Ulkomaat

Euroopan unionin ja Afrikan unionin edustajat puivat Libyassa olevien siirtolaisten ahdinkoa – Pääministeri Sipilä: orjuuttamis­kertomukset tutkitaan

Euroopan unionin ja Afrikan unionin kaksipäiväinen huippukokous päättyi torstaina Norsunluurannikolla. Suomea kokouksessa edusti pääministeri Juha Sipilä.

Euroopan unionin ja Afrikan unionin edustajat keskustelivat Libyassa olevien siirtolaisten ahdingosta unionien yhteisessä huippukokouksessa.

Torstaina päättynyt kaksipäiväinen tapaaminen pidettiin Abidjanissa Norsunluurannikolla. Suomea kokouksessa edusti pääministeri Juha Sipilä (kesk). Yhteensä kokouksessa oli johtajia yli 80 eri maasta.

Afrikan unionin komission puheenjohtaja Moussa Faki Mahamat totesi kokouksessa, että noin 3 800 siirtolaista on kotoutettava kiireellisesti Libyasta. Hänen tietojensa mukaan Libyassa on kaikkiaan 400 000–700 000 siirtolaista ja ainakin 42 siirtolaisleiriä. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP.

”Meidän on pikaisesti pelastettava ne, jotka ovat tässä [vakavassa] tilanteessa, ja sitten Libyan, EU:n, AU:n ja YK:n on yhdessä pohdittava pitkäaikaista ratkaisua muuttoliikeasiaan”, Faki sanoi AFP:n mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Libyassa olevia siirtolaisia on muun muassa pahoinpidelty ja osa on joutunut ihmiskaupan uhreiksi. Esimerkiksi CNN uutisoi marraskuussa, että Eurooppaan pyrkiviä afrikkalaissiirtolaisia myydään Libyassa orjiksi huutokaupoissa.

Pääministeri Sipilä kertoi HS:lle, että huippukokouksessa tuomittiin Libyan tapahtumat ja esiin nousseet orjuuttamiskertomukset tutkitaan. Hänen mukaansa molemmat unionit tekevät kaikkensa Libyan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi.

Abidjanissa järjestetyn huippukokouksen muina puheenaiheina olivat esimerkiksi työpaikkojen luominen sekä afrikkalaisten nuorten tulevaisuus.

Ennen varsinaista huippukokousta maiden päämiehet tapasivat eurooppalaisia ja afrikkalaisia nuoria. Suomen delegaatio oli ainoa, jossa nuori oli mukana virallisena edustajana.

”Maanosiemme tulevaisuus riippuu nuorista. Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta nuoret saavat työtä Afrikassa ja Euroopassa. Heille on tarjottava tulevaisuuden näkymiä”, pääministeri Sipilä sanoi tiedotteen mukaan.

Sipilä kertoi myöhemmin torstaina HS:lle, että nuoret ovat muun muassa ehdottaneet koulutukseen liittyvän Erasmus-ohjelman laajentamista Afrikkaan.

”Minä kannatan ohjelman laajentamista”, Sipilä sanoi.

Toinen häneen vaikutuksen tehnyt teema oli nuorten innostaminen yrittäjyyteen. Lisäksi pääministeri korosti naisten ja tyttöjen aseman parantamista.

Kokouksen yhteydessä Sipilällä oli erillinen tapaaminen Somalian presidentti Mohamed Abdullahin kanssa. Keskusteluja käytiin muun muassa koulutuksesta. Kiinnostusta löytyi etenkin siihen, että Suomessa opettajiksi opiskelleita Somaliasta kotoisin olevia henkilöitä voisi palata Somaliaan kouluttamaan uusia opettajia, kun maan turvallisuustilanne on parantunut.

Unionien yhteisten huippukokousten tarkoituksena on tarjota mahdollisuus muun muassa maanosien poliittisten ja taloudellisten siteiden vahvistamiseen.

Kyseessä oli viides EU:n ja AU:n välinen huippukokous. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tapaaminen pidettiin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Afrikan unioni
  • Euroopan unioni
  • Norsunluurannikko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi on Pohjoismaiden pahin nokipölyä tuottava saastuttaja – Hiukkaset sairastuttavat ihmisiä ja sulattavat napajäätiköitä

    2. 2

      Flunssa vain paheni ja muuttui viikkojen syväksi uneksi – herättyään Marjo Remes meni shokkiin, sillä hänen rinnassaan sykki vieraan ihmisen sydän

      Tilaajille
    3. 3

      Viron kieli kuulostaa joskus hämäävän tutulta – kokeile HS:n kielivisassa, tunnistatko 25 sanan merkitykset

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun toimistot kaikuvat tyhjyyttään, käyttämättömiä neliöitä on yli miljoona – Nyt Helsinki haluaa ratkaista ongelman: toimistojen Airbnb otti jo ensi askeleensa

    5. 5

      ”Lapsi alkoi yhtäkkiä pidättää kakkaansa useita päiviä” – Lasten toiminnallinen ummetus on yleinen vaiva, jonka syy on pitkälti psyykkinen, näin pidätyskierre katkaistaan

    6. 6

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko Suomi viattomuutensa vanki? Viranomaiset välttelevät vastuunkantoa turvapaikkapäätöksissä

    8. 8

      Lapsena saatu huolenpito lisää ihmisen ”kumppaniarvoa” aikuisena – Vanhempien hellimät pitivät itseään parempina puolisoina

    9. 9

      Aasialaisperhe ajoi vahingossa junalla aseman ohi – VR teki poikkeuksellisen palveluksen: perhe vaihtoi yöllä junaa keskellä metsää

    10. 10

      Naisleijonat kohun keskeltä kohti pronssipeliä: ”Eiköhän lopeteta tämä peruspohjoismainen paskankaivelupiirileikki, olen aika väsynyt teihin pikkuhiljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    2. 2

      Aasialaisperhe ajoi vahingossa junalla aseman ohi – VR teki poikkeuksellisen palveluksen: perhe vaihtoi yöllä junaa keskellä metsää

    3. 3

      Eläkeläispariskunta luuli maksavansa lomaosakkeesta, päätyi arpajaisiin – Espoon poliisin mitta täyttyi suomalaisturisteja härskisti höynäyttävistä huijareista

    4. 4

      Naisleijonat kohun keskeltä kohti pronssipeliä: ”Eiköhän lopeteta tämä peruspohjoismainen paskankaivelupiirileikki, olen aika väsynyt teihin pikkuhiljaa”

    5. 5

      Työttömiä alettiin Tampereella kuunnella yksilöllisemmin, ja näin kävi: Työttömyys väheni, byrokratia tehostui ja asiakkaiden syvä ahdistus paljastui

    6. 6

      Raju maanantain vastainen yö Helsingin Kruununhaassa: viisikymppinen mies löi nuorta naista nyrkillä kasvoihin, väki raivosi keskellä katua

    7. 7

      Vuosia jatkuneesta työpaikka­kiusaamisesta epäilty Helsingin asuntotuotanto­päällikkö palkittiin kunniamerkillä – Tiedote ”ansiokkaasta toiminnasta Suomen hyväksi” katosi vaivihkaa työnantajan sivuilta

    8. 8

      Nainen putosi asemalle saapumassa olleen metrojunan eteen Kampissa – kuljettaja ehti jarruttaa, myös laiturilla vedettiin hätäjarrusta

    9. 9

      Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

      Tilaajille
    10. 10

      Työpaikallani vallitsi vuosia pelon ilmapiiri – pelko ei hellittänyt edes lomalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pystytkö tähän hyppyyn? Jos et, kannattaa huolestua – ”Kolmi­kymppisenä on viimeinen hetki ruveta kuntoilemaan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

    4. 4

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    5. 5

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    6. 6

      ”Haluaisin suojella ihmisiä siltä, etteivät he itse mokaisi omia suhteitaan”, sanoo kokenut parisuhdekouluttaja, ja kertoo viisi olennaista rakastamisen taitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    8. 8

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    9. 9

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    10. 10

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää