Ulkomaat

Puolue-eliitin inhokki palasi Espanjan sosialistien johtoon – voi lamauttaa hallituksen ja ajaa Espanjan taas uusiin vaaleihin

Pedro Sánchez haluaa asemoida sosialistipuolueen nykyistä tiukemmin vasemmalle saadakseen takaisin äänestäjät, jotka ovat kääntyneet vasemmistopopulistisen Podemosin puoleen.

Espanjan keskustavasemmistolainen sosialistipuolue PSOE valitsi sunnuntaina johtajakseen toistamiseen Pedro Sánchezin, 45, joka oli eronnut tehtävästä lokakuussa.

Sánchez menetti puoluekokouksen luottamuksen syksyllä, koska hän ei suostunut tarjoamaan tukeaan konservatiivijohtaja Mariano Rajoyn vähemmistöhallitukselle poliittisen pattitilanteen ratkaisemiseksi. Sánchezia vastaan nousseet ajattelivat, että on parempi antaa konservatiivien hallita kuin ajaa Espanja kolmansiin vaaleihin vuoden sisällä ja luultavasti menettää äänestäjiä.

Nyt Sánchezin uudelleenvalinta uhkaa rampauttaa Rajoyn hallituksen. Sánchez ei halua mitään yhteistyötä konservatiivien kanssa. Näkökantansa Sánchez perustelee konservatiivien jatkuvilla korruptiokohuilla ja hänen mielestään liian ankarilla säästötoimilla.

Tilanne voi johtaa jälleen uusiin ennenaikaisiin vaaleihin, sillä Rajoy todennäköisesti laskelmoi konservatiivien ykkössijan vahvistuvan niissä entisestään. Edelliset vaalit järjestettiin kesäkuussa 2016 ja sitä edelliset joulukuussa 2015.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Entinen taloustieteen professori Sánchez sai sosialistipuolueen jäsenten äänistä sunnuntaina noin 50,2 prosenttia, Andalusian aluejohtaja Susana Díaz 39,9 prosenttia ja Baskimaan aluejohtajana sekä parlamentin alahuoneen puhemiehenä toiminut Patxi López 9,9 prosenttia.

Sánchezilla on vankka kannatus puolueen rivijäsenten keskuudessa, vaikka puolue-eliitti vastustaa häntä. Uutistoimisto AFP:n mukaan Sánchez sanoi haluavansa asemoida puolueen nykyistä tiukemmin vasemmalle saadakseen takaisin äänestäjät, jotka ovat kääntyneet vasemmistopopulistisen Podemosin puoleen. Podemos uhkaa sosialistien asemaa suurimpana vasemmistopuolueena.

Espanjan suurimmat sanomalehdet – perinteistä keskustavasemmistolaista El Paísia myöten – arvostelivat jo syksyllä tiukkasanaisesti Sánchezin uppiniskaisuutta. Sunnuntain uudelleenvalintaa El País vertasi pääkirjoituksessaan Britannian EU-eropäätökseen, Donald Trumpin voittoon Yhdysvaltain presidentinvaaleissa sekä Kolumbian ja Farc-sissien rauhansopimuksen hylkäämiseen kansanäänestyksessä.

”Tunne ja raivo asetettiin onnistuneesti järkeä, perusteluja ja faktoja vastaan”, El País kirjoitti.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espanja
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    6. 6

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    7. 7

      On julma etuoikeus pystyä ahdistelemaan tyttöä tai naista ilman seuraamuksia

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    10. 10

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää