Ulkomaat    |   Näkökulma

Se, mitä tapahtuu Sambiassa, vaikuttaa tulevaisuudessa myös Suomessa

Sambialaisista 60 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, ja köyhyys uhkaa lisääntyä, ellei ongelmia saada ratkaistua, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Minttu Mikkonen.

Sambiassa oli tammikuun puolivälissä sadekausi, mutta kunnon sadetta ei ollut tullut viikkokausiin. Kuivuus johtuu ilmastonmuutoksesta, joka vaikuttaa monin tavoin tavallisten sambialaisten elämään.

Samaan aikaan Lusakan täyteen ahdetuissa slummeissa toteutui yksi väestönkasvun ja kaupungistumisen uhkista. Kolera­epidemia tappoi kymmeniä, ja kaupunki oli poikkeustilassa: kaikkien koulujen lukuvuoden alkua oli lykätty ja kokoontumista rajoitettu. Suuri osa maaseudulta kaupunkiin tulleista ihmisistä ansaitsee elantonsa kadulla kaupustelemalla, koska muuta työtä ei ole. Koleran takia kaupustelu oli kielletty, ja se johti mielenosoituksiin.

Se, mitä tapahtuu Afrikassa, vaikuttaa tulevaisuudessa myös Euroopassa ja Suomessa. Siitä huolimatta Afrikasta ei ole meillä vielä tullut keskustelun valtavirtaa. Sen sai kokea myös keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen, joka yritti huonolla menestyksellä nostaa Afrikan ongelmat vaalikeskustelujen ytimeen.

”Ilmastonmuutos, Saharan laajentuminen, ruokaongelmat, väestöräjähdys, terrorismi, huono ja epädemokraattinen hallinto, terveysongelmat”, hän luetteli Talouselämä-lehden haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vanhasen mukaan äänestäjiä kuitenkin kiinnosti: ”Aina kun sen avaan, niin siitä tulee melkeinpä eniten kysymyksiä”, hän sanoi.

Ilmastonmuutoksen, kaupungistumisen, väestönkasvun ja siirtolaisuuden kaltaiset globaalit kysymykset kiinnostivat myös HS:n lukijoita, kun kysyimme syksyllä, mistä aiheista he toivoisivat juttuja. Peräti 1 200 lukijaa vastasi.

Tartuimme toiveisiin ja matkustimme Afrikkaan, jossa nämä kysymykset on ratkaistava. Sambia valikoitui kohteeksi, koska se on ennusteiden mukaan yksi Saharan eteläpuolisen Afrikan maista, joihin ilmastonmuutos ja väestönkasvu iskevät voimakkaimmin.

Sambiassa ei ole ollut sotaa tai suurta kriisiä maan 54-vuotisen itsenäisyyden aikana. Luonnonvaroja ja vesivoimaa on omasta takaa, ja talous on kasvanut tällä vuosituhannella nopeasti.

Siitä huolimatta 60 prosenttia sambialaisista elää edelleen köyhyysrajan alapuolella. Maaseudulla osuus on 80 prosenttia. Köyhyys uhkaa lisääntyä entisestään, jos ongelmia ei saada ratkaistua.

Tapasimme viikon aikana kaupungissa ja maaseudulla tavallisia sambialaisia, jotka kertoivat elämästään, toimeentulostaan ja unelmistaan. Lähipäivinä kerromme heistä useassa jutussa.

Vierailin edellisen kerran Lusakassa lähes 13 vuotta sitten. Näkyvin muutos oli autojen ja ostoskeskusten huima lisääntyminen. Se kertoo, että monella menee myös hyvin. Sekin on hyvä muistaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Afrikka
  • Sambia
  • Köyhyys
  • Ilmastonmuutos
  • Siirtolaiset
  • Muuttoliike
  • Minttu Mikkonen
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    2. 2

      Siviilipoliisit seurasivat yökerhossa, kuinka mieskaksikko tarkkaili muita asiakkaita baaritiskillä Helsingissä – varjostus jatkui läpi Esplanadin puiston ja poiki rikosepäilyjä

    3. 3

      30-vuotias mies tuomittiin vankeuteen 14-vuotiaan tytön raiskauksesta – tarjosi ennen tekoa uhrille kannabista

    4. 4

      Synnytyksestä suoraan korkokenkiin ja meikkiin hypännyttä Katea on turha sääliä: Se on pohjimmiltaan ammatin­valintakysymys

    5. 5

      Toimittajaa kopeloitiin festivaalilla 22 kertaa – oli haastattelemassa juttuunsa 54 naista, joita kopeloitiin myös joka ikistä

    6. 6

      Tutkijat löysivät ennätysmäärän mikromuovia Arktisen alueen merijäästä

    7. 7

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    8. 8

      Netissä nauretaan lapio kädessä heiluville Donald Trumpille ja Emmanuel Macronille, eikä lapiointikuvasta väännetyille vitseille näy loppua

    9. 9

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    10. 10

      39-vuotias eläinlääkäri juoksi Guinnessin ennätysten kirjaan Lontoon maratonilla – sai voimaa huudosta, joka yleensä ärsyttää kaikkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    2. 2

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    3. 3

      Siviilipoliisit seurasivat yökerhossa, kuinka mieskaksikko tarkkaili muita asiakkaita baaritiskillä Helsingissä – varjostus jatkui läpi Esplanadin puiston ja poiki rikosepäilyjä

    4. 4

      Netissä nauretaan lapio kädessä heiluville Donald Trumpille ja Emmanuel Macronille, eikä lapiointikuvasta väännetyille vitseille näy loppua

    5. 5

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    6. 6

      70 neliön kolmioon vietiin 600 muuttolaatikkoa, kertoo muuttomies – Tavallisessa suomalaisessa kodissa on 30 000–50 000 tavaraa

    7. 7

      Kaj Turusen loikka sinisistä kokoomukseen löi säröä hallitukseen – Näin dramaattinen päivä eteni

    8. 8

      Tulkki varasti show’n Mestarien liigan lehdistötilaisuudessa – Liverpool-valmentaja Klopp ei voinut kuin nauraa epäuskoisena: ”Mikä mies!”

    9. 9

      Toimittajaa kopeloitiin festivaalilla 22 kertaa – oli haastattelemassa juttuunsa 54 naista, joita kopeloitiin myös joka ikistä

    10. 10

      Näin katoat internetistä – Kolme asiantuntijaa kertoo, miten voit hävittää sinusta jo kerättyjä tietoja ja minimoida verkkojälkesi tulevaisuudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    3. 3

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    4. 4

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    5. 5

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    6. 6

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    7. 7

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    8. 8

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    9. 9

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    10. 10

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    11. Näytä lisää