Ulkomaat

Tuhannet tieteilijät varoittivat ihmiskunnan joukkotuhosta – he esittävät myös tekoja, joita kuka tahansa voi tehdä maailman hyväksi vaikka heti

On epäloogista olla huolissaan ekologisesta jalanjäljestä, jos ei ole huolissaan myös jalanjälkien määrästä, sanoo ekologian professori.

Ihmiskunnan tulevaisuudesta huolissaan olevien tieteentekijöiden vetoomuksessa listataan 13 esimerkkiä asioista, joita ihmiskunta voisi tehdä päästäkseen kestävälle pohjalle ja välttyäkseen tuholta.

HS kertoi tutkijoiden hätähuudosta maanantai-iltana. Kyseessä on toinen kerta, kun suuri määrä tutkijoita eri maista kehottaa ihmiskuntaa muuttamaan toimintansa kestävälle pohjalle. Viimeksi samanlainen hätähuuto esitettiin 25 vuotta sitten.

Tutkijoiden toimenpide-ehdotukset vaihtelevat melko yksinkertaisista toimista hyvin monitahoisiin ja kansainvälistä poliittista yhteistyötä vaativiin. Koko 13 asian lista toimenpide-esimerkeistä on tämän jutun lopussa.

Tutkijat ehdottavat esimerkiksi ruokajätteen vähentämistä ja kasvisten lisäämistä ruokavaliossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Karjankasvatus ja lihansyönti ovat vakavimpia ympäristöongelmia. Lihantuotanto on myös Suomessa ilmasto-ongelma”, toteaa ekologian professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta. Hän on yksi niistä 15 000 tutkijasta, jotka ovat allekirjoittaneet vetoomuksen. Allekirjoittajista 81 on suomalaisia.

Suomessa kannattaisi lihansyöntiä hänen mielestään korvata esimerkiksi kotimaisilla kasviksilla ja järvikalalla. Se voisi vaatia myös kannustamista.

”Liha on liian halpaa”, Kotiaho toteaa. Hän ehdottaa, että lihan tuottajahintoja korotettaisiin. Kun maanviljelijälle maksettaisiin kunnon hinta, lihan syöminen tulisi kalliimmaksi myös kuluttajalle. Lisäksi lihan hintaa voisi korottaa ympäristöhaittaverotuksella.

Myös ruokajätteen vähentäminen on asia, johon kuka tahansa voi vaikuttaa. Tavallisten ihmisten toimilla on väliä, sillä Kotiahon mukaan Euroopassa kaikesta ruoasta yli 20 prosenttia päätyy jätteeksi, ja siitä noin 50 prosenttia tulee kotitalouksista.

”Siinä toimii vanha keino: syö lautanen tyhjäksi”, Kotiaho toteaa.

Vaikeampi ongelma liittyy Kotiahon mielestä talouden toimintatapoihin. Tutkijoiden vetoomuksessa kehotetaan välttämään kuluttamista.

”Meillä sallitaan toiminnot, jotka koetaan hyödyllisiksi, mutta ei vaadita hyödyn saajaa korvaamaan niitä vahinkoja, joita toimet aiheuttavat ympäristölle”, hän sanoo. Markkinat ovat siis epäonnistuneet luonnolle koituvien kustannusten siirtämisessä hintoihin.

”Kaikki haitat pitäisi panna tuottajien maksettaviksi. He siirtäisivät kustannukset kuluttajien maksettavaksi, ja sehän olisi ihan oikein. Hinnat nousisivat, ja se vähentäisi kuluttamista.”

Ehdotuslistalla on myös elinympäristöjen suojelu ja ennallistaminen. Sitäkin olisi täysin mahdollista tehdä paljon nykyistä enemmän esimerkiksi Etelä-Suomessa, jossa luonnon monimuotoisuus on Kotiahon mukaan vakavasti uhattuna.

”Suurin syy siihen on tavalla tai toisella metsätalous”, hän toteaa.

Etelä-Suomessa on suojeltu alle viisi prosenttia pinta-alasta, joka on ekologisen kestävyyden kannalta aivan liian vähän, Kotiaho sanoo. Se pitäisi saada ainakin kymmeneen prosenttiin. Kotiaho esittää keinoksi huomattavaa metsien suojelun rahoituksen lisäämistä.

Hallituksen budjettiriihessä syyskuussa sovittiin, että Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma Metso saa ensi vuodelle kymmenen miljoonan euron lisärahoituksen. Kotiahon mielestä rahoituksen kuitenkin pitäisi olla noin 200 miljoonaa vuodessa seuraavien kymmenen vuoden ajan.

”Jos päätetään, että metsätalouden on oltava myös ekologisesti kestävää, kyllä siihen rahoitus löytyy”, hän toteaa.

Suuri poliittinen kysymys on ihmispopulaation koko. Tutkijoiden listalla yksi suositeltu toimenpide on sen määrittely, paljonko ihmisiä planeetalle mahtuu.

”Yleensä keskustelussa päädytään siihen, että että väestönkasvu on vain kehitysmaiden ongelma. Mutta kun ei ole. Länsimaissa syntyvyyteen kannustetaan tukipolitiikalla kuten lapsilisällä ja kuntien vauvarahoilla. Näiden mielekkyyttä pitäisi arvioida uudelleen”, Kotiaho sanoo.

Esimerkiksi Suomessakin väestö on kasvanut, vaikka syntyvyys on laskenut.

”On helppoa puhua ekologisesta jalanjäljestä. On kuitenkin epäloogista olla huolissaan ekologisesta jalanjäljestä jos ei ole samalla huolissaan niiden jalkojen määrästä.”

Myös ympäristötekniikan professori Lassi Linnanen Lappeenrannan teknillisestä ylipistosta toteaa, että kuka tahansa voi alkaa toteuttaa ainakin joitakin tutkijoiden toimenpide-ehdotuksista. Hänkin kuuluu vetoomuksen allekirjoittajiin.

”Jokainen voi luopua turhasta kuluttamisesta vaikka heti”, Linnanen sanoo.

Joitakin toimenpidesuosituksista on jo käynnissäkin, hän toteaa. Tällaisia ovat esimerkiksi uusiutuvien energianlähteiden käytön lisääminen ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen.

”Suuri osa globaaleista energiainvestoinneista tehdään uusiutuviin energianlähteisiin”, Linnanen toteaa.

Linnasen mielestä meidän tulisi kuitenkin lopulta määritellä uudelleen koko suhteemme kuluttamiseen. Hänen mielestään tulisi hyväksyä, että koko nykyinen talousjärjestelmä on tiensä päässä, ja se on vaikeaa.

”Järjestelmä, joka perustuu jatkuvaan talouskasvuun ei ole kestävä. Ihmisen toimeliaisuudesta johtuvat materiaali- ja energiavirrat, ihmisten resurssien käyttö ja liikuttelu ovat sellaisella tasolla, ettei se maapallon kestokyvyn kannalta voi enää kasvaa. Sen pitäisi pienentyä”, Linnanen toteaa.

Maailman pelastaminen vaatii myös filosofista pohdiskelua.

”Mikä on se ihmispopulaation taso, jonka maapallo pystyy pitkällä aikavälillä ylläpitämään? Sen määrittelyssä tulevat mukaan myös esimerkiksi uskonto ja etiikka.”

Tutkijoiden vetoomus Bioscience-tiedelehdessä. Tässä tutkijoiden listaamat 13 esimerkkiä siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä ihmiskunnan pelastamiseksi kurjuudelta, jonka ympäristön tuhoutuminen aiheuttaa:

On perustettava toisiinsa kytkeytyviä, hyvin rahoitettuja ja hyvin hoidettuja suojelualueita merkittävään osaan maailman elinympäristöistä, joita on maalla, merellä, järvillä ja ilmassa.

On säilytettävä luonnon ekosysteemipalvelut lopettamalla metsien, ruohikoiden ja muiden elinympäristöjen muuttaminen.

On palautettava ennalleen luonnonvaraisia kasvien eliöyhteisöjä laajassa mitassa, varsinkin metsämaisemia.

On palautettava alueille niiden alkuperäisiä lajeja, varsinkin ravintoketjujen huipulla olevia petoja, jotta ekologiset prosessit ja dynamiikat palautuisivat ennalleen.

On kehitettävä ja otettava käyttöön soveltuvia toimintatapoja, joilla lopetetaan sukupuutot, salametsästyskriisi sekä uhanalaisten lajien hyödyntäminen ja kauppa.

On vähennettävä ruokajätettä koulutuksella ja paremmalla infrastruktuurilla.

On edistettävä ruokavaliomuutoksia kohti enimmäkseen kasveihin perustuvia ruokia.

On pienennettävä hedelmällisyyslukuja entisestään varmistamalla, että naisilla ja miehillä on mahdollisuus saada koulutusta sekä vapaaehtoisia perhesuunnittelupalveluja, varsinkin paikoissa, joissa niistä on yhä pulaa.

On lisättävä ulkona tapahtuvaa lasten luontokasvatusta sekä yhteiskunnan yleistä luonnon arvostusta.

On luovuttava rahallisista investoinneista ja ostoksista, jotta saadaan aikaan ympäristön kannalta myönteistä kehitystä.

On keksittävä ja edistettävä uusia, vihreitä tekniikkoja ja laajalti otettava käyttöön uusiutuvia energianlähteitä, kun asteittain luovutaan fossiilisilla polttoaineilla tapahtuvan energiantuotannon tuista.

On uudelleen arvioitava talouttamme varallisuusepätasa-arvon vähentämiseksi sekä sen varmistamiseksi, että hinnat, verotus ja kannustinjärjestelmät ottavat huomioon kulutustottumusten todelliset kustannukset ympäristölle.

On arvioitava tieteellisesti hyväksyttävä, kestävä ihmispopulaation koko pitkälle aikavälille sekä kannustettava kansakuntia ja johtajia tukemaan tätä elintärkeää tavoitetta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    2. 2

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    3. 3

      Kuka palkkaisi työntekijän 18 tunniksi? HS lähti etsimään työnantajia, joiden avulla aktiivimallin velvoitteen saisi täytettyä

    4. 4

      Pankki­neuvoja käski asunto­lainaa hakeneen radio­juontajan ”takaisin koti­maahansa” – Nordea: ”Asiakas­palvelu­tilanteessa on epäonnistuttu täysin”

    5. 5

      Satu Söderström sanoi menevänsä tanssileirille, kun hän lähti kuvaamaan pornoelokuvaa – nyt ex-pornotähti on seksologi, joka patistaa suomalaisia lopettamaan aristelun sängyssä

      Tilaajille
    6. 6

      Maria Heiskanen on elokuvatähti, josta harva Suomessa tietää mitään – Ja nyt hän lopettaa uransa

    7. 7

      Näyttelijä Aziz Ansariin kohdistetut ahdistelusyytökset ovat saaneet sosiaalisen median kiistelemään: tarkoittaako nainen ”ei” vaikka suostuu suuseksiin?

    8. 8

      Asiantuntijat neuvovat kahdeksan pientä arjen tekoa, jotka parantavat jaksamista huomattavasti – Toimittaja testasi, miten päivittäinen kävelylenkki vaikuttaa hyvinvointiin

      Tilaajille
    9. 9

      Rocktähti Tom Pettyn kuolinsyy oli lääkkeiden yliannostus

    10. 10

      Tiesitkö että suuri osa suomalaisista miehistä näkee saman unen? Toimittaja lähti elämään sen oikeasti päästäkseen painajaisesta eroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    2. 2

      Tiesitkö että suuri osa suomalaisista miehistä näkee saman unen? Toimittaja lähti elämään sen oikeasti päästäkseen painajaisesta eroon

    3. 3

      Pankki­neuvoja käski asunto­lainaa hakeneen radio­juontajan ”takaisin koti­maahansa” – Nordea: ”Asiakas­palvelu­tilanteessa on epäonnistuttu täysin”

    4. 4

      Näyttelijä Aziz Ansariin kohdistetut ahdistelusyytökset ovat saaneet sosiaalisen median kiistelemään: tarkoittaako nainen ”ei” vaikka suostuu suuseksiin?

    5. 5

      Asiantuntijat neuvovat kahdeksan pientä arjen tekoa, jotka parantavat jaksamista huomattavasti – Toimittaja testasi, miten päivittäinen kävelylenkki vaikuttaa hyvinvointiin

      Tilaajille
    6. 6

      Professori Vesa Puttonen Vieraskynä-kirjoituksessa: On aika unohtaa ”koulutusta vastaava työ” – töitä pitää etsiä ja ottaa vastaan myös muilta aloilta

    7. 7

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    8. 8

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    9. 9

      Bodomjärvi jäätyi satumaiseksi peiliparatiisiksi – video näyttää miten leijasurffaajat kiitävät autiolla järvellä

    10. 10

      Tutkijat esittävät nuoruuden ikärajojen siirtämistä biologisin perustein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kymmeniä suomalaisia on noussut ruotsinlaivaan ja kadonnut – Markus Leväniemen viimeiset liikkeet tallentuivat valvontakameraan, mutta kenen kanssa hätääntynyt nuorukainen puhui ennen katoamistaan?

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    3. 3

      Vuonna 1953 sadat ihmiset etsivät murhattua Kyllikki Saarta – yksi heistä oli tappaja, uskoo kokenut rikos­tutkija, joka perehtyi vuosi­kymmeniä salassa pidettyyn tutkinta-aineistoon HS:n kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Kehäradan yllättävä seuraus: Helsinkiläiset nuoret matkustavat maleksimaan lentokentälle – ”En mä oikein tiedä, mitä me täällä tehdään”

    5. 5

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    6. 6

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    7. 7

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    8. 8

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    9. 9

      Espoolaiset saavat syyttää länsimetron sekasotkusta vain itseään: sitä saa, mistä maksaa

    10. 10

      Toimittaja mittasi untaan kaksi viikkoa, tulos oli ”poikkeava” – Ainaiseen aamuväsymykseen on kaksi konkreettista apua, neuvoo unitutkija

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kuka palkkaisi työntekijän 18 tunniksi? HS lähti etsimään työnantajia, joiden avulla aktiivimallin velvoitteen saisi täytettyä
    3. Tammikuun 20. päivä: Viipurissa on käyty ensimmäinen aseellinen taistelu, ja Sörnäisten tyttö Sylvi-Kyllikki järkyttyy, kun tuttu poika on liittynyt valkokaartiin ja suutelee häntä
    4. Helsingin Matkamessuilla kuulee reissuvinkkejä: tällä hetkellä etenkin kaupunkilomat kiinnostavat matkailijoita
    5. Grundyn kaivoskaupungissa Donald Trump edusti toivoa ja kahmi liki kaikki äänet – Mitä grundylaiset ajattelivat presidentistä vuosi vaalivoiton jälkeen, kun HS:n kirjeenvaihtaja palasi kaupunkiin? Tilaajille
    6. Rocktähti Tom Pettyn kuolinsyy oli lääkkeiden yliannostus
    7. Tunti sitten
    8. Maria Heiskanen on elokuvatähti, josta harva Suomessa tietää mitään – Ja nyt hän lopettaa uransa
    9. Aleksander Barkov huimassa vauhdissa –seuraennätys enää maalin päässä
    10. ”Ulosajon jälkeen sitä miettii vain, kuinka auton saisi takaisin tielle” – rallin mestari Ville Hautamäki huoltaa autoaan silloin kun muut nukkuvat
    11. Tampereella voi saada museossa opastuksen valkoisesta tai punaisesta näkökulmasta – HS kokosi tärpit sisällissodan ratkaisevan kaupungin nähtävyyksiin
    12. Tiesitkö että suuri osa suomalaisista miehistä näkee saman unen? Toimittaja lähti elämään sen oikeasti päästäkseen painajaisesta eroon
    13. Näytä lisää