Ulkomaat

Avustusjärjestö: Pommi-isku tappoi noin sata syyrialaista siviiliä turvapaikaksi tarkoitetun Aleppon porteille

Syyriassa on käynnissä väestönvaihto-operaatio, jossa opposition kannattajia siirretään pois hallituksen alueilta ja päinvastoin. Yli sadan ihmisen matka päättyi kuolemaan lauantaina.

Saarretuista kotikylistään Aleppon rajoille evakuoidut siviilit joutuivat lauantaina ilmeisesti itsemurhapommittajan iskun kohteeksi, kertovat uutistoimistot. Bussisaattue oli osa suurta väestönsiirto-operaatiota, jonka tarkoituksena oli siirtää tuhansia ihmisiä pois neljästä kapinallisten saartamasta kaupungista.

Brittijärjestö Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) laski uhriluvuksi sunnuntaina jo 112. Määrä on yli kaksi kertaa suurempi kuin lauantainen arvio. Uhriluku saattaa järjestön mukaan yhä nousta.

Kuolleista 98 syyrialaisia siviilejä ja loput kapinallisia sekä avustustyöntekijöitä.

Reutersin ja AFP:n mukaan suurin osa bussien matkustajista oli naisia ja lapsia, mutta mukana oli myös Syyrian hallitusta kannattavia taistelijoita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Evakuoidut ihmiset olivat perjantaina juuttuneet busseineen Aleppon ulkopuolelle. Pommi räjähti paikassa, jossa 75 bussilastillista ihmisiä odotti pääsyä kaupunkiin.

Heistä suurin osa oli tavallisia ihmisiä shiiaenemmistöisistä, kapinallisten piirittämistä Foahin ja Kefrayan kaupungeista, joiden asukkaita siirretään hallituksen joukkojen hallussa olevaan Aleppoon ja pääkaupunki Damaskokseen.


Evakuoinnit alkoivat perjantaina Iranin ja Qatarin kätilöimän sopimuksen seurauksena. Iran tukee Syyrian sodassa Bashar al-Assadin hallintoa ja on lähettänyt Syyriaan myös taistelijoita. Qatar puolestaan tukee kapinallisia.

Perjantaina sopimuksen toimeenpano kuitenkin viivästyi, joten evakkobussit joutuivat odottamaan Aleppon ulkopuolella.

Vastaavanlaisia asukasvaihtoja hallituksen ja kapinallisten hallitsemien alueiden välillä on tehty viime kuukausina useita. Väestönsiirrot eivät miellytä Syyrian oppositiota, jonka mukaan ne merkitsevät usein al-Assadin vastustajien, yleensä sunnimuslimien pakkosiirtoja pois kaupungeista.

Lauantain iskun kohteeksi joutui kuitenkin shiiaenemmistöisistä kylistä Aleppon kaupunkiin siirtyviä ihmisiä. Heidän siirtonsa vastineeksi hallitus oli luvannut sadoille sunniperheille turvallisen pääsyn pois hallituksen hallitsemasta Madayan kaupungista Damaskoksen läheltä.

Madayasta tulleet jäivät sopimussotkun vuoksi samalla tavoin jumiin Aleppon lähelle.

YK:n humanitaarista työtä Syyriassa koordinoivan Ali al-Zaatarin mukaan kymmenettuhannet ihmiset ovat Syyriassa ansassa päivittäisen väkivallan ja puutteen keskellä. Noin 4,7 miljoonaa syyrialaista asuu vaikeasti tavoitettavilla alueilla. Heistä noin 600 000 elää piirityksen keskellä.

Räjähdys tapahtui kapinallisten hallussa olevalla alueella, mutta vielä ei ole tietoa siitä, mikä taho oli iskun takana. Kapinallisryhmä Ahrar al-Sham tuomitsi pommi-iskun jyrkästi.

”Torjumme kaikki oppositioon kohdistuneet syytökset tähän hirvittävään rikokseen liittyen. Meidän tehtävämme oli suojella siviilejä, ei tappaa heitä”, ryhmä ilmoitti nettiyhteisö Twitterissä iskun jälkeen.

Telegraph-lehden haastattelussa Britannia ulkoministeri Boris Johnson leimasi sunnuntaina Syyrian presidentin al-Assadin ”arkkiterroristiksi”. Ennen lauantain iskua tehdyssä haastattelussa hän kauhisteli al-Assadin toimia ja patisteli Venäjää liittymään Syyrian nykyhallinnon vastaiseen rintamaan.

”Hän on arkkiterroristi, joka on aiheuttanut niin sammumattoman koston janon, että hän ei voi toivoa pystyvänsä hallitsemaan kansaansa uudestaan”, Johnson sanoi Telegraphille.

Hän myös moitti al-Assadia kemiallisten aseiden käytöstä.

”Hän on kirjaimellisesti ja metaforisesti myrkyllinen, ja Venäjän on aika herätä tähän tosiasiaan. Heillä on yhä aikaa siirtyä väittelyssä oikealle puolelle.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyria
  • Syyrian sota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    3. 3

      Norjan Mannen-vuori saattaa romahtaa tänään

    4. 4

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Minä myös -kampanja osoitti, miten laaja ongelma seksuaalinen häirintä on – HS tapasi Helsingissä ja Espoossa kymmeniä ihmisiä, jotka kertovat omista ahdistelu­kokemuksistaan

    7. 7

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    8. 8

      Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

    9. 9

      Metsäjätti UPM maksaa duunareille tuhansien eurojen tulospalkkiot – tieto julkaistiin kesken riitaisten työehtoneuvottelujen

    10. 10

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    10. 10

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    9. 9

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää