Ulkomaat

EU-maat haluavat ensin ”riittävää edistystä” Britannian eroprosessissa, sitten vasta puhua tulevaisuuden suhteesta – päinvastoin kuin Britannian pääministeri May toivoi

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk pitää tärkeänä tietoa siitä, miten EU-kansalaisten oikeudet Britanniassa turvataan.

Bryssel

Euroopan unioniin jäävien 27 jäsenmaan mukaan Britannian kanssa käytävissä brexit-neuvotteluissa on ensin saavutettava ”riittävää edistystä” eron ehdoista ennen kuin voidaan ryhtyä tunnustelemaan EU:n ja Britannian tulevia suhteita, EU-puheenjohtajamaan Maltan pääministeri Joseph Muscat sanoi perjantaina tiedotustilaisuudessaan.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoi samassa tiedotustilaisuudessa Maltalla, että neuvotteluissa on ensin ratkaistava, miten turvataan EU-kansalaisten oikeudet Britanniassa. Britannian on myös hoidettava maksuvelvoitteensa EU:lle.

Tuskin mukaan on myös pidettävä huoli, että Pohjois-Irlannin rauhanprosessi ei järky ja että yritykset eivät joudu ”lailliseen tyhjiöön”.

Hänen mukaansa edessä ovat ”vaikeat, monimutkaiset ja joskus jopa aggressiiviset neuvottelut, siitä ei pääse mihinkään”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mutta: ”EU ei tavoittele rankaisemista. Brexitissä on jo riittävästi rangaistusta. Yli 40 vuoden yhtenäisyyden jälkeen olemme toisillemme velkaa sen, että teemme tästä erosta niin sujuvan kuin mahdollista.”

EU27 ja Britannia lähtevät neuvotteluihin erilaisin odotuksin ja toivein. Britannian pääministeri Theresa May ilmoitti virallisesti maansa eroamisesta keskiviikkona ja toisti useaan otteeseen, että sekä erosta että tulevaisuuden suhteesta pitäisi neuvotella yhtä aikaa.

Donald Tuskin johdolla laadituissa neuvottelujen suuntaviivoissa painotetaan kuitenkin, että neuvotteluissa on ensin saavutettava ”riittävää edistystä”. Hänen mukaansa tämä voisi toteutua ensi syksyyn mennessä.

EU27:n näkökulmasta tulevaisuuden suhteesta voidaan käydä ”alustavia ja valmistelevia keskusteluja”, todetaan yhdeksän sivun mittaisessa ”suuntaviivojen luonnoksessa”.

EU:n vaikutusvaltaisimmat jäsenmaat Saksa ja Ranska ovat vaatineet, että erosta neuvotellaan ennen kuin edetään mihinkään jatkosuunnitelmiin. Britannian ja EU:n tulevien kauppasuhteiden lisäksi on neuvoteltava siirtymäajan sopimus, sillä EU-eron ja uuden suhteen väliin voi jäädä useiden vuosien aikarailo.

EU27 ilmoittaa olevansa valmis myös neuvotteluiden kariutumiseen.

”(Unioni) ponnistelee saavuttaakseen sopimuksen – –  mutta valmistelee itseään siihen, että tilanteesta selvitään, mikäli neuvottelut epäonnistuvat”, alustavissa suuntaviivoissa todetaan.

May ilmoitti Britannian tavoittelevan ”syvää ja erityistä kumppanuutta” EU-eron jälkeen.

EU27 puolestaan linjaa uudelle suhteelle maltillisemmalta kuulostavan tavoitteen: ”Vahvat ja rakentavat suhteet.”

Mayn kuuden sivun mittaisessa eroilmoituksessa otettiin diplomaattiarvioiden mukaan paljon sovittelevampi kanta kuin Mayn aiemmissa puheissa. Tämän enteiltiin olevan hyväksi ilmapiirille vaikeissa ja ennen kokemattomissa neuvotteluissa.

Mayn tulkittiin kuitenkin varoittavan ja kovistelevan EU:ta, kun hän totesi, että neuvotteluiden kariutuminen johtaisi rikollisuuden ja terrorismin vastaisen yhteistyön heikkenemiseen.

Britannian brexit-ministeri David Davis totesi yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa torstaina, että Mayn viittaus turvallisuusyhteistyön kariutumiseen ”ei ollut minkäänlainen uhkaus”. Hänen mielestään May halusi vain korostaa, että ilman sopimusta molemmat osapuolet kärsisivät.

Tusk ja Maltan pääministeri Muscat totesivat kumpikin perjantaina, etteivät he usko Britannian kiristäneen turvallisuusasioilla. Tuskin mukaan May ei käyttäisi turvallisuutta ”kaupankäynnin välineenä”, Muscatin mukaan Mayn lausuntoa on brittien vakuuttelun mukaan tulkittu väärin.

”Ainakin minun hallitukseni uskoo Britannian hallituksen sanaan tässä. He ovat kunnon partnereita, ihmisiä, jotka eivät käy kauppaa kenenkään kansalaisten turvallisuudella”, Muscat totesi briteistä.

May totesi tammikuisessa puheessaan, että Britannialle olisi parempi olla ilman mitään sopimusta kuin suostua huonoon sopimukseen. Brexit-neuvotteluiden tulos pitää hyväksyä Britannian parlamentin molemmissa kamareissa.

Tuskin perjantainen vastine brexitin aloittamiselle on ”luonnostelma suuntaviivoiksi”, josta on neuvoteltu ennalta jäsenmaiden kesken.

Nyt alkaa monta viikkoa kestävä prosessi, jossa 27 maan virkamiehet ja diplomaatit hiovat tarkemmiksi neuvotteluasetelmia, jotka hyväksytään 29. huhtikuuta pidettävässä EU-maiden johtajien huippukokouksessa.

Kun strategiset päälinjat eli suuntaviivat on päämiesten voimin siunattu, jäsenmaat päättävät komissiolle annettavasta tarkemmasta mandaatista eli neuvotteluohjeista. Nämä hyväksytään ministeritasolla todennäköisesti toukokuun puolivälissä, minkä jälkeen neuvottelut voivat alkaa.

Britannian EU-ero astuu voimaan joka tapauksessa kahden vuoden päästä, tuli sopimusta tai ei. Neuvotteluja voi periaatteessa jatkaa, mutta siihen ei ainakaan nyt tunnu olevan kiinnostusta.

Lopullinen brexit-sopimus on ratifioitava Euroopan parlamentissa ja jäsenmaita edustavassa neuvostossa. Yleisen käsityksen mukaan neuvottelut on saatava päätökseen syksyllä 2018, jotta kahden vuoden määräajassa pysytään.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brexit
  • Britannia ja EU
  • Britannia
  • Pekka Mykkänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa

    7. 7

      Mies yritti tappaa naisen kylpytakilla kuristamalla Järvenpäässä – kolme vuotta ehdotonta vankeutta

    8. 8

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    9. 9

      Trumpin suosio hätyyttelee uusia pohjalukemia, mutta syöksyä ei ole luvassa – omiensa keskuudessa hän on ollut koko ajan suositumpi kuin Bill Clinton ensimmäisenä vuotenaan

    10. 10

      Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – Autossa ei ollut turvaistuinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää