HS-analyysi: EU:n yhteinen puolustus sai lihakset – ja nyt sen ovat huomanneet myös Euroopan aseteollisuutta kyräilevät amerikkalaiset

Bryssel / Washington

Miltä Euroopan puolustus näyttää, ja missä sitä tehdään?

Yhteisistä puolustushankkeista on tehty EU:ssa päätöksiä kiihtyvään tahtiin, mutta käytännön havaintoja yhteisestä puolustuksesta on niin vähän, että sen todellista olemassaoloa on epäilty ääneen.

Eurooppalaista armeijaa ei kannata edes etsiä. EU:sta pitäisi kuitenkin löytyä hankkeita, joilla Euroopan maat yhdessä täydentävät sotilaallista puolustuskykyään Yhdysvaltojen kanssa tehdyn puolustusyhteistyön ja Nato-maiden yhteispuolustuksen rinnalla.

Luonteva paikka tehdä havaintoja Euroopan puolustuksesta on Bryssel. EU:n tärkeimmät päätökset puolustuksesta on tehty täällä, ja täällä sijaitsevat myös instituutiot, joiden pitäisi panna päätökset toimeen.

Ja kyllä puolustusta löytyy, vaikka ei sellaisena raudan ja korkeatehoisten räjähteiden yhdistelmänä, jota samassa kaupungissa päämajaansa pitävä Nato pystyy esittämään harjoituksissaan.

Erikseen lueteltuina EU:n uusissa puolustuspäätöksissä on vahva paperin maku ja yhteistyön tiellä on yhä esteitä, mutta kokonaisuus on jo melko vakuuttava rakennelma, joka toimii, jos siihen ladataan poliittista tahtoa ja rahaa.

EU:lla oli entuudestaan olemassa enimmäkseen kriisinhallintaan keskittynyt sotilasesikunta ja kunnon roolia itselleen hakenut puolustusvirasto EDA. Niiden merkitys kasvoi, kun EU-johtajat hyväksyivät joulukuussa puolustusyhteistyön ”pysyvän rakenteellisen yhteistyön”, joka tunnetaan englanninkielisellä lyhenteellä Pesco.

Etukäteen läpimurroksi kuviteltu Pesco laimeni ainakin alkuvaiheissaan melko kunnianhimottomaksi, mutta sen rinnalle on luotu myös muun muassa puolustushankkeiden koordinointijärjestelmä ja ennen kaikkea Euroopan puolustusrahasto. EU:lla on myös uusi turvallisuuspolitiikan strategia, ja sotilasesikunnan alaisuudessa toimii hankkeiden valvontakeskus.

Yhteenlaskettuna tällä kaikella on samanlaista asteittain kasvavaa poliittista massaa kuin EU-hankkeilla yleensäkin. Yksi menestyksen mittari on se, että Yhdysvaltojen puolustusteollisuus on jo huolissaan EU-yhteistyön tulevasta vaikutuksesta Euroopan asemarkkinoilla. Yhteistyön tuloksiin ehkä uskotaan enemmän Atlantin toisella puolella kuin Euroopassa.

Palaset ovat paikallaan. Euroopan puolustuksen merkitys riippuu siitä, mitä tapahtuu tämän jälkeen.

”Näemme vielä suuria eurooppalaisia asehankkeita”, sanoo tutkimuslaitos Carnegien Euroopan-johtaja Tomáš Valášekhttps://www.hs.fi/haku/?query=tomas+valasek.

Slovakialainen entinen diplomaatti ja johtava Euroopan turvallisuuspolitiikan tutkija arvioi, että korkean teknologian ja muun muassa tekoälyn maailmassa se ei enää välttämättä tarkoita yhteistä raskasta panssarivaunua tai hävittäjiä.

”Katsomme myös pitempää aika­väliä – mitä teknologioita tarvitsemme ollaksemme terävässä kärjessä 15–20 vuodessa”, sanoo EU:n alaisen Euroopan puolustusviraston EDA:n varatoimitusjohtaja Olli Ruutuhttps://www.hs.fi/haku/?query=olli+ruutu. Hän toistaa useampaan otteeseen, että yhteistyö virastossa tapahtuu hallitusten ohjauksessa eikä valtioiden suvereniteetin kustannuksella.

”Iso muutos on siinä, että valtiojohto ja EU:n komissio ovat mukana”, arvioi vuorostaan EU:n sotilasesikunnan komentaja, kenraaliluutnantti Esa Pulkkinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=esa+pulkkinen. Näin on hänen mukaan saatu myös puolustusteollisuus kiinnostumaan.

Edistys EU:n puolustuksen rakentelussa voi jäädä vaille huomiota osittain siksi, että monet aiemmat julistukset Euroopan puolustuksen näkymistä ovat olleet vahvasti liioiteltuja.

”EU jää kiinni niin usein siitä, että jotakin kutsutaan menestykseksi, vaikka se ei sitä ole”, Valášek kuvailee kyynikkojen ajattelua.

EU-maiden johtajat painottivat puolustusyhteistyötä jo huippukokouksessa joulukuussa 2012 ja kirjasivat sille käytännön tavoitteita vuotta myöhemmin.

Suuri muutos tuli kuitenkin vasta keväällä 2014, kun Venäjä käytti sotilaallista voimaa Ukrainaa vastaan ja Nato vastasi kääntämällä päähuomionsa pois kriisinhallinnasta takaisin jäsenmaiden yhteiseen sotilaalliseen pelotteeseen.

Painopisteen siirtyminen vakauden edistämisestä kriisinhallinnalla EU:n ulkopuolella kykyyn puolustaa Euroopan omaa aluetta oli Valášekin mukaan suurempi muutos Natolle kuin EU:lle.

Aiemmat päätökset Euroopan puolustuksesta saivat kuitenkin aivan uutta poliittista painoarvoa.

”Naton kääntyminen itään nopeutti kehitystä. Eurooppa kohtasi uusia uhkakuvia, jotka loivat EU:lle enemmän toimintatilaa”, Pulkkinen kuvailee. Uusiin uhkakuviin kuuluivat terrorismi ja hallitsematon maahanmuutto.

Paikka, josta näyttöä puolustusyhteistyön suunnasta kannattaa etsiä, on puolustusvirasto EDA, joka toimii huomaamattomassa rakennuksessa useiden kortteleiden päässä EU:n näyttävistä lasipalatseista.

Pitkään EDA ei ollut vain vaatimattoman näköinen, vaan sillä oli myös hyvin vaatimaton rooli jäsenmaiden ja puolustusteollisuuden puristuksessa.

Viraston omien lukujen mukaan sen 14-vuotisen olemassaolonsa aikana järjestämien puolustuksen tutkimuksen ja kehityksen projektien yhteisarvo on noin miljardi euroa. Se on pikkusumma EU:ssa, jonka jäsenmaat käyttävät vuodessa yhteensä yli 200 miljardia euroa puolustukseen.

Asioiden etenemisvauhdista muistuttaa se, että vuosikaudet EDA:n lippulaivaprojektina ollut miehittämättömän siviili- ja sotilaskäyttöön soveltuvan dronen eli pienoiskopterin kehittäminen on edelleen asialistalla.

Nyt EDA:n puitteissa EU:n puolustushankkeita on tehty kuitenkin jo yhteensä 300, sanoo maaliskuussa varatoimitusjohtajana aloittanut Ruutu.

Monet hankkeista jäävät vaille laajaa uutisarvoa, kuten vedenalaisen verkottuneen akustisen tiedonsiirron kehittäminen, johon Suomi äskettäin päätti osallistua. Hieman kansantajuisempi on hanke 3d-tulostamisen soveltamisesta puolustusteollisuuteen. Raskasta sotilasteollisuutta edustaa sotilaskoneiden ilmatankkauksen edistäminen.

Näkyvimmin otsikoihin on noussut hanke sotilaallisen liikkuvuuden parantamisesta EU:ssa.

Vastaisuudessakin jokainen maa tekisi omat päätöksensä sotilaskuljetuksista alueellaan, mutta byrokratian ja logistiikan esteitä aiotaan purkaa. Kyseessä on merkittävä hanke huoltovarmuudestaan huolta kantavalle Suomelle.

Sotilaallinen liikkuvuus on myös eniten julkisuutta saanut osa Naton ja EU:n yhteistyössä.

”Hanke on merkittävä, koska se lähtee sotilaallisesta tarpeesta ja on tärkeä kahden instituution yhteistyölle”, sanoo Pulkkinen.

Lisäksi EU:n puolustusyhteistyö tarvitsee edistyäkseen menestystarinoita.

Sotilaallinen liikkuvuus on paraatihanke

Jos Suomi joutuisi yllättäen pyytämään sotilaallista apua, saattaisi apu nykysäännöin juuttua matkalla rajamuodollisuuksiin, vaikka kyseessä olisivat EU- tai Nato-maiden rajat.

Kun paperit saataisiin kuntoon, saattaisivat alikulkutiet olla liian matalia tai liian kapeita sotilaskuljetuksille.

Nämä ongelmat ovat tulleet kuin lahjana puolustusyhteistyön kehittäjille EU:ssa ja Natossa. Sotilaallisen liikkuvuuden helpottaminen ei edellytä yli vuosikymmenen kestävää puolustussuunnittelua eikä suuria määrärahoja, eikä se ärsytä hallituksia tai puolustusteollisuutta Atlantin kummallakaan puolella.

Viime vuonna käynnistynyt hanke on edennyt poikkeuksellisella vauhdilla. EU:n ulkosuhdepalvelu ja komissio esittivät maaliskuussa toimintasuunnitelman keinoista infrastruktuurin ja sääntelyn aiheuttamien esteiden purkamiseksi. Kesällä pitäisi valmistua ”tiekartta” käytännön toimista.

Hanke on sekä keskeinen osa EU:n puolustuksen ”pysyvää rakenteellista yhteistyötä” että Naton ja EU:n yhteistyöhankkeita, joita on yhteensä 70.

Epävirallisen työnjaon mukaan Yhdysvallat arvioi esteiden purkamista Eurooppaan saapuvalle sotilasavulle. EU-maat selvittävät liikkuvuuden nopeuttamista Euroopassa ja myös kriisinhallintaoperaatioissa sen ulkopuolelle.

Arvostelijoiden mukaan kyseessä on ”sotilaiden Schengen”. Euroopan puolustusviraston varatoimitusjohtaja Olli Ruutuhttps://www.hs.fi/haku/?query=olli+ruutu sanoo, että hanke ”ei mitenkään vähennä suvereenia päätöksentekoa siitä, keitä kuljetetaan ja miten”.

Sotilaallisiin kuljetuksiin tarvittaisiin edelleen kunkin val­tion erillinen lupa.

Yhdysvallat kyräilee Eurooppaa

Jos Yhdysvaltain puolustusteollisuus on leijona, Eurooppa ei ehkä ole hiiri, mutta ei juuri lammasta suurempi.

Sotilasliitto Naton lukujen mukaan Eurooppa käytti puolustukseen vuonna 2016 noin 227 miljardia euroa vuodessa. Se on alle puolet Yhdysvaltojen luvusta: 545 miljardia euroa.

Sotilasta kohti EU käyttää neljänneksen siitä, mitä Yhdysvallat: EU 28 000 euroa, Yhdysvallat 108 000 euroa.

Myös Yhdysvaltain oma puolustusteollisuus on valtava. Se työllistää alihankkijoineen ja ­tukitoimineen noin 1,5 miljoonaa amerikkalaista. Puolustusmateriaalia ja -palveluita tuotetaan yli 250 miljardilla eurolla vuodessa, ja osuus Yhdysvaltain viennistä on 9,5 prosenttia.

Nämäkin luvut ovat joulukuulta 2015, jonka jälkeen summat ovat kasvaneet.

Miksi amerikkalaiset kyräilevät Euroopan puolustusteollisuutta? Eihän siitä ole Yhdysvaltain haastajaksi.

Ei ainakaan vielä, sanoo prikaatikenraali Pekka Toverihttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+toveri, joka palvelee Suomen puolustusasiamiehenä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. ”Amerikkalaisia sotilaita ei haittaa, että liittolainen vahvistuu. Sitähän Yhdysvallat on Euroopalta vaatinut: käyttäkää enemmän rahaa, seisokaa omilla jaloillanne.”

Älkää olko hiiriä!

Bisnes on kuitenkin eri asia. Amerikkalaisyritykset pelkäävät, että jos EU:n puolustusteollisuus kasvaa, siitä kehittyy kilpailija Lähi-idän asemarkkinoilla. Lisäksi Eurooppa ostaisi vähemmän Yhdysvalloista.

”Etenkin suurten eurooppalaisten maiden asevienti on kasvussa”, Toveri sanoo.

”Kilpailussa [asetilauksista] on nykyään usein 2–3 amerikkalaista yhtiötä ja 5–6 eurooppalaista. Entäpä jos tulevaisuudessa ovat edelleen ne 2–3 amerikkalaista ja ehkä vain 2–3 eurooppalaista tarjoajaa, jotka alkavat olla kooltaan samaa luokkaa?”

Tutkimuslaitos Siprin tilastoista selviää, että Yhdysvaltain osuus globaalista aseviennistä vuosina 2012–2016 oli 33 prosenttia. Kun laskee Länsi- ja Keski-Euroopan maat yhteen, osuus on jo yli 26 prosenttia.

Ei siis ole mahdotonta, että Eurooppa aikuistuisi ja haastaisi Yhdysvaltain puolustusteollisuuden, Toveri arvioi. Se kuitenkin vaatisi EU-mailta sellaista yhteistyötä, johon ne eivät vielä ole pystyneet.

EU:ta vaivaavat päällekkäisyys ja keskinäinen kilpailu. Isot EU-maat haluavat kehittää aseensa itse, minkä takia eurooppalaisilla maavoimilla on esimerkiksi 17 eri taistelupanssarivaunutyyppiä. Yhdysvalloilla on yksi.

Leijonaksi ei tulla päivässä.