Ruotsalaismies luuli lukevansa tekaistun tunnustuksen tuomarille, mutta video näytettiinkin koko kansalle parhaaseen katseluaikaan – Kiinan häpeärangaistuksia on verrattu Maon ajan nöyryytyksiin - Ulkomaat | HS.fi

Ruotsalaismies luuli lukevansa tekaistun tunnustuksen tuomarille, mutta video näytettiinkin koko kansalle parhaaseen katseluaikaan – Kiinan häpeärangaistuksia on verrattu Maon ajan nöyryytyksiin

Kun Kiinan viranomaiset painostivat vankina olleen ruotsalaisen Peter Dahlinin lukemaan käsikirjoitettua tunnustusta televisiokameralle, hän iloitsi saadessaan lukea yhden tietyn fraasin.

Kiina pani ihmisoikeusaktivisti Peter Dahlinin tunnustamaan rikoksia televisiossa. Hänet pantiin lukemaan viranomaisten laatima käsikirjoitus, ja se kuvattiin videolle vankilassa. Kuvakaappaus CNTV-kanavan ulkomaille suunnatusta lähetyksestä. CNTV on osa valtiollista CCTV:tä.­

29.5.2018 2:00 | Päivitetty 29.5.2018 10:13

Kiinan valtion televisioyhtiön CCTV:n valtakunnallisella kanavalla ruutuun ilmestyy parrakas länsimaalainen mies kauluspaidassa ja vaaleassa neuletakissa.

”Rikoin Kiinan lakia”, hän sanoo englanniksi.

”Olen aiheuttanut haittaa kiinan hallitukselle. Olen loukannut Kiinan kansan tunteita”, mies latelee tasaisella äänellä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat