Ulkomaat

USA:n liittolaiset ylistävät ohjusiskuja laajassa rintamassa – Syyria uhkaa iskeä entistä kovemmin kapinallisia vastaan

”Isku oli typerä ja vastuuton. Se myös paljastaa Yhdysvaltojen lyhytnäköisyyden ja poliittisen sokeuden”, Syyrian lausunnossa todetaan.

Yhdysvaltojen tekemät ohjusiskut syyrialaisjoukkojen lentotukikohtaan varhain perjantaina ovat saaneet laajaa tukea.

EU- ja Nato-maat ovat lausunnoissaan langettaneet Syyrian tilanteesta päävastuun maan itsevaltaiselle presidentille Bashar al-Assadille. Al-Assadin johtamaa hallitusta pidetään vastuullisena tiistaina Syyriassa tehtyyn kaasuiskuun, jossa kuoli yli 80 siviiliä.

Yhdysvallat iski aamuyöllä Suomen aikaa 59 Tomahawk-risteilyohjuksella lentotukikohtaan Syyriassa.

Ranskassa tilannetta on tulkittu niin, ettei al-Assadia voida nähdä enää Syyrian johdossa. Ranskan ulkoministeri Jean-Marc Ayrault totesi, että Venäjän ja Iranin on ymmärrettävä, että ”al-Assadin tukemisessa ei ole järkeä”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ranskan presidentti François Hollande ja Saksan liittokansleri Angela Merkel antoivat yhteisessä lausunnossa tukensa Yhdysvaltojen tekemälle ohjusiskulle.

”Presidentti al-Assad kantaa yksin vastuun tästä kehityksestä. Toistuva kemiallisten aseiden käyttö ja hänen rikoksensa omaa kansaansa vastaan edellyttävät toimia, joita Ranska ja Saksa vaativat jo kesän 2013 joukkomurhan jälkeen.” He viittaavat elokuun 2013 tapahtumiin, jolloin Damaskoksen esikaupunkialueelle iskeytyi maan pinnalta lähetettyjä raketteja, jotka sisälsivät hermomyrkky sariinia. Yhdysvaltojen arvion mukaan iskussa kuoli yli 1 400 ihmistä.

Merkel totesi jo torstaina pitävänsä skandaalimaisena sitä, ettei YK:n turvallisuusneuvostossa saatu sovittua päätöslauselmasta Syyrian tiistaisen kaasuiskun jälkeen. Turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenmaana Venäjällä on veto-oikeus YK:ssa.

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Yhdysvaltain iskut tehtiin ”ymmärrettävin aikein” uusien kemiallisten iskujen estämiseksi.

Hän kuitenkin painotti, että konflikti on ratkaistava neuvotteluteitse ja kemiallisiin iskuihin syyllistyneitä pitää rankaista YK:n kautta.

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk luonnehtivat aiemmin perjantaina Yhdysvaltojen toimia ”tarpeellisiksi”.

”Toistuvaan kemiallisten aseiden käyttöön on vastattava. Siinä on selvä ero, tehdäänkö ilmaiskuja sotilaallisiin kohteisiin vai käytetäänkö kemiallisia aseita siviilejä vastaan”, Juncker perusteli iskujen oikeutusta.

Molemmat myös yhtyivät kuoroon, joka vakuutti olevansa mukana yhteistyössä ”brutaaliuksien lopettamiseksi” Syyriassa.

Naton äänenpainot olivat samansuuntaiset.

”Kemiallisten aseiden käyttöä ei voida hyväksyä, eikä niiden käytöstä voi päästä seuraamuksitta”, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi lausunnossaan.

Myös Suomen presidentti Sauli Niinistö totesi al-Assadin olevan ”pääsyyllinen” Syyrian tilanteen pahenemiseen viime aikoina. Lue juttu Niinistön kommenteista täältä.

Niin ikään Yhdysvaltojen pitkäaikaisessa liittolaisvaltiossa Israelissa amerikkalaisohjuksista iloittiin samoin kuin Britanniassa, missä sotatoimet katsottiin sopivaksi vastaukseksi ”barbaariseen kemiallisten aseiden hyökkäykseen”.

”Sanoilla ja teoilla presidentti Donald Trump lähetti vahvan ja selvän viestin tänään siitä, että kemiallisten aseiden käyttöä ja levittämistä ei tulla hyväksymään”, Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kabinetista tiedotettiin AFP:n mukaan.

”Israel tukee täysin Trumpin päätöstä ja toivoo, että tämä viesti al-Assadin hallinnon hirvittävistä toimista kuullaan Damaskoksen lisäksi myös Teheranissa, Pjongjangissa ja muualla”, Israel viestitti.

Myös muut Yhdysvaltojen liittolaismaat kuten Japani, Italia, Puola ja Turkki ovat perjantain kuluessa ilmaisseet tukensa tehdyille iskuille.

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğan sanoi toivovansa, että Yhdysvaltain ”aktiivinen asenne” on ”alku” kansainvälisen yhteisön al-Assadin vastaisille toimille.

”Meidän mielestämme [Yhdysvaltain hyökkäys] on positiivinen ja konkreettinen askel al-Assadin hallinnon sotarikoksia vastaan. Onko se tarpeeksi? Minusta ei”, Erdoğan kommentoi Reutersin mukaan.

Erdoğanin edustaja ehdotti jo aiemmin perjantaina, että Syyriaan tulisi julistaa lentokielto, jotta al-Assadin hävittäjät eivät pääsisi enää lentämään. Turkki vaatii myös al-Assadin hallinnon lakkauttamista ja korvaamista siirtymäkauden johtajilla.

Saudi-Arabiakin ilmoitti ”tukevansa täysin” Yhdysvaltojen ohjusiskuja. Saudi-Arabian mukaan Trump teki asiassa ”urhoollisen päätöksen”.

Suitsutusta tuli myös al-Assadin hallintoa vastustavalta oppositiolta.

”Koalitio toivottaa iskut tervetulleiksi ja kehottaa Washingtonia neutraloimaan al-Assadin mahdollisuudet tehdä ilmaiskuja. Toivomme lisää iskuja, ja että tämä oli vasta alkua”, Syyrian kansallisen koalition edustaja Ahmad Ramadan totesi uutistoimisto AFP:lle.

Kovaäänisimmin iskut tuomitsi perjantaina Venäjä. Uutistoimistojen mukaan Venäjä pitää iskuja kansainvälisten lakien vastaisina ja kokee, että ne vaurioittavat vakavasti Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä suhteita.

”Tämä Washingtonin ottama askel vaurioittaa vakavasti Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteita, jotka voivat ajautua surkeaan tilaan”, sanoi Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistöpäällikkö Dmitri Peškov.

Lue laajempi juttu Venäjän reaktiosta täältä.

Syyrian valtiollinen televisio kutsui iskuja ”amerikkalaisten aggressioksi”.

”Tämä amerikkalaisten aggressio on seurausta eräiden maiden herjaavista mediakampanjoista siitä, mitä Khan Sheikhunissa tapahtui”, valtiollinen tietotoimisto Sana totesi ja viittasi kemiallisilla aseilla Syyriassa tehtyyn iskuun aiemmin tällä viikolla.

Syyrian hallinnon iltapäiväisessä lausunnossa myös varoitettiin ”aggression” vain lisäävän heidän halukkuuttaan iskeä kapinallisia vastaan.

”Isku oli typerä ja vastuuton. Se myös paljastaa Yhdysvaltojen lyhytnäköisyyden ja poliittisen sokeuden.”

Sen sijaan kapinallisryhmä Vapaan Syyrian armeija iloitsi iskusta. Ryhmän mielestä Yhdysvaltojen pitäisi jatkaa sotatoimia, jotta hallinto ei enää pystyisi käyttämään lentotukikohtia eikä kiellettyjä aseita.

Al-Assadin hallinnon rinnalla Iran tuomitsi iskut.

”Iran tuomitsee vahvasti tällaiset yksipuoliset iskut. Nämä toimet vahvistavat terrorismia Syyriassa ja monimutkaistavat tilannetta alueella”, Iranin ulkoministeriö totesi lausunnossaan.

Homsin kaupungin kuvernööri puolestaan kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että ”Syyrian johto eikä Syyrian politiikka tule muuttumaan” iskujen vuoksi. Isku tehtiin lähellä Homsia.

”Nämä iskut eivät olleet ensimmäiset, enkä usko että ne jäävät viimeisiksi. Iskut palvelivat terroristien tarkoitusperiä Syyriassa”, kuvernööri Talal Barazi sanoi valtiolliselle televisiokanavalle.

”Toivon Jumalan nimeen, ettei iskuissa ole kuollut paljon ihmisiä. Materiaalista vahinkoa on tapahtunut”, Barazi sanoi Reutersille.

Tiettävästi al-Assad, jota Trump on syyttänyt suorasanaisesti kemiallisten aseiden käyttämisestä Khan Sheikhunissa, ei ole reagoinut tilanteeseen julkisesti. Syyria on kiistänyt käyttäneensä kemiallisia aseita iskussa, jossa kuoli yli 80 ihmistä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sota
  • Yhdysvallat
  • Syyria

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    5. 5

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää