Niinistö kokeilee diplomatiaa aika ahtaassa tilassa. Nyt kyse ei ole vain Venäjän ja lännen huonoista suhteista vaan myös melkoisesta sekaannuksesta Washingtonissa ja epäselvyydestä siitä, mitä kaikkea Putinin ja Trumpin suhteisiin liittyy.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    8. 8

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

    10. 10

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    10. 10

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää