Ulkomaat

Kuulustelu­pöytäkirjat julki: Trumpin poika kiistää kertoneensa isälleen tapaamisesta venäläisten kanssa

Donald Trumpin rooli tapaamisessa on olennainen siksi, että erikoistutkija Robert Mueller selvittää parhaillaan, tekikö tämä yhteistyötä venäläisten kanssa Hillary Clintonin kampittamiseksi.

Washington

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Venäjä-yhteyksiä tutkiva senaatin oikeusvaliokunta julkaisi keskiviikkona yli pari tuhatta sivua kuulustelupöytäkirjoja presidentin pojan Donald Trump Juniorin ja muiden todistajien kuulemisesta.

Kuulemiset koskivat Trump Juniorin ja presidentin vävyn Jared Kushnerin kohuttua tapaamista venäläisten kanssa Trump Towerissa New Yorkissa kesäkuussa 2016.

Senaatin kuulemisessa Trump Jr. kiisti, että hän olisi kertonut isälleen tapaamisestaan venäläisten kanssa. Trump Jr. suostui tapaamiseen sen jälkeen, kun venäläiset lupasivat hänelle ”likaa” Trumpin vastaehdokkaasta Hillary Clintonista.

Tapaamisen Trump Towerissa järjesti brittiläinen musiikkialan pr-yrittäjä Rob Goldstone, jonka asiakkaisiin kuului venäläinen poplaulaja Emin Agalarov, jonka perheellä taas on yhteyksiä Kremliin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Goldstone kirjoitti Trumpin pojalle sähköpostitse, että tämä voisi saada ”korkean tason tietoa”, joka ”on osa Venäjän ja sen hallituksen tukea herra Trumpille”.

Goldstonen mukaan venäläisillä olisi tarjota Clintonia vahingoittavaa tietoa. Vaalikampanja oli tuolloin käynnissä.

”I love it [Rakastan sitä]”, Trump Jr. vastasi ehdotukseen sähköpostitse.

Kuulustelupöytäkirjojen mukaan Trump Jr. todisti senaatissa, ettei hän kertonut tapaamisesta isälleen, silloiselle presidenttiehdokkaalle.

Kun Trumpin lähipiiri laati myöhemmin tiedotteita selittääkseen tapaamista, he olivat yhteydessä Trumpin tiedottajaan Hope Hicksiin, joka Trump Juniorin mukaan saattoi osallistua tiedotteiden laatimiseen.

Valkoinen talo kertoi vuotta myöhemmin, että presidentti osallistui tapaamista selittävän tiedotteen laatimiseen ”kuten kuka tahansa isä tekisi”, vaikka hänellä oli asiasta vain ”rajoittuneet tiedot”.

Trumpin rooli tapaamisessa on olennainen siksi, että erikoistutkija Robert Mueller selvittää parhaillaan, tekikö tämä tai joku tämän lähipiiristä yhteistyötä venäläisten kanssa Clintonin kampittamiseksi.

Tapaamiseen venäläisten kanssa osallistuivat Trump Jr., Kushner ja Trumpin silloinen kampanjapäällikkö Paul Manafort. Venäläisiä oli paikalla useita. Heistä yksi oli juristi Natalia Veselnitskaja, jolla on läheiset yhteydet Kremliin.

Uutiskanava NBC:n haastattelussa huhtikuussa Veselnitskaja kertoi olleensa ”tiedonantaja”, joka on yhteydessä Venäjän syyttäjänvirastoon. Trump Jr. kiisti tienneensä tätä.

Trump Jr. selitti aiemmin, että tapaamisen aihe olisivat olleet venäläislasten adoptio ja Yhdysvaltain Venäjä-vastaiset pakotteet. Myöhemmin The New York Times -lehti sai käsiinsä sähköpostin, jossa kävi ilmi, että Trump Jr. suostui tapaamiseen sen jälkeen kun hänelle luvattiin Clintonia vahingoittavaa tietoa.

The Washington Post -lehden mukaan Goldstone kertoi senaatille pettyneensä, etteivät venäläiset lopulta kertoneet amerikkalaisille mitään hyödyllistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    2. 2

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    3. 3

      Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat presidenttiparista Suomessa: Donald ja Melania Trump saapuivat vakavina Helsinki-Vantaalle

    5. 5

      Osa Helsingistä eristetään maanantaina, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    6. 6

      Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

      Tilaajille
    7. 7

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    8. 8

      Kaliforniassa viikko sitten kadonnut nuori nainen löydettiin elossa – selvisi juomalla vettä jäähdyttimen letkun kautta

    9. 9

      Kuvakooste: Helsinki paistattelee nyt koko maailman parrasvaloissa, näin kaupungissa on valmistauduttu maanantain h-hetkeen

    10. 10

      Trump jatkoi hämmentämistä Helsingin-huippukokouksen alla: ”Euroopan unioni on vihollinen” – EU:n Tusk tuomitsi puheet valeuutisiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    2. 2

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    3. 3

      Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

      Tilaajille
    4. 4

      Mitä Trumpin suosikki­kanava Fox kertoo Suomesta? ”Suomalaiset menevät naimisiin toisten suomalaisten kanssa, joten heidän yhteis­kuntansa on puhdas”

    5. 5

      Kaliforniassa viikko sitten kadonnut nuori nainen löydettiin elossa – selvisi juomalla vettä jäähdyttimen letkun kautta

    6. 6

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    7. 7

      Avoin kirje Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenteille: Ettehän päätä eurooppalaisten asioista Euroopan pään yli

    8. 8

      Osa Helsingistä eristetään maanantaina, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    9. 9

      Alle kouluikäinen isoveli haki Annemari Karjalaisen kotiin pulkassa vetäen – Vasta aikuisena hän oppi, että pitäisi sanoa sijaissisarus ja sijaiskotiin

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

    2. 2

      Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

    3. 3

      Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

    4. 4

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    5. 5

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Poikien pelastaminen Thaimaan tulvaluolasta saattaa jatkua tänään, neljä saatiin ulos eilen – ”Kaikki ovat iloisia hyvistä uutisista”

    8. 8

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    9. 9

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    10. 10

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    11. Näytä lisää