Ulkomaat

Neljäntenä ihmisenä Kuussa kävellyt astronautti Alan Bean on kuollut – hän toi Kekkoselle kiviä, joiden kerrottiin olevan Kuusta

Kekkonen kutsui Beanin Suomeen hiihtelemään.

Astronautti Alan Bean, 86, on kuollut Houstonissa Yhdysvalloissa. Asiasta ilmoitti Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa.

Bean oli neljäs ihminen, joka astui jalallaan Kuun maaperälle.

Ensimmäiseksi Kuuhun pääsivät Neil Armstrong ja Edwin Aldrin heinäkuussa 1969, ja Bean oli mukana toisella miehitetyllä lennolla marraskuussa samana vuonna. Hän oli viimeinen elossa ollut Apollo 12:n miehistöstä. Kaikkiaan kuussa on käynyt 12 ihmistä

”Tulemme muistamaan häntä rakastavasti suurena tutkimusmatkailijana, joka tavoitteli syleilläkseen universumia”, Nasa totesi tiedotteessaan.


Jäätyään eläkkeelle Bean keskittyi erityisesti maalaamiseen. Hän maalasi maisemia Kuusta sekä Apollo-lennoista. Hänen maalauksiaan myytiin kymmenien tuhansien eurojen kappalehintaan, kertoo uutistoimisto Reuters.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Haluaisin tulla muistetuksi sekä astronauttina että taiteilijana. Jokainen voi tehdä elämässään muutakin kuin vain yhden asian”, Bean kertoi People-lehdelle vuonna 1981.

Beaniin liittyy myös suomalainen yhteys.

Astronautit Charles Conrad, Richard Cordon ja Alan Bean toivat vuonna 1970 presidentti Urho Kekkoselle presidentti Richard Nixonin henkilökohtaiset terveiset ja antoivat lahjaksi kiviä, joiden kerrottiin olevan Kuusta.

”Presidentti sai muun muassa kolme pientä kuukiven palasta sekä kuulla ajatuksia kuukävelystä ja Suomen talvesta”, kertoi HS tapaamisesta 28. helmikuuta 1970.

Conrad oli kuulemma pahoitellut sitä, ettei astronauteilla ollut lyhyen Suomen-vierailunsa aikana mahdollisuutta viettää lomaansa hiihdellen Suomessa. Kekkonen oli lehden mukaan kutsunut astronautit huhtikuuksi Suomeen hiihtelemään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Avaruus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    2. 2

      Yli 40 ihmistä tuupertui yli­annostuksen takia huippu­yliopiston viereisessä puistossa Yhdysvalloissa

    3. 3

      ”Moraali ei ole sellainen kiva juttu, josta tulee hyvä olo” – Filosofi kirjoitti Negatiivisen ajattelijan oppaan vastalauseena self helpin yltiö­positiiviselle pöhinälle

      Tilaajille
    4. 4

      Halpa kuukausierä, korko nolla – autoja myydään nyt kuin kännykkäliittymiä, mutta se ei tarkoita, että kauppa olisi ostajalle edullinen

    5. 5

      Lääkemarkkinointi syöttää meille turhia lääkkeitä, sanoo tutkija – ”Pitkällä aika­välillä ostamme sairautta”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Kaava oli tämä: hyväksikäytä, kiistä, salaa” – Yhdysvalloissa julkaistu raportti kertoo järkyttäviä tietoja 301 pedofiilipapista, joiden uhriksi joutui yli tuhat lasta

    7. 7

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    8. 8

      Malmön lentokentän turvatarkastuksessa löytyi epäilyttävä esine – Sadat matkustajat ajettiin ulos ja paikalle tuli poliisin pommiryhmä

    9. 9

      Takavuosien tv-tähti ”Pikku-Lore” on urheilun stadilainen harvinaisuus: ”Kadulla tosi moni tunnisti, ihmiset osoittelivat ja kuiskivat”

    10. 10

      Pelkkä kaloreiden laskeminen voi johtaa vain lihomiseen – Viisi faktaa säännöllisen syömisen eduista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    2. 2

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    3. 3

      Lehti: Michael Schumacher jättää pitkäaikaisen kotinsa Sveitsissä ja muuttaa Mallorcalle – ”Kaikki on valmista toivottamaan hänet tervetulleeksi”

    4. 4

      Jos suolisto voi huonosti, se näkyy jopa kasvoissa – Lääkäri kertoo, miten ihon saa voimaan paremmin

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi lääke näyttäisi tepsivän ylipainoon – ”Mullistus”, uskoo valmistetta tutkinut suomalaisprofessori

      Tilaajille
    6. 6

      Taloyhtiötä johtaa yhden perheen dynastia – Onko se edes laillista?

    7. 7

      Inkeri Suomela yritti turhaan nostaa Espoossa Nordeasta rahaa 97-vuotiaalle tädilleen – ”Menkää Helsinkiin”

    8. 8

      Halpa kuukausierä, korko nolla – autoja myydään nyt kuin kännykkäliittymiä, mutta se ei tarkoita, että kauppa olisi ostajalle edullinen

    9. 9

      Suomi on maailman turvallisin maa, jossa elävät Euroopan toiseksi vaarallisimmat perheet

    10. 10

      Koulukuljettaja peruutti ojaan ja tarvitsi 11-vuotiaan neuvoja – Nurmijärvellä jatkuvat ongelmat pakottivat vanhemmat perustamaan oman kuljetusringin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhdekouluttaja panttasi seksiä, petti ja lopulta jätti – Nyt hän kertoo, mikä tuhoaa ja pelastaa suhteen ja miksi moni pettyy kumppaniinsa tajuamatta syytä

      Tilaajille
    2. 2

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    3. 3

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    5. 5

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    6. 6

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    7. 7

      Kesä­tissuttelu on suurempi vaara kuin moni ymmärtää – lääkäri Tuikku Asikainen joi ”normaalisti”, mutta vasta lopetettuaan hän tajusi olleensa väärässä

      Tilaajille
    8. 8

      Flow’n perjantain pääesiintyjät olivat surkuhupaisia – Lauryn Hill tuhosi klassikkolevynsä ja Patti Smithin aikuisrock olisi sopinut paremmin olutfestivaalin oheisohjelmaksi

    9. 9

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Real Madridin aika Cristiano Ronaldon lähdön jälkeen alkoi tappiolla – Atletico Madrid voitti Super cupin Tallinnassa
    3. HJK:ssa löydettiin taas syntipukkeja pettymykseen – Klubi tarvitsee tänään Helsingin ihmeen edetäkseen jatkoon Eurooppa-liigassa
    4. Malmön lentokentän turvatarkastuksessa löytyi epäilyttävä esine – Sadat matkustajat ajettiin ulos ja paikalle tuli poliisin pommiryhmä
    5. Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”
    6. Kaupunkipyörien suosio kasvaa, mutta juuri kukaan ei käytä kypärää – ”Moni jättäisi ennemmin pyörän ottamatta, kuin kuljettaisi kypärää mukana”
    7. OLL ei päässyt keskustelemaan seksuaalisesta häirintätapauksesta – Euroopan opiskelijaurheilun kattojärjestön edustajia ei näkynyt Venäjällä: ”Ilmeisesti heiltä kaikki jäivät kisojen jälkeen lomille”
    8. Kimi Räikkösestä kirjoitettu kirja julkaistaan – HS näyttää julkistustilaisuuden suorana lähetyksenä kello 10
    9. Lääkemarkkinointi syöttää meille turhia lääkkeitä, sanoo tutkija – ”Pitkällä aika­välillä ostamme sairautta” Tilaajille
    10. Takavuosien tv-tähti ”Pikku-Lore” on urheilun stadilainen harvinaisuus: ”Kadulla tosi moni tunnisti, ihmiset osoittelivat ja kuiskivat”
    11. Tunti sitten
    12. Stockmann paransi tulostaan, mutta tuttu huoli pilaa näkymiä: Tavaratalojen kauppa ei käy
    13. Näytä lisää