Ulkomaat

Trumpin neuvonantaja: Pohjois-Korean uhkaava käytös ei voi jatkua

Pohjois-Korea teki varhain sunnuntaina epäonnistuneen ohjuskokeen.

Pohjois-Korea teki varhain sunnuntaina epäonnistuneen ohjuskokeen. Ohjus räjähti vain sekunteja laukaisun jälkeen, tiedotti Yhdysvaltojen asevoimien Tyynenmeren toiminnoista vastaava komentokeskus pian kokeen jälkeen.

Komentokeskuksen mukaan Pohjois-Korean itärannikolta laukaistu ohjus ”räjähti lähes välittömästi”. Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltojen viranomaiset arvioivat tässä vaiheessa, että kyseessä ei ollut mannertenvälinen ohjus.

Yhdysvaltojen välitön reaktio laukaisuyritykseen oli maltillinen. Etelä-Koreassa varapresidentti Mike Pencen kanssa vieraileva Valkoisen talon ulkopoliittinen neuvonantaja totesi uutistoimisto Reutersille, että Yhdysvallat tuskin vastaa voimakeinoin ohjuskokeeseen.


”Meidän ei tarvitse tuhlata mitään resursseja tämän vuoksi. Emme olleet yllättyneitä, vaan odotimme tätä”, neuvonantaja sanoi varapresidentin mukana matkustaville toimittajille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Neuvonantaja suostui kommentoimaan iskua vain nimettömänä.

”Hyvä uutinen on se, että laukaisu lässähti noin viiden sekunnin kuluessa”, hän totesi.

Presidentti Donald Trumpin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja H.R. McMaster kuitenkin sanoi, ettei Pohjois-Korean ”uhkaava käytös” voi enää jatkua. Hän mainitsi ABC-kanavalle Afganistanissa antamassaan haastattelussa useaan kertaan sen, että Kiina on huolissaan Pohjois-Korean käytöksestä.

”Uskon, että on muodostunut kansainvälinen yhteisymmärrys – mukaan lukien Kiina ja Kiinan johto – siitä, että tällainen tilanne ei voi jatkua”, McMaster sanoi AFP:n mukaan.

Hänen mukaansa nyt on aika ryhtyä ”kaikkiin mahdollisiin toimiin” paitsi sotilaallisiin tilanteen ratkaisemiseksi rauhanomaisesti. Hän kuvaili Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia AFP:n mukaan ”uhaksi kaikille alueen ihmisille ja myös globaalisti”.

McMaster myös varoitti, että Trump ei selvästi kaihda kovien päätösten tekemistä.

Varapresidentti Pencen Aasian-kierros alkoi sunnuntaina juuri Etelä-Koreasta, jossa hän tapaa virkaa tekevän Etelä-Korean presidentin Hwang Kyo-ahnin.

Pohjois-Korean ohjuskokeen ajoitus sunnuntaille lauantain juhlapäivän sijaan saattaakin olla viesti Yhdysvalloille ja presidentti Trumpin hallinnolle.

Pence ei ollut Etelä-Koreassa vielä ohjuskokeen aikaan, vaan saapui maahan suunnitellusti vasta tunteja myöhemmin.

”Tämän aamun provokaatio pohjoisesta on vain viimeisin muistutus niistä riskeistä, joita jokainen teistä kohtaa päivittäin puolustaessanne Etelä-Korean kansalaisten vapautta ja Amerikkaa tässä maailmankolkassa”, varapresidentti puhutteli yhdysvaltalaisia sotilaita Yongsanin varuskunnassa Soulissa.


Trump itse ei kiirehtinyt kommentoimaan ohjuskoetta. Puolustusministeri James Mattis toimi sunnuntaina hänen äänitorvenaan:

”Presidentti ja hänen puolustustiiminsä ovat tietoisia Pohjois-Korean tuoreimmasta, epäonnistuneesta ohjuslaukaisusta. Presidentillä ei ole aiheesta enempää sanottavaa.”

Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson ja Kiinan entinen ulkoministeri ja nykyinen valtiollinen neuvonantaja Yang Jiechi keskustelivat Pohjois-Korean toimista sunnuntaina puhelimitse, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Yhdysvallat ja Kiina eivät kuitenkaan tarkemmin julkistaneet keskustelun sisältöä.

Pohjois-Korea teki viimeksi ydinkokeen syyskuussa ja ohjuskokeen vähän ennen Trumpin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin tapaamista huhtikuun alussa. Maaliskuussa diktatuuri ampui neljä ohjusta kohti Japania, joista kolme lensi mereen vain muutaman sadan kilometrin päähän Japanin rannikosta.

Pohjois-Korean ennakoitiin tekevän ydin- tai ohjuskokeen mahdollisesti jo lauantaina, jolloin maa vietti edesmenneen diktaattorin Kim Il-Sungin syntymäjuhlaa eli auringon päivää. Pohjois-Korealla on ollut tapana pullistella sotilaallisesti kansallisina juhlapäivinä.

Maan nykyinen johtaja, Kim Il-Sungin pojanpoika Kim Jong-un, järjesti mahtipontisen sotilasparaatin, jossa esiteltiin Pohjois-Korean uusinta arsenaalia.

Paraatissa näkyi muun muassa sukellusveneistä laukaistavia pitkän matkan ohjuksia. Asiantuntijat tosin epäilivät, olivatko kyseiset ohjukset vielä käyttövalmiita vai pelkästään paraatia varten valmisteltuja kuoria.

Diktatuurin naapuri Etelä-Korea varoitti pian ohjuskokeen jälkeen, että Pohjois-Korea on vaaraksi kansainväliselle yhteisölle ja että mahdollinen ydinkoe tai muut merkittävät provokatiiviset teot johtaisivat ”vakaviin rankaiseviin toimiin”. Etelä-Koreassa on sijoitettuna noin 28 500 Yhdysvaltojen sotilasta.

”Pohjois-Korean eilisessä paraatissa esittelemät monenlaiset hyökkäykseen tarkoitetut ohjukset ja ballistisen ohjuksen laukaisu ovat voimannäyte, joka uhkaa koko maailmaa”, tiedottaa Etelä-Korean ulkoministeriö.

Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välillä on aselepo, mutta maat eivät solmineet varsinaista rauhaa vuosina 1950–1953 käydyn Korean sodan jälkeen.

Etelä-Koreaa ravistelevan korruptioskandaalin vuoksi maan johto on sekaisin ja uusia presidentinvaaleja valmistellaan toukokuulle. Epävakaus lisää alueen jännitteitä entisestään.

Yhdysvalloissa Trump on suominut Kim Jong-unin diktatuuria ankarasti viime viikkoina ja ilmoittanut Yhdysvaltojen ratkaisevan ”Pohjois-Korean ongelman” yksinään, jos eristäytynyttä maata tukeva Kiina ei suostu auttamaan.

”Pohjois-Korea haastaa riitaa. Jos Kiina päättää auttaa, se on mahtavaa. Jos näin ei käy, ratkaisemme ongelman ilman heitä! USA”, Trump uhosi nettiyhteisö Twitterissä aiemmin tällä viikolla.



Perjantaina valkoisen talon ulkopoliittinen neuvonantaja vahvisti uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvallat arvioi sotilaallisia vastausvaihtoehtoja Pohjois-Korean todennäköiseen ydin- tai ohjuskokeeseen.

Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Mike Pompeo totesi perjantaina, ettei Pohjois-Korea ole ollut koskaan aiemmin yhtä todellinen uhka Yhdysvalloille kuin se on nyt.

Myös Kiinassa puolueen talutusnuorassa kulkeva valtiollinen media on todennut aiemmin tällä viikolla, ettei tilanne Korean niemimaalla ole ollut näin kireä sitten vuoden 2006, jolloin Pohjois-Korea teki ensimmäisen ydinkokeensa.

Yhdysvallat lähetti jo viikko sitten sotilaslaivastonsa Tyynellemerelle Pohjois-Korean liepeille iskuetäisyydelle.

Laivastoon kuuluu muun muassa yli 80 hävittäjälentokonetta ja taisteluhelikoptereita. Ydinkäyttöinen lentotukialus USS Carl Vinson saattueineen kuuluu Yhdysvaltojen laivaston kovimpaan kärkeen.

Taisteluosastossa palvelee yhteensä noin kuusi tuhatta sotilasta, ja aseistuksena on muun muassa Tomahawk-ohjuksia, joilla Yhdysvallat iski Syyrian lentotukikohtaan vastatoimena Syyrian hallinnon lähes sata siviiliä tappaneelle hermokaasuiskulle.

Yhdysvaltojen mahdollisen vastareaktion riskit ovat valtavat, sillä Pohjois-Korea on maailman ehkä arvaamattomin maa.

Torstaina Yhdysvallat räjäytti Afganistanissa kaikkien aikojen suurimman taisteluissa käytetyn pommin, joka ei ollut ydinase. Vaikka isku kohdistuikin suoraan terroristijärjestö Isisiin, sen arveltiin epäsuorasti olevan varoitus Pohjois-Korealle ja osoitus Trumpin hallinnon valmiudesta rajuihinkin sotilaallisiin ratkaisuihin.

Asiantuntijat uskovat, että Yhdysvaltojen vastaiskua saattaisi seurata koston kierre eli Pohjois-Korean isku Japaniin tai Etelä-Koreaan, jossa Yhdysvallat on sotilaallisesti läsnä.

Kiinan edustaja matkusti alkuviikosta Souliin neuvottelemaan Pohjois-Korean ydinuhasta. Yhdysvallat on pitkään vaatinut Kiinalta järeämpiä toimia tilanteen ratkaisemiseksi.

Neuvottelujen tuloksena Kiina ilmoitti Etelä-Koreassa myöntyvänsä ”järeämpiin toimiin”, jos Pohjois-Korea tekee ydinkokeen muiden maiden painostuksesta välittämättä. Järeämpiä toimia ei ole määritelty tarkemmin.

Kiina on Pohjois-Korean ainoa liittolainen, mutta ydinohjelma on ärsyttänyt toistuvasti myös Kiinaa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää