Ulkomaat

Italian populistit lähellä hallituksen muodostamista – radikaalit suunnitelmat säikäyttivät markkinat

Populistisen Viiden tähden ja äärioikeistolaisen Legan hallitus suunnitelee valtavaa veroalea, Italian velkojen mitätöimistä ja väläyttelevät eroa eurosta ja EU:sta.

Italian populistipuolueet Viisi tähteä ja Lega ovat lähellä hallituksen muodostamista.

Puolueet odottivat saavansa hallitusohjelman valmiiksi keskiviikkoiltana. Kahden puolueen hallitus aloittaisi ensi viikon alussa, uutistoimisto Reuters sanoi.

Italian parlamenttivaalit järjestettiin maaliskuun alussa, ja hallitusta on turhaan yritetty muodostaa 2,5 kuukauden ajan.

Hallitusohjelman luonnos vuodettiin medialle myöhään tiistai-iltana. Markkinat säikähtivät hallitusehdokkaiden radikaaleja suunnitelmia varsinkin Italian valtionvelkojen mitätöimisestä, ja Italian velkakirjojen hinnat nousivat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luonnosten mukaan puolueet lisäisivät menoja ja leikkaisivat tuloja. Ne suunnittelevat valtavaa veroalea, jossa progressiivinen verotus korvattaisiin 15 prosentin tasaverolla.

Legan ehdottama tasavero leikkaisi valtion tuloja arviolta 80 miljardilla eurolla. Samaan hengenvetoon Viisi tähteä vaatii 17 miljardin korotuksia sosiaaliturvaan. Molemmat puolueet haluaisivat myös kaataa suunnitellun eläkeuudistuksen, mikä lisäisi kuluja edelleen 15 miljardilla.

Italia on valmiiksi velkainen maa, jonka valtionvelka on noin 130 prosenttia bruttokansantuotteesta. Euromaista ainoastaan Kreikan valtionvelka on suurempi.

Tiistaina vuodetussa hallitusohjelmaluonnoksessa vaadittiinkin EU:lta Italian velkojen mitätöimistä 250 miljardin euron arvosta.

Markkinat eivät rauhoittuneet, vaikka Lega-puolueen talousasioista vastaava Claudio Borghi sanoi vuodetun hallitusohjelman olevan ”vain jotain muistiinpanoja”.

EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi, että Italia ei voi itse laatia omia sääntöjä. ”En näe mitään merkkejä siitä, että jäsenvaltiot haluaisivat muuttaa sääntöjä tai antaa millekään jäsenvaltiolle poikkeuslupia”, Katainen sanoi Britannian yleisradion BBC:n mukaan.

Markkinareaktiot eivät silti ole saaneet puolueita juuri lieventämään kantojaan. Ne esiintyvät uhmakkaina EU:n suuntaan.

”Mitä enemmän meitä loukataan, mitä enemmän meitä uhkaillaan, mitä enemmän meitä kiristetään, sitä lujemmin haluan ottaa tämän haasteen vastaan”, Legan puheenjohtaja Matteo Salvini sanoi keskiviikkona.

Viiden tähden puheenjohtaja Luigi Di Maio puolestaan puhui ”eurokraattien jatkuvista hyökkäyksistä”.

Molemmat puolueet ovat EU-vastaisia, tosin Viisi tähteä on viime vuoden aikana vaimentanut vaatimuksiaan EU-kansanäänestyksestä. Lega vaatii eroa eurosta niin nopeasti kuin mahdollista.

Tiedossa ei vielä ollut, kuka nousisi pääministeriksi.

Sen enempää Viiden tähden Luigi Di Maio kuin Legan Matteo Salvini eivät hyväksy toisiaan pääministeriksi, joten todennäköisesti tarvitaan kompromissinimi.

Yksi syistä hallitusneuvottelujen matelemiseen ja lähes kaatumiseen on ollut se, että korruptionvastaisena voimana esiintyvä Viisi tähteä ei suostu yhteistyöhön entisen pääministerin Silvio Berlusconin Forzan kanssa, joka taas olisi ollut Legalle sopiva kumppani.

Vasta Italian presidentin Sergio Mattarellan uhkavaatimus uusien vaalien järjestämisestä sai puolueet yrittämään hallituksen muodostamista vielä kerran.

Jos sopu syntyy, puolueet kysyvät vielä jäsentensä kantaa äänestyksessä. Viisi tähteä ratkaisee kaikki suuret päätöksensä suorilla internetäänestyksillä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Italia
  • Velkakriisi
  • EU
  • Ville Similä

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisopiskelijoiden kevätnäytös löi vaatejätti Lacosten entisen luovan johtajan ällikällä – ”Tämä on kuin kansainvälisen muotikilpailun finaali”

    2. 2

      Pilvenpiirtäjä­työmailla piilee riskejä, joista ei ole Suomessa juuri kokemusta – Kala­satamassakin on koettu läheltä piti -tilanne

    3. 3

      Auto­varkaissa ollut kolmikko hyökkäsi julmasti silmin­näkijän kimppuun Vantaalla – miehet tuomittiin murhan yrityksestä

    4. 4

      Mielipide: Varokaa Hernesaaren sakkorysää, joka on todella härskiä rahastamista

    5. 5

      Vanhemmilta karhutaan luokka­retki­rahoja, vaikka se rikkoo perustus­lakia – ”Kopio­paperiakin on pyydetty”, sanoo vanhempain­liiton toiminnan­johtaja

    6. 6

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Lapsiasiavaltuutettu: Retkirahojen keruun kouluissa on loputtava – ”Kuntien on kunnioitettava perusopetuksen maksuttomuutta”

    8. 8

      Lämpö vauhdittaa kotimaisten kasvisten kasvua, mansikoiden kohdalla ”puhutaan todella aikaisesta keväästä” – mutta siitä on myös haittaa

    9. 9

      Lämmin toukokuu on vaikuttanut hyttysiin kahdella tavalla – suurta riesaa niistä tuskin tulee, sanoo tutkija

    10. 10

      Mitä jos seuraavan ulkomaanreissun tekisi lentämättä? Selvitimme, mitä maksaa ja kauanko kestää esimerkiksi matka Berliiniin laivalla, bussilla ja junalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lapsiasiavaltuutettu: Retkirahojen keruun kouluissa on loputtava – ”Kuntien on kunnioitettava perusopetuksen maksuttomuutta”

    2. 2

      Facebook pyytää käyttäjiensä alastonkuvia nyt myös briteiltä, amerikkalaisilta ja kanadalaisilta – ”Kuulostaa järkyttävältä”, kommentoi suomalainen asiantuntija

    3. 3

      Mielipide: Varokaa Hernesaaren sakkorysää, joka on todella härskiä rahastamista

    4. 4

      Mitä jos seuraavan ulkomaanreissun tekisi lentämättä? Selvitimme, mitä maksaa ja kauanko kestää esimerkiksi matka Berliiniin laivalla, bussilla ja junalla

    5. 5

      Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla – Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    6. 6

      Pyörillä liikkuva perävaunu­sauna on nyt ilmiö, jolla saattaa välttää rakennusluvat – Kuusan­koskelainen aviopari saunoo kärryssä, jossa on jopa takka

    7. 7

      Kun koodaaja Jussi Laine lähtee töistä, tuliterä iPhone jää pöydälle – Laine välttelee kaikkialle tunkevaa digi­maailmaa ja kertoo, että se on tehnyt hänestä terävämmän

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi nainen piilottaa vaateostoksensa kaappiin ja muita mysteereitä

    9. 9

      Finnair vetosi wc-tukokseen ja sitten hyvän tavan vastaisuuteen – oikeus pani yhtiön maksamaan sekä myöhästymis­korvaukset että perintä­kulut

    10. 10

      Eläinlääkärit varoittavat: Koirien kuivatut kanaherkut saattavat aiheuttaa munuais­ongelmia – ”Vahvoja epäilyjä on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    2. 2

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    3. 3

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    4. 4

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    6. 6

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    7. 7

      Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla – Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    10. 10

      Meghanin puku oli aikuisen naisen valinta – kuningatar lainasi tiaran ja Harry poimi kukat

    11. Näytä lisää