Ulkomaat

Aleppon outo tohtori kerää vanhoja amerikanrautoja ja ihailee Hitleriä – ”Pidän kaikesta antiikkisesta paitsi naisista”

Muhammed Anisin vieras ryhtyy väkisinkin epäilemään, että maailma on enemmän sekaisin kuin talon isäntä.

Aleppo

Raunioiksi pommitetun Itä-Aleppon keskellä Syyriassa vierailijaa odottaa yllättävä näky: kadun laitaan on pysäköity yhdeksän amerikanrautaa, jotka ovat peräisin 1930–1950-luvuilta. Pommitukset paine- ja lämpöaaltoineen eivät ole tehneet museovehkeille hyvää.

Pieneltä sisäpihalta kadun ­varrelta löytyy vielä neljä autonraatoa: kaksi vanhaa amerikkalaista ja oranssinpunainen rättisitikan farmarimalli. Vaikea sanoa, missä kunnossa ajoneuvot ovat olleet, ennen kuin tynnyripommit alkoivat räjähdellä näissä kortteleissa.

”Parhaimmillaan minulla oli kolmekymmentä vanhaa autoa, joita yritettiin koko ajan kun­nostaa”, kertoo paikan harmaapartainen isäntä Muhammed Muhidjin Anis, 70. Hänet tunnetaan täällä nimellä tohtori Abu Omar.

”Nyt kun sota alkoi, sain useita tarjouksia, että tuo kaikki ­autosi pois sieltä, tarjoamme varastointia”, Anis sanoo. ”Mutta mistä minä tiedän, kuka jostain varastosta mitäkin varastaa. Ja mistä minä tiedän, minne seuraavaksi pommitetaan? Joten päätin pitää autot täällä.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaksi kuukautta ennen piirityksen loppua Anis lähti Hamaan, koska hänen vaimonsa ja lapsensa olivat siellä.

”Sitten en päässytkään enää takaisin. Sillä aikaa kaupunki oli ehtinyt viedä seitsemän kadulla ollutta autoa jonnekin, enkä tiedä, missä ne ovat nyt.”

Tohtorin auto­harrastus alkoi jo useita vuosikymmeniä sitten. Itse asiassa se on lapsuudenkodista peritty.

”Ensimmäinen itse ostamani auto on tämä Pontiac vuodelta 1950”, Anis selvittää ja esittelee autonraatoa pihallaan.

”Vanhin autoista on 1930-luvulta, ja toiseksi vanhin on tämä Plymouth vuodelta 1947. Muistan, että se oli meillä, kun minä olin lapsi.”

Kaikki alkoi siitä, että isä ensin vuokraili ja sitten osti autoja.

”Hänen mielestään kaupungin häly häiritsi musiikin kuuntelua, joten matkustimme aina autolla maalle levysoitin mukana. Gramofonissa oli tietysti metalli­neula, mutta isän mielestä se oli liian karkea äänentoistoon. Veistimme neulan bambusta, ja ääni oli sitten pehmeämpi”, Anis muistelee.

”Tuolla ruskealla Pontiacilla vuodelta 1947 ovat ajaneet monet Syyrian presidentit. Tuolla sinisellä autolla ajoi Syyrian presidentti Adib Shishakli.”

Sotilashallitsija Shishakli johti Syyriaa vuosina 1953–1954. Vastarinnan noustessa hän pakeni Brasiliaan, omien sanojensa mukaan siksi, ettei halunnut maan ajautuvan sisällissotaan. Salamurhaaja tavoitti Shishaklin valtameren takaa vuonna 1964. ­Hänen samanniminen pojanpoikansa on nykyisin näkyvä hahmo Syyrian opposition riveissä.

Anisin poliittiset näkemykset alkavat kiinnostaa – niitä tuntuu nimittäin olevan. Jonkin epäselväksi jäävän historiallisen syyn vuoksi Anis ei suostu keskustelemaan englanniksi, vaikka osaa kieltä selvästi erittäin hyvin.

Sen sijaan samaan aikaan HS:n kanssa vieraisille tullut ­baskitoimittaja Miguel saa vanhan herran riemastumaan tilaisuudesta puhua espanjaa. Ehkäpä isäntä uumoilee, että toimittajia seuraavan Syy­rian tiedotusministeriön edustajan ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkea.

”Olin piirityksen aikaan viisi kertaa linnassa. Ei täällä voi kaikkea ääneen sanoa”, Anis kähisee Miguelille espanjaksi.

Selviää, että Anis on opiskellut lääketiedettä Barcelonan lähellä, mistä hän palasi kotiseudulleen lääkärin paperit taskussa vuonna 1976.

”Olin Espanjassa Francon aikaan”, Anis sanoo haaveelliseen sävyyn ja lähtee opastamaan vieraita sisätiloihin.

”Tämä talo on tehty toisen maailmansodan aikaan, betonissa on belgialaista sementtiä. Siksi tämä on kestänyt näin ­hyvin.”

Lattialla on pinokaupalla tomuisia laatikoita, joista paljastuu yllätys: huulipunaa ja kynsilakkaa.

”Ihmiset luulevat minua autojen korjaajaksi, mutta se on minulle pelkkä harrastus. Oikeasti olen kosmetiikkabisneksessä.”

Paljastuu, että kaksikerroksisen rakennuksen alakerta on toiminut meikkitehtaana. Suurempi koneistettu tehdas löytyy Aleppon ulkopuolelta. Raaka-aineita näkyy tulleen L’Oréalilta.

Anis johdattaa vieraansa laastinpalojen ja muun pommitusjätteen peittämien portaiden kautta yläkertaan. Ensimmäisen makuuhuoneen seinällä on grafiikkatyylinen piirros Adolf Hitleristä käsi koholla.

Teksti vieressä ilmoittaa espanjaksi ja arabiaksi: ”Jos he sanovat, että olen kuollut, älä usko heitä!”

”Koska ihailen kovasti Hitleriä, minulla on paljon Hitler-julisteita”, Anis perustelee.

Toisessa makuuhuoneessa on arvotaulu, jota koristaa kranaatinsirpaleen tekemä reikä. Kolmannessa kamarissa on antiikkinen, kermanvalkoinen parisänky, johon isäntä on vaihtanut puhtaat petivaatteet. Ilmastointi on ainakin kunnossa, sillä kadunpuoleinen seinä puuttuu kokonaan.

Sängyn vieressä on ikivanha gramofoni, jota Anis ryhtyy virittelemään.

”Pidän kaikesta antiikkisesta paitsi naisista”, tohtori sanoo hyväntuulisesti.

Ehkä hän olisi vaikeuksissa, oli poliittinen tilanne tai yhteiskuntajärjestelmä mikä tahansa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyria
  • Syyrian sota
  • Aleppo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    4. 4

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    5. 5

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Klaus Karkia on Mensan jäsen, joka pääsi ylioppilaaksi vasta kuudennella yrittämällä – Syy on keskittymishäiriö, ja näin se vaikuttaa ihmiseen Tilaajille
    3. Pitäisikö lapsilta kieltää lelupyssyt ja sotaleikit, koska ne tuovat vanhemman mieleen kouluampumiset ja oikean sodan?
    4. Salma Hayek: Harvey Weinstein uhkasi tappaa – ”En usko, että hän vihasi mitään niin paljon kuin ei-sanaa”
    5. Yhdenmukaiset asenteet ja puutteelliset tiedot rajaavat ihmisten tilaa omiin perhevalintoihin Tilaajille
    6. ”Meillä on tämä Josse” – Länsimetro tuli viimein, ja hurmos virisi heti aamutuimaan
    7. Verottaja jahtasi suurprojektissa suomalaisyritysten menetettyjä veroeuroja – Jäikö isosta siirtohinnoittelu­ratsiasta käteen muuta kuin liuta kalliita oikeusjuttuja?
    8. Tunti sitten
    9. ”En koe, että painiminen kuuluu opettajan todelliseen työnkuvaan” – Luokat pullistelevat erityislapsia Helsingin seudulla, eikä yksin jäävien opettajien aika riitä kaikille
    10. Nyt loppui riitely kotitöistä – Jakakaa hommat HS:n kotityökoneella
    11. 4 tuntia sitten
    12. Prince vaati ”Mustan albuminsa” vinyylilevyjä tuhottavaksi 30 vuotta sitten, nyt vanhoista kirjekuorista löytyi viisi albumia – yksi maailman harvinaisimmista levyistä maksaa 15 000 dollaria
    13. Särkeekö niveliä sateella? Kipu tuskin johtuu säästä, sanovat Harvardin tutkijat
    14. Näytä lisää