Ulkomaat

Putin avasi kohutun sillan Krimille – aiemmin sillasta haaveilivat turhaan sekä Stalin että natsit

19 kilometriä pitkä silta on nyt Euroopan pisin. Aikaisemmin Euroopan pisimmän sillan titteli on kuulunut 17 kilometriselle Vasco da Gaman -sillalle Portugalin Lissabonissa.

Krimin asukkaille avautui tiistaina oikotie Venäjälle, kun presidentti Vladimir Putin avasi Kertšinsalmen ylittävän, Euroopan pisimmän sillan.

19 kilometriä pitkä silta on jättimäinen ja kiistelty rakennusprojekti, joka yhdistää Venäjän itseensä liittämän Krimin niemimaan Venäjään ilman, että matkantekoa varten tarvitsisi kulkea Ukrainan kautta. Aikaisemmin Euroopan pisimmän sillan titteli on kuulunut 17 kilometriselle Vasco da Gaman -sillalle Portugalin Lissabonissa.

Hanke on myös Putinin kunnia-asia ja symbolisoi paitsi hänen omaa mahtiaan, myös Ukrainalta lohkaistun Krimin asemaa Venäjän yhteydessä ja Venäjän valtaa Mustallamerellä.



Ukrainalle silta on hyvin vastenmielinen. Se perustellut arvosteluaan muun muassa ympäristösyillä ja sillä, etteivät suurimmat laivat mahdu kulkemaan sen alitse Ukrainan Azovinmeren satamiin. Silta on korkeimmillaan 35-metrinen, kertoo uutistoimisto AFP.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Noin 3,1 miljardin euron siltahankkeella on yhteytensä myös Suomeen: Putin antoi kaksi vuotta sitten urakan yhtiölle, jonka omistaa Helsingin Areenassa ja Jokereissakin aiemmin vaikuttanut Arkadi Rotenberg. Hänen veljensä Boris ja tämän poika Roman ovat Suomen ja Venäjän kansalaisia.

Putinin lähiystäviin kuuluva Rotenberg on jo pitkään ollut Yhdysvaltain pakotelistalla, joka laadittiin Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainassa edelleen käytävän sodan vuoksi.

Venäjä orkestroi vuonna 2014 kansanäänestyksen, jonka perusteella Venäjä liitti Ukrainalle kuuluneen niemimaan itseensä. Ulkovallat tuomitsivat liitoksen.

Sillalla on iso merkitys krimiläisille, sillä tähän asti liikenne Venäjän välillä on kulkenut täpötäysillä lautoilla, joiden kulku on talvimyrskyissä epävarmaa.

Silta on myös napanuora, jonka kautta kulkee pitkälti muun muassa niemimaan ruokahuolto.

Venäläisille silta taas tarjoaa helpon yhteyden Krimin suosituille lomarannoille.

Krimin ja Venäjän yhdistävää siltaa kaavaili jo tsaari Nikolai II, mutta hanke kariutui ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumoukseen.

Sillasta haaveilivat turhaan myös Josif Stalin sekä natsit.

”Mutta me onnistuimme. Se on mahtavaa,” Putin sanoi AFP:n mukaan vieraillessaan siltatyömaalla maaliskuussa.

Oikaisu 17.5.2018 klo 11.40: Boris Rotenberg on Arkadi Rotenbergin veli, ei poika. Jutusta saattoi myös tehdä virheellisen päätelmän, että Arkadi Rotenberg olisi yhä osakas Jokereissa ja Helsingin Areenassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vladimir Putin
  • Venäjä
  • Krimin niemimaa

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    2. 2

      Rappiolla-hitin suomeksi laulanut Metallican basisti kertoo uudella videolla rakastavansa Ismo Alangon yhtyeen Enter Sandman -vastausta – katso videotervehdys tästä

    3. 3

      Välimeren ruokavalio on kuollut: Alueen lapset ovat Euroopan lihavimpia – Suomalaisen ravitsemusasiantuntijan mukaan ”tilanne on vakava”

    4. 4

      Kymmenen perhettä haastoi EU:n ilmasto­politiikan oikeuteen ennen­näkemättömässä jutussa, joka kyseen­alaistaa unionin keskeiset ilmasto­toimet

    5. 5

      Donald Trump perui tapaamisen Kim Jong-unin kanssa – Presidentin mukaan asevoimat ovat valmiina, ”mikäli Pohjois-Korea päättää tehdä jotain typerää”

    6. 6

      Daniel Lehtonen alkoi haukkua naisia ja nousi julkisuuteen vihattuna Bile-Danina – Nyt ”parannuksen tehnyt” Lehtonen kertoo, mitä ajattelee oikeasti

    7. 7

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    8. 8

      Pääsykokeiden valehakijoista on tullut jokavuotinen ilmiö

    9. 9

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    10. 10

      Trumpin ja Kimin huippu­kokouksen peruminen ei ollut yllätys, mutta ei se tähän lopu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    2. 2

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Pääsykokeiden valehakijoista on tullut jokavuotinen ilmiö

    4. 4

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    5. 5

      Välimeren ruokavalio on kuollut: Alueen lapset ovat Euroopan lihavimpia – Suomalaisen ravitsemusasiantuntijan mukaan ”tilanne on vakava”

    6. 6

      Veroparatiisiin 50–60 miljoonaa piilottaneet selvisivät 0,8 miljoonan euron veronkorotuksella – Oikeus määräsi tiedot julkisiksi

    7. 7

      Kuva Daniel Radcliffesta pitelemässä aseita kylpytakkiin pukeutuneena on nyt kaikkialla – eikä ihme, koska siitä irtoaa loputtomasti Harry Potter -vitsejä

    8. 8

      Daniel Lehtonen alkoi haukkua naisia ja nousi julkisuuteen vihattuna Bile-Danina – Nyt ”parannuksen tehnyt” Lehtonen kertoo, mitä ajattelee oikeasti

    9. 9

      VR myy Vallilan konepajan Bruce Oreckille 11 miljoonalla eurolla – Olemme jäljessä aikataulusta, Oreck sanoo

    10. 10

      En ollut ikinä kiinnostunut vauvoista, joten en tiennyt niiden mahtavuudesta mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    3. 3

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    4. 4

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    6. 6

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    7. 7

      Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    8. 8

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    9. 9

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    10. 10

      Meghanin puku oli aikuisen naisen valinta – kuningatar lainasi tiaran ja Harry poimi kukat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. NBA-koripalloilija sai kovan kohtelun pysäköintivirheestä – poliisi julkaisi kuukausien jälkeen rajun pidätysvideon ja anteeksipyynnön
    3. Donald Trump perui tapaamisen Kim Jong-unin kanssa – Presidentin mukaan asevoimat ovat valmiina, ”mikäli Pohjois-Korea päättää tehdä jotain typerää”
    4. Macron ja Putin yrittävät pelastaa Pietarissa Iranin ydin­sopimuksen – suora lähetys noin kello 19.30
    5. Britannia haluaa jäädä Galileo-hankkeeseen, ja osalle EU:sta se saattaisi sopia hyvin – muuten britit haluavat takaisin yli miljardi euroa
    6. ”Kuin siivous rikospaikalla” – Räjäytykset toki tuhosivat todisteita Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta, mutta ennen kaikkea kyseessä oli show
    7. Ihminen kohtelee robottilennokkia automaattisesti kuin lemmikkiään – Tutkimuksessa sekä amerikkalaiset että kiinalaiset halusivat olla lennokeille ”kohteliaita”
    8. Egypti pidätti tunnetun blogaajan ja ihmisoikeusaktivistin Wael Abbasin – ”Kävelen miinakentällä”, Abbas sanoi HS:n haastattelussa maaliskuussa
    9. Fortumin Uniper-kaupan hyväksyminen viivästyy Venäjällä
    10. Tunti sitten
    11. Toimittajaa keskustelupalstalla huoritellut mies sai sakot ja tuomittiin maksamaan 800 euron korvaukset
    12. Viranomainen vaatii: Kiivaasti vastustetulle lämpö­voimalalle etsittävä muitakin paikkoja kuin Helsingin koillis­nurkka
    13. Näytä lisää