Ulkomaat    |   Kommentti

Yhdysvaltojen uhkavaatimukset eivät tähtää uuteen ydinsopuun vaan Iranin hallinnon kaatamiseen

Trump on puhunut uudesta, paremmasta ydinsopimuksesta, mutta oikeasti hän ei pyri siihen, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Tommi Hannula.

Sotahaukat panivat hetkessä tuulemaan.

Huhtikuussa aloittaneet Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton kannattavat edeltäjiään kovempaa ulkopolitiikkaa.

Kaksi viikkoa sitten presidentti Donald Trump veti Yhdysvallat suurena saavutuksena pidetystä Iranin ydinsopimuksesta, ja tämän viikon alkajaisiksi Pompeo uhkasi asettaa Iranille ”kaikkien aikojen kovimmat talouspakotteet” ja ”murskata” muissa maissa toimivat Iranin joukot, jos Iran ei taivu 12 uhkavaatimukseen.

Ydinase- ja ohjusohjelmista luopumisen lisäksi Bolton vaatii Iranilta muun muassa sotilaallista vetäytymistä Syyriasta sekä tuen lopettamista aseryhmiltä Irakissa, Jemenissä, Libanonissa ja palestiinalaisalueilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lista vahvisti, että Yhdysvallat on kääntänyt huomionsa ydinsopimuksesta Iranin alueelliseen vehkeilyyn Lähi-idässä. Trump on puhunut uudesta, paremmasta ydinsopimuksesta, mutta oikeasti hän ei pyri siihen.

Pompeo totesi asian maanantaina suoraan:

”Tavoitteena ei ole sopimus. Tavoitteenamme on suojella amerikkalaisia.”

Trumpin edeltäjän Barack Obaman alaisuudessa laadittu sopimus ei pyrikään rajoittamaan Iranin sotkeutumista Lähi-idän kriiseihin. Se pyrkii rajoittamaan Iranin valmiutta ydinaseen valmistamiseen vastineeksi pakotteiden hölläämisestä ja Iranin pääsystä takaisin maailmanmarkkinoille. Laajempi sopimus esimerkiksi Iranin ulkopoliittisista vaikuttamistavoista olisi ollut utopiaa.

Sopimus on toiminut. Iran on noudattanut sitä ja on aiempaa kauempana ydinaseesta. Yhdysvaltojen vetäytymisestä huolimatta Iran on sanonut sitoutuvansa yhä sopimukseen, niin myös muut osapuolet Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina.

Trumpin hallinto rapauttaa Yhdysvaltojen suhteita Eurooppaankin uhkaamalla rangaista kumppanimaita, jos nämä eivät luovu liiketoimista Iranissa.

Taloudellinen voimistuminen on kieltämättä auttanut Irania kasvattamaan alueellista valtaansa. Viime vuosina se on ujuttanut lonkeroitaan entistä syvemmälle Lähi-idän kriisimaihin.

Mutta Iran ei ole yksin. Syyriassa etujaan ajavat sotilaallisesti myös Venäjä ja Turkki, Jemenissä puolestaan Yhdysvaltojen läheinen liittolainen Saudi-Arabia.

Trump pitää ydinsopimuksen hengen vastaisena myös sitä, että Iran on tehnyt ohjuskokeita. Sopimus ei kuitenkaan kiellä tätä.

Boltonin tiedetään haluavan syrjäyttää Iranin islamistihallinnon. Vuonna 2015 hän kirjoitti sanomalehti The New York Timesiin mielipidekirjoituksen otsikolla ”Iranin pommi estetään pommittamalla Irania”.

Se olisi todella huono ajatus. Pappisvallan kaataminen tuskin muuttaisi Irania vakaaksi demokratiaksi.

Bolton kannatti myös Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin vuonna 2003 toimiessaan silloisen presidentin George W. Bushin apulaisulkoministerinä, joka vastasi kansallisesta turvallisuudesta. Osin Yhdysvaltojen väliintulon seurauksena Iranilla on nykyään niin paljon vaikutusvaltaa Irakissa.

Pompeon lista ei vastaa uutta sopimusta. Se on sanelua, jonka mukaan Iranin pitäisi antautua käytännössä ehdoitta Yhdysvaltain vaatimuksiin. Pompeo ei yrittänytkään selittää, miten ja millä aikataululla Iran hyötyisi suostumisesta.

On selvää, että Iran ei taivu vaatimuksiin.

Sen sijaan kovistelu voimistaa Iranin konservatiiveja, jotka painostavat maltillista siipeä edustavaa presidenttiä Hassan Ruhania luopumaan ydinsopimuksen sitoumuksista ja jatkamaan ydinaseen kehittämistä.

Ehkä juuri se on sotahaukkojen Pompeon ja Boltonin tarkoitus. Sillä voisi perustella hyökkäyksen Iraniin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Iran
  • Yhdysvallat
  • Lähi-itä
  • Iranin ydinohjelma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuopio on mökkipaikkakuntien ykkönen, mutta yhdessä Suomen kunnassa ei mökkeile kukaan – Hakukone kertoo, miten oman mökkikuntasi suosio on kehittynyt

    2. 2

      Olen lihava mutta täysin terve – Minäkö tuhoan hyvinvointivaltion?

    3. 3

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    4. 4

      Sabotaasista syytetty Teslan entinen työntekijä kertoo halunneensa paljastaa yhtiön arveluttavat toimet: ”Näin todella pelottavia asioita”

    5. 5

      Miljoonia seuraajia kerännyt intialaisguru jakoi Helsingissä parisuhdeneuvoja – HS seurasi gurun onnellisuusseminaaria Ritarihuoneella: ”Me rakastamme häntä”

    6. 6

      ”Yöllä Cheekin paino tuntui päälläni niin, että henki salpaantui” – HS:n toimittaja teki suomenmestarin opissa rap-kappaleen ja huomasi sen muistuttavan ”spiidipäistä Juicea”

    7. 7

      Näin sujui Mikko ”Peltsi” Peltolan juhannus: Juontaja oli liikkeellä yhtä aikaa auringon kanssa 18 tuntia ja 58 minuuttia

    8. 8

      Vuosi, joka muutti kaiken – Näe ja koe historian hullu vuosi 1968 HS:n erikoisartikkelissa

    9. 9

      Suuri vene upposi Rantasalmella: 12 pelastettiin vedestä, yhden epäillään hukkuneen

    10. 10

      Tänään yllämme on yksi maailman mahtavimmista ilmiöistä – Massiivinen matalapaine tuo terveiset tropiikista ja muistuttaa, että elämme epävarmuuden ytimessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosi, joka muutti kaiken – Näe ja koe historian hullu vuosi 1968 HS:n erikoisartikkelissa

    2. 2

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    3. 3

      ”En todellakaan välitä” luki Melania Trumpin takissa, kun hän lähti tapaamaan siirtolais­lapsia – tiedottajan ja Donald Trumpin selitykset risti­riidassa keskenään

    4. 4

      Tänään yllämme on yksi maailman mahtavimmista ilmiöistä – Massiivinen matalapaine tuo terveiset tropiikista ja muistuttaa, että elämme epävarmuuden ytimessä

      Tilaajille
    5. 5

      Sabotaasista syytetty Teslan entinen työntekijä kertoo halunneensa paljastaa yhtiön arveluttavat toimet: ”Näin todella pelottavia asioita”

    6. 6

      Keskellä Helsinkiä on 1800-luvulla rakennettu huvila ja siellä asuu 79-vuotias anarkisti – Tältä näyttää talossa, jonka kunnostamista kaupunki on vaatinut 20 vuotta

    7. 7

      Ruotsin maaseutu voi paremmin kuin Suomen maaseutu, mutta miksi? Matkustimme Ruotsin keskipisteeseen ja selvitimme, mitä länsinaapurissa tehdään oikein

      Tilaajille
    8. 8

      ”Tuleeko niitä lapsenlapsia ollenkaan? Miten se pärjää yksin?” Aikuisen lapsen sinkkuus voi rassata vanhempia – Näin vältät tilanteen kärjistymisen

    9. 9

      Kuuluuko astioista poistaa Iittala-tarra vai ei? Marjatta Sarpaneva vastaa – ja kertoo myös, millainen mies oli myyttinen sankari­muotoilija Timo Sarpaneva

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 31: Kaisa Rautaheimo kuvasi voittajia ja heidän palkintojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on 1800-luvulla rakennettu huvila ja siellä asuu 79-vuotias anarkisti – Tältä näyttää talossa, jonka kunnostamista kaupunki on vaatinut 20 vuotta

    2. 2

      Kuuluuko astioista poistaa Iittala-tarra vai ei? Marjatta Sarpaneva vastaa – ja kertoo myös, millainen mies oli myyttinen sankari­muotoilija Timo Sarpaneva

    3. 3

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    4. 4

      Juha Partanen julisti 30 vuotta Israelin sanaa, kunnes matka Palestiinaan muutti kaiken – ”Sanon sen nätisti: mä olen puhunut pötyä”

      Tilaajille
    5. 5

      Aikuisen naisen ruumis löytyi pytonin vatsasta kokonaisena Indonesiassa – useimmiten jättiläiskäärmeiden ihmisuhrit kuolevat sydänkohtaukseen

    6. 6

      Lasikatto, joka oli liian paksu – HR-johtaja Mikala Larsen tarjosi lahjakkaalle naiselle huippu­pestiä ja järkyttyi kuultuaan vastauksen

      Tilaajille
    7. 7

      Helikopterivanhempien lapset pärjäävät muita huonommin koulussa ja sosiaalisissa taidoissa, paljasti tutkimus

    8. 8

      Vuosi, joka muutti kaiken – Näe ja koe historian hullu vuosi 1968 HS:n erikoisartikkelissa

    9. 9

      Suomen pienin kunta on katoamassa – ”Rahat loppuu, ihmiset loppuu, koulussa ei ole enää oppilaita”

    10. 10

      Juhana Vartiainen jakeli sosiaalisessa mediassa päättömältä kuulostavaa tarinaa siitä, ettei töitä oteta vastaan – Lauseesta ”Jos tämä on totta...” syntyi hassuttelun kultakaivos

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Yöllä Cheekin paino tuntui päälläni niin, että henki salpaantui” – HS:n toimittaja teki suomenmestarin opissa rap-kappaleen ja huomasi sen muistuttavan ”spiidipäistä Juicea”
    3. HS ilmestyy tänään digitaalisena: Hakukone kertoo, kuinka oman mökkikuntasi suosio on kehittynyt – Lue tämä ja yli 30 muuta juttua
    4. Olen lihava mutta täysin terve – Minäkö tuhoan hyvinvointivaltion?
    5. Näin sujui Mikko ”Peltsi” Peltolan juhannus: Juontaja oli liikkeellä yhtä aikaa auringon kanssa 18 tuntia ja 58 minuuttia
    6. Yksi Euroopan jakolinja kulkee nyt Saksan hallituksen sisällä Tilaajille
    7. Tämän 6 liikkeen kehonpainotreenin voi tehdä mökillä pelkän pyyhkeen avulla – Laulaja Elias Kaskinen näyttää videolla, miten treenataan ilman apuvälineitä
    8. On pötyä sanoa, että suomalaisten suhde luontoon tai metsään olisi erityinen – Metsää on aina pantu surutta matalaksi ja ”hyödynnetty häikäilemättä” Tilaajille
    9. Miljoonia seuraajia kerännyt intialaisguru jakoi Helsingissä parisuhdeneuvoja – HS seurasi gurun onnellisuusseminaaria Ritarihuoneella: ”Me rakastamme häntä”
    10. Kuopio on mökkipaikkakuntien ykkönen, mutta yhdessä Suomen kunnassa ei mökkeile kukaan – Hakukone kertoo, miten oman mökkikuntasi suosio on kehittynyt
    11. Himokeräilijä Christer Petterssonin aarre on Suomen vanhin maisemakuva vuodelta 1847 – ”Vaimoa varoitin, että se voi mennä vähän yli normaalin budjetin” Tilaajille
    12. Näytä lisää