Ulkomaat

Kysely: Trumpin suosio historiallisen heikko – presidenttiä äänestäneet eivät silti kadu valintaansa

Vastaajista 56 prosenttia katsoi Trumpin saaneen aikaan melko vähän tai ei mitään, kun taas 42 prosenttia katsoi hänen saaneen aikaan paljon.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannatus on edelleen historiallisen heikko, kertoo The Washington Postin ja ABC Newsin tuore kysely. Valtaosa häntä äänestäneistä katsoo kuitenkin yhä tehneensä hyvän valinnan.

Kyselyyn vastasi runsaat tuhat amerikkalaista. Heistä 42 prosenttia kertoi hyväksyvänsä ( approve) – joko vahvasti tai ”jonkin verran” – tavan, jolla Trump on hoitanut tehtäväänsä presidenttinä. Vastakkaista mieltä ( disapprove) oli hieman yli puolet, 53 prosenttia. Loput eivät osanneet sanoa mielipidettään.

The Washington Postin mukaan Trumpin puoltajien määrä tässä vaiheessa presidenttikautta on pienin kyselyn historiassa. Myös vastustajien – eli niiden, jotka eivät hyväksy Trumpin toimintaa presidenttinä – määrä on kaikkien aikojen suurin.

Kyselyitä on tehty 1950–1960-luvuilla presidenttinä olleen Dwight Eisenhowerin ajoista asti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tulokset ovat linjassa aiempien kannatuskyselyiden kanssa. Esimerkiksi Gallup.comin tuoreimmat luvut kertovat Trumpin kannatukseksi 40 prosenttia ja Pew-tutkimuskeskuksen huhtikuussa tekemä kysely 39 prosenttia.

Kyselyn mukaan Trumpin kannatus näyttää silti säilyneen omien keskuudessa.

Trumpia äänestäneiltä vastaajilta kysyttiin, katuvatko he valintaansa vai pitävätkö he sitä oikeana. Vastaajista 96 prosenttia uskoi tehneensä hyvän valinnan ja vain kaksi prosenttia katui äänestäneensä Trumpia.

Kaikista vastaajista 56 prosenttia katsoi Trumpin saaneen presidenttinä aikaan melko vähän tai ei mitään, kun taas 42 prosenttia katsoi hänen saaneen aikaan paljon. Ensin mainituista kolmannes oli tosin sitä mieltä, että saavutusten vähäisyys johtuu enemmän kongressista kuin Trumpista itsestään.

Kyselyyn vastasi runsaat tuhat ihmistä. Tulokset ovat kokonaisuudessaan täällä.

Trumpin presidenttikautta on kestänyt ensi lauantaina sata päivää. Silloin on tapana pysähtyä katsomaan, mitä uusi presidentti on saanut aikaan.

Täältä voit lukea, mitä Trump lupasi ennen virkaan astumistaan toteuttaa ensimmäisten sadan päivän aikana.

Osa lupauksista – esimerkiksi uuden konservatiivisen tuomarin nimittäminen korkeimpaan oikeuteen – on toteutunut. Suuria hankkeita Trump ei kuitenkaan ole onnistunut ajamaan toivomallaan tavalla. Esimerkiksi Trumpin valmistelema terveydenhoitouudistus vedettiin maaliskuussa pois kongressin äänestyksestä edustajien erimielisyyden vuoksi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentti
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    4. 4

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää