Ulkomaat

Lehti: Ruotsi kieltää mikromuovit osasta kosmetiikkaa – seuraavaksi saatetaan tarttua tekonurmikenttiin

Dagens Nyheterin mukaan hallitus kieltää mikromuovit muun muassa suihkusaippuassa, shampoossa ja hammastahnoissa.

Ruotsi on kieltämässä meriä kuormittavan mikromuovin käytön tietyissä kosmetiikkatuotteissa, kertoo Dagens Nyheter. Heinäkuussa voimaan tuleva kielto koskee muun muassa suihkusaippuoita, shampoota ja hammastahnaa.

”Kuluttajat eivät kaipaa mikromuoveja vaan pikemminkin kauhistuvat saadessaan selville, että kosmetiikka sisältää muovinmuruja. Ne ovat täysin tarpeettomia ja korvattavissa”, sanoo ympäristöministeri Karolina Skog Dagens Nyheterille.

Mikromuovit ovat pienenpieniä muovipartikkeleita, jotka kulkeutuvat vedenpuhdistamoiden lävitsekin meriveteen ja sieltä ravintoketjuun.

Niitä on löytynyt Itämeressä muun muassa silakoista, kivinilkoista, turskasta ja simpuista, HS kertoi 14. tammikuuta. Niitä on löytynyt myös hunajasta, suolasta ja saksalaisesta oluesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruotsin kielto koskee sellaisia mikromuovia sisältäviä tuotteita, jotka huuhdellaan viemäristä alas. Iholle jätettäviä hoitotuotteita kielto ei koskisi. Dagens Nyheterin mukaan hallitus päättää kiellosta torstaina.

Mikromuoveja lisätään kosmetiikkaan, jotta ne kuorisivat tai hioisivat esimerkiksi ihoa tai hampaita. Kun Ruotsin kemikaalivirasto tarkasti 90 kuorintavoidetta, niistä 36 sisälsi muovipartikkeleita.

Vain pieni osa meriin päätyvästä mikromuovista on peräisin kosmetiikasta. Paljon pahempia muovinlähteitä ovat autonrenkaat, teiden pinnoitteet sekä tekonurmet, joihin Ruotsi aikoo seuraavaksi tarttua.

Ruotsissa luonnonsuojeluvirasto on tutkinut hallituksen toimeksiannosta suuria muovipartikkeleiden lähteitä, ja tehtävään kuului tutkia myös sitä, kuinka tekonurmikenttien toimintaa voisi säädellä.

”Kosmetiikka oli alhaalla riippuva hedelmä, johon on helppo tarttua ja saada aikaan konkreettista vaikutusta”, Skog sanoo. Tämä on kuitenkin vain yksi monista askelista mikromuovien vastaisessa työssä.”

Aikaisemmin mikromuovin käyttöä kosmetiikassa ovat rajoittaneet muun muassa Ranska, Britannia, Italia, USA ja Kanada, kertoo Dagens Nyheterin maksullinen uutinen.

Suomessa hallitus haluaa pilotoida menetelmiä, joilla mikromuovien joutumista vesistöihin voitaisiin vähentää. Käynnissä on ideahaku, joka on osa hallituksen vesien- ja merenhoidon kärkihanketta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kosmetiikka
  • Ruotsi
  • Itämeren suojelu
  • Meret

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    3. 3

      Kersantti Marika Teini ottaa työeduistaan kaiken irti – ”Sitä työnantajakin toivoo, että olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa”

    4. 4

      Poliisi: Kymmenen kuoli ja 15 loukkaantui, kun pakettiauto ajoi jalankulkijoiden päälle Torontossa

    5. 5

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    6. 6

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    7. 7

      Valkoisen Suomen sankari oli Viron verivihollinen, jonka joukot saivat virolaisilta selkään

    8. 8

      Raportti: Suuri osa suosituista vaate­brändeistä ei kerro mitään vaatteidensa alku­perästä – Dior, Desigual, Mexx ja Max Mara sijoittuivat hännille vertailussa

    9. 9

      Älä anna verottajalle ylimääräistä – HS kokosi ohjeet vähennyksiin ja vero­ilmoituksen täyttämiseen

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaista sikaa seilaa nyt Kiinan markkinoille – kyydissä on lähinnä muuta kuin lihaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    3. 3

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    4. 4

      Moni vanhempi ei ymmärrä, mitä seuraa, kun lapsi saa kännykän – varaudu järkytykseen

    5. 5

      Seurasimme keskustelua Facebookin 20 puskaradiossa – Näin absurdeista asioista puhutaan ryhmissä, joissa oikea Suomi kokoontuu

    6. 6

      Katja Mikkola shoppaili ennen halparetkuja, mutta harkitsee nyt jokaista hankintaansa – Tässä 11 + 5 tapaa, miten voit ostaa ja kuluttaa vaatteita vastuullisemmin

      Tilaajille
    7. 7

      Video näyttää tuhot: Bussi ajoi ulos tieltä Helsingin Vartiokylässä – ”Ihmiset huusivat ja sisään alkoi tulla savua”

    8. 8

      Yhteiskunta väheksyy varhaiskasvatuksen arvoa – mutta kun puhutaan yritystuista tai asehankinnoista, rahasta ei sitten yllättäen olekaan puutetta

    9. 9

      Kolmas lapsi on Britannian kuninkaallisen perheen väliin­putoaja ja sisaruksiinsa verrattuna oman onnensa seppä

    10. 10

      Historiallinen päätös vapauttaa talvisodan jälkeen rakennetun Salpalinjan bunkkerit ja linnoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    3. 3

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    4. 4

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    10. 10

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    11. Näytä lisää