Ulkomaat

Kirjeenvaihtajien analyysi: Helsingissä Kiinan presidentti pääsi helpolla, tänään häntä odottaa suurempi haaste: Trumpin tapaaminen Floridassa

HS:n kirjeenvaihtajat arvioivat maailman mahtimiesten tapaamista sekä Yhdysvaltain että Kiinan näkökulmasta.

Trumpilta loppui uho

”Varmaa on ainakin se, etteivät he golfaa yhdessä.”

Näin sanoi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin nimettömänä pysyttelevä neuvonantaja kertoessaan toimittajille etukäteen Kiinan presidentti Xi Jinpingin vierailusta. Trump on innokas golfari, Xi ei.

Trump ottaa Xin vastaan myöhään torstaina Suomen aikaa Floridan-huvilallaan Mar-a-Lagossa, jota kutsutaan talvikauden Valkoiseksi taloksi. Tapaaminen on kaksipäiväinen, jotta suurvaltojen päämiehet ja puolisot ehtisivät tutustua toisiinsa.

Jotain muuta kuin golfia on keksittävä jään rikkomiseksi, sillä tapaamisen tunnelma on jännittynyt.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vaalikampanjan aikana Trump uhosi julistavansa Kiinan valuuttakeinottelijaksi presidenttikautensa ensimmäisenä päivänä ja lyövänsä kiinalaistuotteille 45 prosentin tullit.

Pian valintansa jälkeen Trump puhui puhelimessa Taiwanin presidentin kanssa. Sekin hätkähdytti Kiinassa: onko Yhdysvallat luopumassa virallisesta yhden Kiinan politiikastaan?

Trump ja hänen avustajansa ovat hahmotelleet maailmaa, jossa juuri Kiina on Yhdysvaltain päävastustaja.

Kun Trump muutti Valkoiseen taloon, uho katosi kuin ilma pallosta. Trump vakuutti, että kohtelee Taiwania osana Kiinaa. Hän veti Yhdysvallat Tyynen­meren vapaakauppasopimuk­sesta, mikä lisää Kiinan vai­kutusvaltaa Aasiassa.

Kiinalaiset suorastaan riemastuivat, kun Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson toisti Kiinan-vierailullaan sanasta sanaan presidentti Xin fraaseja maiden välisistä suhteista: ei konfliktia, molemminpuolinen kunnioitus, molempia hyödyttävä yhteistyö.

Kiinalaisten sanakirjassa tämä tarkoittaa, ettei Yhdysvallat puutu Kiinan asioihin.

Trumpin ulkopolitiikan alkutaivalta onkin leimannut karu realismi. Aseiden myynti Bahrainiin ja Egyptin autoritäärisen presidentin kutsu Valkoiseen taloon osoittivat, että vakaus on Yhdysvalloille ihmisoikeuksia tärkeämpää. Nyt se myös näytetään.

Syyrian diktaattorin Bashar al-Assadin syrjäyttäminen ei ole enää Yhdysvalloille kynnyskysymys, kuten ennen. Kun Syyriassa tehtiin kaasuisku, Trump syytti iskusta edeltäjänsä Barack Obaman ailahtelevaa politiikkaa – kuin hän itse olisi edelleen vasta presidenttiehdokas.

Mitä Trump sitten odottaa vastalahjaksi Kiinalta?

Lyhyt vastaus: poliittisia pisteitä. Trump haluaa päästä Mar-a-Lagon kokouksen jälkeen kertomaan uutisia kiinalaisten investoinneista Yhdysvaltoihin ja uusista amerikkalaisista työpaikoista.

Trump haluaisi myös päästä julistamaan, että Kiina auttaa Yhdysvaltoja torjumaan Pohjois-Korean kasvavaa uhkaa.

Amerikka ensin, siis.

Presidentti Xi voi hyvinkin olla valmis antamaan Trumpille muutamia helppoja voittoja, kunhan sen strategisia etuja ei kyseenalaisteta. Sellainen Kiinalle on esimerkiksi Etelä-Kiinan meri, jossa maa kasvattaa valtaansa saari saarelta.

Molemmat maat myös toivovat, että kauppasota vältetään. Siinä molemmilla olisi paljon menetettävää.

Yhdysvaltain ostosten arvo Kiinasta on neljä kertaa suurempi kuin Kiinan ostosten Yhdysvalloista. The New York Times -lehden mukaan General Motors myy kuitenkin jo enemmän autoja ja Apple enemmän puhelimia Kiinaan kuin Yhdysvaltoihin.

Trump elää tviitistä tviittiin, mutta Kiina katsoo asioita tuhansien vuosien perspektiivistä. Kiinalaiset tietävät, että ellei ihmeitä tapahdu, Kiinasta tulee lähivuosikymmeninä maailman johtava talousmahti.

Sillä on aikaa odottaa parin Yhdysvaltain presidentin vaihtumista. Talouslehti Economist vertasikin Trumpia ja Xitä Aisopoksen sadun jänikseen ja kilpikonnaan. Jänis säntäilee ja uhoaa, mutta rauhallisesti tallustava kilpikonna ehtii lopulta maaliviivan yli ensin.

Kiina haluaa tyynnytellä

Viime viikkoina on vaikuttanut siltä, että Pekingissä puhutaan eri tapaamisesta kuin Washingtonissa.

Kun presidentti Trump twiittasi ”edessä on vaikea vierailu” Xin saapumiseen liittyen, Kiinassa todettiin, että hyvin se menee.

Kun Amerikan presidentti jatkoi kaupankäynnin epätasapainosta, Kiinan hallituksen edustaja kommentoi ”molempien val­tioiden uskovan yhteistyöhön ja yhteisten etujen löytämiseen ilman turhaa vastakkainasettelua”.

Kiina on todennut odottavansa positiivista ja hyvähenkistä tapaamista suurvaltajohtajien välillä.

Korostettu tyyneys on leimannut Kiinan asennetta koko Trumpin presidenttikauden ajan, vaikka sanallinen piikittely on yltynyt välillä rajuksikin. Kiinassa hallituksen ja puoluejohdon julkisuuteen antamat kommentit ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sovittelevia ja rauhoittelevia.

Näkyvintä ärtymystä Kiina on osoittanut Etelä-Kiinan mereen, Etelä-Korean THAAD-ohjuksiin ja Trumpin Taiwan-ulostuloihin liittyen. Taiwanin tähden Kiina olisi todennäköisesti valmis sotimaan.

Taiwanin suhteen kyse on ”yhden Kiinan periaatteesta”. Se tarkoittaa Kiinaa hallitsevan kommunistisen puolueen näkemystä siitä, että Taiwan on osa Kiinaa ja piste.

On selvää, että Kiinalla on mahdollisessa kauppasodassa enemmän hävittävää kuin Yhdysvalloilla. Niinpä Kiina yrittää kaikin tavoin päästä eteenpäin puhumalla.

Kiinan suhteen on pidettävä mielessä, että maa tavoittelee poikkeuksetta omaa etuaan.

Kun Xi puhuu globalisaation puolesta, taustalla on todennäköisesti ajatus siitä, että tullakseen maailman mahtivaltioksi Kiina tarvitsee muun maailman apua.

Kiina tosin näkee myös, että sen etu on koko maailman etu – esimerkiksi finanssikriisin aikaan Kiina piti liki yksin maailman talouskasvua yllä.

Kiina on ollut maailman tehdas ja hyötynyt siitä monella tavalla.

Esimerkiksi Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä kaupassa taloudellisesti suurempi hyötyjä on ollut Kiina. Kärjistäen: Kiina lainaa Yhdysvalloille ne rahat, joilla Yhdysvallat ostaa kiinalaisia tuotteita.

Ja mahtimaaksi Kiina haluaa – se on selvää. Kiina näkee takanaan vuosikymmeniä, jolloin sitä höykyttivät ensin siirtomaavallat, sitten Japani. Nyt edessä on suuruuden aika. Enää Kiina ei alistu.

Kiina katsoo olevansa maailman napa, sen kertoo jo kiinankielinen nimikin Zhongguo eli keskinen valtakunta. Heikot ajat ovat olleet poikkeus historiassa. Saavuttaakseen takaisin omasta mielestään ansaitsemansa aseman Kiina tarvitsee Yhdysvaltainkin apua.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Valtiovierailut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi metroasemaa Lontoon keskustassa on suljettu ja ihmisiä pyydetään siirtymään sisätiloihin, paikalta on raportoitu ammuskelun äänistä – HS seuraa

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Juha Sipilä: Suomessa ei ole puhuttu liian vähän seksuaalisesta häirinnästä – ”En ole tällaista kuullut kenenkään suusta”

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Jumalan herroittelua karsittiin Ruotsin kirkonmenoista – Uutinen levisi ulkomaille, ja moni käsitti väärin

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    9. 9

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    10. 10

      ”Porno voi olla naisellekin hyvä tapa toteuttaa seksuaalisuutta” – Yle kysyi naisilta, millaista pornoa he haluavat nähdä ja teki vastauksien perusteella radio-ohjelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    3. 3

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    4. 4

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    7. 7

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    8. 8

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    9. 9

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    10. 10

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kaksi metroasemaa Lontoon keskustassa on suljettu ja ihmisiä pyydetään siirtymään sisätiloihin, paikalta on raportoitu ammuskelun äänistä – HS seuraa
    3. Teemu Ramstedt debytoi Brahen kentällä - paikalla vain jääpallon uskollisimmat fanit
    4. Jumalan herroittelua karsittiin Ruotsin kirkonmenoista – Uutinen levisi ulkomaille, ja moni käsitti väärin
    5. Tunti sitten
    6. Presidentti Niinistö testasi Kaisaniemen uuden tekojään ja luonnehti itseään jääkiekkoilijana: ”Se on sellainen pelaileva”
    7. Juha Sipilä: Suomessa ei ole puhuttu liian vähän seksuaalisesta häirinnästä – ”En ole tällaista kuullut kenenkään suusta”
    8. EU pyrki ylistämään itäkumppaneiden huippukokouksen tuloksia – Myös Ukraina taipui allekirjoittamaan vesitetyn yhteisjulistuksen
    9. Isisille uskollinen jihadistiryhmä Siinain provinssi kertoi tiputtaneensa venäläisen matkustajakoneen kaksi vuotta sitten – Onko sama ryhmä moskeijaiskun takana?
    10. Väitös: Vanhempien esimerkki voi saada lapset liikkumaan koko elämänsä ajan – Isien ja poikien välillä näkyi kaikkein selvimmin yhteys
    11. Rovion osake romahti vain kaksi kuukautta osakeantimenestyksen jälkeen – pumpattiinko osakkeeseen liian suuria odotuksia?
    12. Norjan suksihuoltofiasko auttoi – Krista Pärmäkoskella ”kutkuttava” etumatka kovimpiin kilpakumppaneihin Rukan maailmancupissa
    13. Näytä lisää