Ulkomaat    |   HS Fairbanksissa

Yhdysvallat taipui lopulta mainintaan Pariisin ilmasto­sopimuksesta – Arktisen neuvoston kokouksessa kova vääntö, jossa Soinin mukaan ”kärsivällisyys oli koetuksella”

Päätös yhteisestä julkilausumasta saatiin aikaan Yhdysvaltojen epäröinnistä huolimatta Arktisen neuvoston kokouksessa Alaskassa. Uutena puheenjohtajana Suomi hieroi sinnikkäästi sopua amerikkalaisten ja muiden välillä.

Fairbanks

Carlson Centerin kokouskeskus on yleensä jääkiekkojoukkue Fairbanks Ice Dogsin kotiareena, mutta torstaina alaskalaiset jääkoirat olivat saaneet tehdä tilaa Arktisen neuvoston kokoukselle.

Vuonna 1996 perustettuun neuvostoon kuuluvat varsinaisina jäseninä Yhdysvallat, Venäjä ja Kanada sekä viisi pohjoismaata. Kokouksiin osallistuu myös alueen alkuperäiskansojen edustajia sekä suuri joukko tarkkailijajäseniksi hyväksyttyjä maita.

Fairbanksiin olikin tällä viikolla ahtautunut tuhatkunta poliitikkoa, diplomaattia, toimittajaa ja kansalaisjärjestöjen edustajaa, mikä oli suunnilleen Imatran kokoisella kaupungille melkoinen puristus.


Puristus oli itse kokouskin. Arktisen neuvoston kokouksissa ei ole tainnut koskaan olla niin paljon sähköä kuin tänä vuonna Alaskassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on uhannut muuttaa rajusti maan ilmastopolitiikan kurssia. Neuvoston kahden jäsenmaan, Yhdysvaltain ja Venäjän, välit taas ovat sekavassa tilassa, koska Venäjää syytetään sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov lensi Alaskaan Washingtonista, jossa oli tavannut presidentti Trumpin Valkoisessa talossa. Samaan aikaan kilometrin päässä kongressi jatkoi Venäjä-kuulustelujaan.

Tässä tilanteessa Arktisen neuvoston kokous oli amerikkalaisisännälle sivunäytös, jonka Tillerson halusi selvästi hoitaa mahdollisimman nopeasti. Neuvotteluaikaa supistettiin ja lehdistötilaisuus jätettiin pois, jotta Tillerson saattoi lentää tiehensä niin nopeasti kuin mahdollista.

Tillersonin kiireeseen saattoi vaikuttaa sekin, ettei Yhdysvalloilla ole tällä hetkellä ilmastopoliittista linjaa. Se teki ulkoministerin olon tukalaksi, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa melkein kaikkeen, mitä Arktinen neuvosto tekee.

Tillerson ehti sentään ennen pikalähtöään luovuttaa puheenjohtajan nuijana toimivan puisen tomahawkin suomalaiskollegalleen Timo Soinille. Suomi johtaa Arktista neuvostoa seuraavat kaksi vuotta.



Fairbanksin kokouksen alla julkistetussa ilmastotutkijoiden raportissa selvitettiin sitä, miten lumi, vesi, jää ja ikirouta ovat muuttuneet arktisella alueella.

Swipa-raportin mukaan arktisen alueen lämpötila on noussut jo kaksi astetta ja lämpeneminen näyttää olevan kiihtymässä. Lämpenemisen vaikutukset ovat olleet vielä suuremmat kuin aiemmin uskottiin.

Ikiroudan raja on siirtynyt pohjoiseen, merijää sulanut nopeasti ja jäätiköt pienentyneet. Tutkijoiden mukaan uhkana on ketjureaktio, kun jään ja lumen alta paljastunut maa imee itseensä enemmän auringonsäteitä.

Muutos uhkaa arktisen alueen luontoa, eläimiä ja perinteisiä elinkeinoja, mutta tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia luonnonvarojen hyödyntämiseen ja esimerkiksi laivaliikenteeseen.

Kokoussalissa arktista luontoa edustivat harvinaisen rotevat itikat, joita paikalliset nimittävät Alaskan kansallislinnuksi.

Tutkimustieto kolaroi kunnolla politiikan kanssa, kun diplomaatit joutuivat kokouksen alla vääntämään tosissaan siitä, mitä kokouksen yhteiseen julkilausumaan kirjataan.

Neuvottelut sujuivat seitsemän vastaan yksi -asetelmassa, sillä Yhdysvallat olisi mieluiten vetänyt lausumasta kaikki viittaukset Pariisin ilmastosopimukseen ja YK:n kestävän kehityksen sopimukseen.

Neuvosto toimii konsensus­periaatteella, joten Yhdysvallat olisi voinut vaikka kaataa julkilausuman. Kokouksen alla se tarjosikin neuvotteluissa versiota, jota muut jäsenmaat eivät suostuneet nielemään.

Yhteisen julkilausuman kaatuminen olisi kuitenkin ollut kurja loppu Yhdysvaltain kaksivuotiselle puheenjohtajakaudelle ja avokämmen Fairbanksin kokousväen poskelle. Niinpä Yhdysvallat hyväksyi viimeisen illan rutistuksessa muiden ajaman julkilausuman pienin muutoksin. Niin Pariisin ilmastosopimus kuin YK:n sopimuskin mainitaan tekstissä.

Omassa päätöspuheenvuorossaan Tillerson tunnusti suoraan ongelmat. Hän sanoi Yhdysvaltain harkitsevan parhaillaan linjaansa ilmastonmuutokseen hätäilemättä ja perusteellisesti.

Ilmastolinjauksen on aiemmin luvattu valmistuvan toukokuun aikana, mutta FBI:n johtajan James Comeyn erottamisen ja muiden ajankohtaisten ongelmien arvellaan nyt haudanneen asian alleen.

Valkoisen talon uskotaan hajonneen asiassa kahteen leiriin. Vaikka Tillerson on entinen öljy-yhtiö Exxonin toimitusjohtaja, hän ei kyseenalaista ihmisen vauhdittamaa ilmastonmuutosta vaan haluaa pitää Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksessa. Vastapuolelta uskotaan löytyvän Trumpin neuvonantajan Steve Bannonin ja ympäristönsuojeluvirasto EPA:n johtajan Scott Pruittin.

Yhdysvaltain on pelätty voivan jopa vetäytyä Arktisesta neuvostosta, mutta Tillerson rauhoitteli kokousväkeä lupaamalla pysyä mukana ja kehumalla neuvostoa ”korvaamattomaksi yhteistyöfoorumiksi”.

Uutena puheenjohtajana Suomi hieroi sinnikkäästi sopua amerikkalaisten ja muiden välillä. Ulkoministeri Soini oli 30 tunnin neuvottelu-urakan jälkeen uupunut mutta tyytyväinen.

”Usko ei loppunut, vaikka kärsivällisyys oli koetuksella”, Soini arvioi. ”Olen tyytyväinen siihen, että deklaraatio syntyi kovan työn ja väännön kautta.”

Tillersonin kanssa keskusteltuaan Soini veikkasi Yhdysvaltain pysyvän mukana Pariisin sopimuksessa, mutta suositteli ravimiehenä vedonlyöjille riskin hajottamista.

”Ehkä minä panisin 70/30 sen puolesta, että he pysyvät Pariisissa”, Soini laskeskeli.

Suomelle Arktinen neuvosto on tärkeä myös siksi, että se tarjoaa suoran kontaktin Venäjän ja erityisesti Yhdysvaltain johtoon. Fairbanksissa Soinilla oli ensimmäinen kunnon kahdenkeskinen neuvottelu Tillersonin kanssa. Hän kuvaili uutta ulkoministeriä ”isälliseksi ja helposti lähestyttäväksi”.

Soini kertoi kaksikon keskustelleen muun muassa Natosta, Syyriasta ja Ukrainasta.

”Meillä oli täysi yhteisymmärrys siitä, ettei sanktioita voida poistaa ennen kuin Minskin sopimus on pantu voimaan”, Soini sanoi. ”USA ja Eurooppa etenevät tässä asiassa yhtä jalkaa.”

Soinin mukaan Venäjän suunnasta tulee nyt selviä signaaleja siitä, että he toivovat Yhdysvalloilta apua Ukrainan kriisin ratkaisussa. Tilanteesta pitäisi Soinin mukaan löytää sellainen ulospääsy, jossa kaikki voisivat säilyttää kasvonsa.

Mielipiteidenvaihdon ohella Soinilla oli amerikkalaisille myytävääkin: maailman parhaita jäänmurtajia, Ilkka Kanerva Etyjin pääsihteeriksi ja Helsinki kokouspaikaksi Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huippukokoukselle.

Soini ei kuitenkaan panisi Helsingin puolesta paljon peliin vaan arveli presidenttien tapaavan toisensa heinäkuussa Hampurissa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      Poliisi ottanut neljä ihmistä kiinni uusnatsien ja vastamielen­osoittajien mielen­osoituksissa Tampereella – junaliikenne Porin ja Seinäjoen suuntaan oli väliaikaisesti poikki

    4. 4

      Suomessa yleisesti käytetyt närästyslääkkeet nopeuttivat maksasairauksia eläinkokeissa – bakteerit rehottivat suolistossa

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Keskustelu Sofi Oksasen kirjoituksesta ei laannu – Nyt kirjailija Johanna Holmström vastaa Svenska Dagbladetissa

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    5. 5

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    8. 8

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    10. 10

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää