Ulkomaat

Venäjä torppasi YK:n tutkinnan Syyrian kaasuiskusta – Syyrian ei tarvitse osallistua iskun selvittelyihin

Venäjä käytti kahdeksatta kertaa veto-oikeuttaan Syyrian hyväksi YK:n turvallisuusneuvostossa. Länsimaiden mielestä Venäjä eristää itsensä.

Venäjä torppasi odotetusti keskiviikkona YK:n turvallisuusneuvoston vaatimuksen, jolla Syyrian hallitus velvoitettaisiin yhteistyöhön viimeviikkoisen myrkkykaasuiskun selvittelyissä.

Venäjän estämä päätöslauselma olisi tuominnut kaasuiskun ja vaatinut, että Syyria luovuttaa tiedot lentokoneidensa liikkeistä ja muista 4. huhtikuuta tekemistään sotilaallisista toimista. Lisäksi Syyrian olisi pitänyt päästää YK:n tutkijat lentotukikohtiinsa, kertoo uutistoimisto AFP.

”Venäjä sanoi ei vastuulle, Venäjä sanoi ei yhteistyölle YK:n riippumattomassa tutkimuksessa ja Venäjä sanoi ei päätöslauselmalle, joka olisi auttanut tuomaan rauhan Syyriaan”, kommentoi Yhdysvaltain YK-edustaja Nikki Haley sanoi AFP:n mukaan.

Kyseessä oli kahdeksas kerta, kun Venäjä Syyrian sodan aikana estää YK:n turvallisuusneuvostossa liittolaiselleen Syyrialle epämieluisia päätöksiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sillä ja muilla turval­lisuus­neuvoston pysyvillä jäsenillä on mahdollisuus veto-oikeudellaan yksin estää turvallisuusneuvoston päätökset, vaikka kaikki muut olisivat niistä yksimielisiä.

Turvallisuusneuvosto kokoontui kaasuiskun johdosta Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltain aloitteesta. Viime viikon tiistaina ainakin 87 ihmistä kuoli, kun Syyrian Khan Sheikhunin kaupunkiin iskettiin kielletyillä kemiallisilla aseilla.

Myrkkykaasuksi on entisestään vahvistunut hermokaasu sariini. Iskusta on syytetty Bashar al-Assadin johtamaa Syyrian hallitusta, joka Venäjän tuella kiistää kaiken.

Yhdysvallat vastasi kaasuiskuun ohjushyökkäyksellä syyrialaiseen lentotukikohtaan.

Turvallisuusneuvoston äänestystä edeltäneissä keskusteluissa Yhdysvallat muistutti, että Syyriaa tukemalla Venäjä eristää itsensä.

”Te eristätte itseänne kansainvälisestä yhteisöstä joka kerta, kun al-Assadin koneet pudottavat uusia tynnyripommeja siviilien päälle, ja joka kerta, kun al-Assad yrittää näännyttää ihmisiä nälkään”, Nikki Haley sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Britannian lähettiläs Matthew Rycroft syytti Venäjää siitä, että tämä tukee ”murhanhimoisia, barbaarisia rikollisia” mieluummin kuin kansainvälisiä kumppaneitaan.

Venäjän varalähettiläs Vladimir Safronkov puolustautui kiihkeästi vakuuttaen, että on väärin syyttää al-Assadia kaasuiskusta.

”Tämä johtopäätös ällistyttää minua. Kuinka te voitte tietää sen (iskun tekijän), kun kukaan ei ole edes käynyt rikospaikalla”, hän sanoi Reutersin mukaan.

Kaasuisku ja sitä vastaan määrätty ohjushyökkäys ovat rapauttaneet täydellisesti Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet.

Tästä hyvä osoitus oli se tyly vastaanotto, jonka Kreml soi keskiviikkona Yhdysvaltain ulkoministerille Rex Tillersonille.

Turkin lisäksi myös Britannia vahvisti keskiviikkona, että viime viikolla tehdyssä iskussa käytettiin hermokaasu sariinia.

Syyrian YK-edustajalle oli tarjota turvallisuusneuvostolle selitys myös siitä, mistä sariini oli peräisin.

”Kaksi litraa sariinia tuotiin Libyasta terroristiryhmille Turkin kautta. Ne kuljetti Syyrian kansalainen siviilikoneessa”, Syyrian edustaja Bashar Jaafari kertoi turvallisuusneuvostolle. Näin hän vieritti syyn sariini-iskusta Syyrian kapinallisryhmille.

Yhdysvaltain kanssa viime aikoina lähentynyt Kiina pidättäytyi äänestämästä turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    3. 3

      AC/DC:n kitaristi Malcolm Young on kuollut

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Matkakortinlukijoista tuli pullonkaula – Järjestyksenvalvojat ohjaavat metromatkustajia Matinkylässä

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Videokooste länsimetron ensimmäisestä päivästä: Pitkä jono, vapputunnelmia asemalaitureilla ja suuri helpotus

    8. 8

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    9. 9

      Tutkijat yllättyivät: Firenzen varakkaimmat suvut ovat nyt pitkälti samoja kuin vuonna 1427

    10. 10

      Länsimetro sai ihmiset liikkeelle varhain lauantaina – kuvakooste matkustajien hurmoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    7. 7

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    8. 8

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    9. 9

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    10. 10

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää