Maailman seuraava itsenäinen valtio voi olla Grönlanti, ja Tanskan on nieltävä sen päätös – jäätiköiden sulaminen paljastaa arvokkaita kaivannaisia, jotka voivat korvata emämaan tuen - Ulkomaat | HS.fi

Maailman seuraava itsenäinen valtio voi olla Grönlanti, ja Tanskan on nieltävä sen päätös – jäätiköiden sulaminen paljastaa arvokkaita kaivannaisia, jotka voivat korvata emämaan tuen

Itsenäistymisellä on Grönlannissa vankka kannatus, mutta päätös vaatisi talouden nostamista omille jaloille. Färsaaret ei ole yhtä riippuvainen Tanskan tuesta, mutta siellä itsenäisyys ei saa yhtä selvää tukea.

Grönlannin pääkaupungin Nuukin kaduilla näkyi huhtikuussa vaalijulisteita.­

3.6.2018 2:00 | Päivitetty 3.6.2018 13:30

Maailman seuraavat uudet valtiot saattavat hyvinkin irrota Pohjoismaista.

Tanskaan kuuluvien Grönlannin ja Färsaarten itsenäistyminen vaikuttaa vääjäämättömältä, vaikka ne eivät pidä hoppua asiassa.

Valtaosa tanskalaisista haluaisi pitää maansa koossa, kertoi Tanskan TV2:n ja Politiken-lehden kysely tänä keväänä. Yksin Grönlanti vastaa 98 prosenttia valtakunnan pinta-alasta, ja sen menettäminen veisi Tanskalta jalansijan arktiselta alueelta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat