Islanti harkitsee poikien ympärileikkausten kieltoa ensimmäisenä Euroopassa – leikkauksesta voisi tuomita vuosiksi vankeuteen

Islannista tulisi ensimmäinen Euroopan maa, joka kieltäisi ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen. ”Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa, mutta lasten oikeudet ajavat uskonnonvapauden edelle”, sanoo lakihankkeen alulle pannut parlamentaarikko.

Rabbi valmisteli pojan ympärileikkaukseen tarvittavia välineitä Neve Ilanissa lähellä Jerusalemia.

Islannin parlamentti käsittelee parhaillaan lakiesitystä poikien ei-lääketieteellisten ympärileikkausten kieltämisestä. Läpi mennessään laki tekisi Islannista ensimmäisen Euroopan maan, jossa toimenpide on täysin kielletty.

Hanke on herättänyt myös vastustusta, sillä vastakkain on kaksi tunteita herättävää asiaa: lapsen itsemääräämisoikeus ja uskonnolliset perinteet, joiden joissakin uskonyhteisöissä katsotaan nyt olevan uhattuna.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat