Ulkomaat

Myrkkyruiskeiden vanhentumisen hoputtama Arkansas teloitti kaksi raiskausmurhasta tuomittua – ensimmäinen tuplateloitus 17 vuoteen

Myrkkyruiskeella tapetut miehet olivat osa kahdeksan vangin joukkoa, jonka Arkansas suunnitteli teloittavansa huhtikuun aikana myrkkyruiskeen vanhenemisen takia. Neljän teloituksen täytäntöönpanot on keskeytetty.

Arkansasin osavaltio teloitti kaksi murhasta tuomittua vankia myöhään maanantai-iltana paikallista aikaa eli tiistaiaamuna Suomen aikaa. Kyse on ensimmäisestä kahden vangin teloittamisesta samana päivänä Yhdysvalloissa sitten vuoden 2000, kertoo uutistoimisto Reuters.

Jack Jones, 52, ja Marcel Williams, 46, tapettiin myrkkyruiskeilla Cumminsin vankilassa, joka sijaitsee noin 120 kilometriä kaakkoon osavaltion pääkaupungista Little Rockista.

Jones ja Williams oli tuomittu kuolemaan 1990-luvulla tehdyistä 34- ja 22-vuotiaiden naisten raiskaamisesta ja murhaamisesta. Uhrien omaisia oli seuraamassa teloituksia.

Sanomalehti Arkansas Democrat-Gazette kertoo, että viimeisinä sanoinaan Jones pyysi anteeksi uhrinsa tyttäreltä ja totesi yrittäneensä muuttua paremmaksi ihmiseksi. Williams sen sijaan ei sanonut mitään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jones ja Williams olivat osa kahdeksan vangin joukkoa, jonka Arkansas suunnitteli teloittavansa huhtikuun aikana. Syy kiirehtimiseen on teloituksissa käytetty lääkeaine, joka vanhenee kuunvaihteessa.

Kuolettavissa ruiskeissa käytettävien lääkeaineiden saaminen on hankaloitunut, kun useat lääkeyhtiöt ovat kieltäytyneet myymästä tuotteitaan teloituksia varten.

Vetoomusten, valitusten ja vastakanteiden suma on johtanut siihen, että kahdeksasta neljän teloituksen täytäntöönpanot on keskeytetty.

Viime torstaina paikallista aikaa myrkkyruiskeella tapettu Ledell Lee, 51, oli ensimmäinen Arkansasin osavaltion teloittama vanki sitten vuoden 2005.

Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota, ja niistä 31:ssä on käytössä kuolemantuomio.

Teloitusten määrä Yhdysvalloissa on vähentynyt melko tasaisesti vuoden 1999 ennätysmäisestä 98 teloituksesta. Viime vuonna teloitettiin 20 ihmistä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Teloitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    2. 2

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    3. 3

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    4. 4

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    7. 7

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    8. 8

      Metsäteollisuudessa paine rauhan solmimiseen kovenee – johtajan ansio vastaa prosentin palkankorotusta 10 000 duunarille

    9. 9

      Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

    10. 10

      Sipilän hallitus taas kriisin partaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää