Ulkomaat

EU-johtaja Tusk arvosteli kovasanaisesti Trumpia: ”Kun on Trumpin kaltainen ystävä, kuka tarvitsee vihollisia”

Tuskin mukaan Eurooppa voi luottaa enää omaan apuun.

Eurooppa-neuvoston puolalainen puheenjohtaja Donald Tusk arvosteli keskiviikkona Yhdysvaltojen presidenttiä Donald Trumpia.

”Kun katsoo presidentti Trumpin viimeaikaisia päätöksiä, voisi ajatella, että kun on Trumpin kaltainen ystävä, kuka tarvitsee vihollisia”, Tusk sanoi lehdistökonferenssissa Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.

Tusk kommentoi Trumpin päätöstä irtautua sekä Pariisin ilmastosopimuksesta että Iranin ydinsulkusopimuksesta ja hänen aikeistaan saada aikaan tuontitulleja.

”Mutta rehellisesti puhuen: Euroopan pitäisi olla kiitollinen presidentti Trumpille. Hänen takiaan meillä ei ole enää harhaluuloja. Hän on saanut meidät ymmärtämään, että jos tarvitsee auttavan käden, sen löytää oman käsivartensa päästä”, Tusk sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tusk osallistui EU-maiden huippukokoukseen Sofiassa, jonne 28 EU-maan johtajat ovat kokoontuneet keskustelemaan Iranin-sopimuksen jatkosta ja siitä, kuinka välttää kauppasota Yhdysvaltojen kanssa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • EU
  • Donald Trump
  • Yhdysvallat

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sveitsi ja Ruotsi huimassa jännitysnäytelmässä – HS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä, jatkoerä menossa

    2. 2

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    3. 3

      Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky”

      Tilaajille
    4. 4

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    5. 5

      Hillitön helle palaa maanantaina – lämmin sää piti poliisin kiireisenä viikonloppuna

    6. 6

      Vastahan Kalle syntyi ja kohta hän on ylioppilas – minulla on antaa hänelle yksi elämänohje, ja sen opin omissa lakkiaisissani

    7. 7

      Ruotsalaisiskijä löi kaikkea, mitä tielle osui – myös kehätuomaria, joka jatkoi verta vuotaen

    8. 8

      Enemmistö aseiden omistajista kannattaa monia aserajoituksia USA:ssa – miksi niitä on sitten niin vaikea saada läpi?

    9. 9

      Yleisradio vastaa Aku Louhimiehen uusiin syytöksiin asiavirheistä – ”Emme löytäneet mitään oikaistavaa”, sanoo Jouko Jokinen HS:lle

    10. 10

      Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vastahan Kalle syntyi ja kohta hän on ylioppilas – minulla on antaa hänelle yksi elämänohje, ja sen opin omissa lakkiaisissani

    2. 2

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    3. 3

      Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

    4. 4

      Harri Aho on nähnyt ihmisten kateuden ja poikansa nousun huipulle – kateellisuus loppui, kun Sebastian Aho ratkaisi mestaruuden

    5. 5

      Professori Piia Jallinoja tietää, millainen juhlapöytä ottaa kaikki huomioon – ja miksi voileipäkakku on moka

      Tilaajille
    6. 6

      Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky”

      Tilaajille
    7. 7

      Kirkon ei pitäisi enää vastustaa muutosta, sanoo eläkkeelle jäävä arkkipiispa Kari Mäkinen: ”Ei Jumalaa voi poimia hyllystä”

    8. 8

      Asuntoilmoitusten kuvissa huonekasveja säilytetään eteisen hattuhyllyllä ja jokaisessa keittiössä on söpö basilika – ”Nyt on muodissa eukalyptuksen oksa”

    9. 9

      Meghanin puku oli aikuisen naisen valinta – kuningatar lainasi tiaran ja Harry poimi kukat

    10. 10

      Yleisradio vastaa Aku Louhimiehen uusiin syytöksiin asiavirheistä – ”Emme löytäneet mitään oikaistavaa”, sanoo Jouko Jokinen HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Haiseva hengitys vaivaa yhä useampaa suomalaista – Asian­tuntija kertoo, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä

      Tilaajille
    3. 3

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    4. 4

      Miesten liikkuminen ryhmissä pitäisi kieltää

    5. 5

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    6. 6

      Patikoimassa ollut turisti ryöstettiin Nuuksion kansallis­puistossa – taklattiin maahan takaapäin vaellus­reitillä

    7. 7

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    8. 8

      ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

    9. 9

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    10. 10

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    11. Näytä lisää