Ulkomaat

Nicaraguan toista kuukautta jatkuneissa levottomuuksissa on kuollut jo yli 160 ihmistä

Mielenosoittajat vaativat presidentti Daniel Ortegan erottamista.

Nicaraguan väkivaltaisuuksissa on kuollut ainakin 162 ihmistä, uutistoimisto AFP kertoo.

Maahan julistettiin torstaina vuorokauden mittainen, koko maanlaajuinen lakko.

Uutistoimisto AFP luonnehti pääkaupunki Managuaa torstaina lakon myötä aavekaupungiksi, mutta muissa kaupungeissa levottomuudet jatkuivat.

Hallituksen ja hallitusta vastustavan opposition yhteenottoja nähtiin torstaina ainakin Leónin, Nindirín, Nagaroten ja Tipitapan kaupungeissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Levottomuudet ovat jatkuneet, vaikka hallitus ja oppositio ovat päättäneet palata neuvottelupöytään. Viime viikolla katkenneiden neuvotteluiden on määrä jatkua ensi viikon maanantaina.

Neuvotteluita uudelleenkäynnistävä taho on Nicaraguan katolinen kirkko. Kirkon on määrä antaa sovitteluehdotuksensa julkisesti perjantaina. Lisäksi he julkistavat presidentti Daniel Ortegan vastineen ehdotukseensa.

Alun perin mielenosoitukset alkoivat huhtikuun 18. päivänä, kun Nicaraguan hallitus ilmoitti romahdusvaarassa olevaan sosiaaliturvajärjestelmään kohdistuvista leikkauksista. Leikkaukset on jo purettu, mutta mielenosoitukset ovat jatkuneet siitä huolimatta.

Mielenosoittajat vaativat presidentti Ortegan ja tämän vaimon, varapresidentti Rosario Murillon, eroa. Presidenttipari on hallinnut Nicaraguaa vuodesta 2006. Ortega johti maata myös vuosina 1979–1990.

Presidenttiparia pidetään autoritaarisina hallitsijoina.

Torstaisessa puheessaan Ortega vannoi kannattajilleen pysyvänsä vallassa.

”Nicaragua kuuluu meille kaikille, ja me olemme täällä jäädäksemme”, Ortega sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nicaragua
  • Mielenosoitukset
  • Jussi Salmela

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhdysvaltojen rajalla vallitsee kaaos: kukaan ei osaa saattaa erotettuja siirtolais­perheitä yhteen – ”Meidän on sanottava, että emme tiedä, missä lapsesi on”

    2. 2

      Oudot pamaukset ovat hämmentäneet Munkkiniemessä – Äänet kuuluvat Suomen syvimmästä reiästä

    3. 3

      Vatsaonteloon kerääntynyt rasva paisuttaa vyötäröä ja on terveys­uhka – HS kokosi täsmä­ohjeet, joilla rasva alkaa häipyä viikoissa

      Tilaajille
    4. 4

      Himoksen juhannuksessa myrskysi kuin viimeistä päivää, ja hävityksen keskellä raikasi paluun tehnyt Tiktak – reportaasi rankkasateen pieksemiltä festareilta

    5. 5

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    6. 6

      Trump ilmoitti Pohjois-Korean aiheuttavan ”poikkeuksellisen uhan” Yhdysvalloille – vain viikko aiemmin presidentti vakuutti ydinaseuhan olevan ohi

    7. 7

      Verkkokeskustelut paljastavat suomalaisten lääkkeiden käytöstä puolia, joita lääkäri ei kuule – 19 miljoonaa Suomi24:n viestiä odottaa tutkijoiden syyniä

    8. 8

      Kuopio on mökkipaikkakuntien ykkönen, mutta yhdessä Suomen kunnassa ei mökkeile kukaan – Hakukone kertoo, miten oman mökkikuntasi suosio on kehittynyt

    9. 9

      Olen lihava mutta täysin terve – Minäkö tuhoan hyvinvointivaltion?

    10. 10

      ”En todellakaan välitä” luki Melania Trumpin takissa, kun hän lähti tapaamaan siirtolais­lapsia – tiedottajan ja Donald Trumpin selitykset risti­riidassa keskenään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuopio on mökkipaikkakuntien ykkönen, mutta yhdessä Suomen kunnassa ei mökkeile kukaan – Hakukone kertoo, miten oman mökkikuntasi suosio on kehittynyt

    2. 2

      Vatsaonteloon kerääntynyt rasva paisuttaa vyötäröä ja on terveys­uhka – HS kokosi täsmä­ohjeet, joilla rasva alkaa häipyä viikoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Olen lihava mutta täysin terve – Minäkö tuhoan hyvinvointivaltion?

    4. 4

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    5. 5

      Sabotaasista syytetty Teslan entinen työntekijä kertoo halunneensa paljastaa yhtiön arveluttavat toimet: ”Näin todella pelottavia asioita”

    6. 6

      Vuosi, joka muutti kaiken – Näe ja koe historian hullu vuosi 1968 HS:n erikoisartikkelissa

    7. 7

      Oudot pamaukset ovat hämmentäneet Munkkiniemessä – Äänet kuuluvat Suomen syvimmästä reiästä

    8. 8

      Tapiolan koulutilanne on niin sekava, että perheet harkitsevat jo muuttoa alueelta – Kira Poppius, 13, hyppää joka aamu bussiin lähikoulunsa edessä ja matkustaa toiselle puolelle Espoota

    9. 9

      Metsä on ruma, vaarallinen ja ahdistava ja siitä on revittävä kaikki hyöty – On pötyä sanoa, että suomalaisten suhde luontoon olisi pyhä tai erityinen

      Tilaajille
    10. 10

      12 ihmistä pelastettiin uponneelta veneeltä Rantasalmella – Yksi edelleen kateissa, epäillään hukkuneen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on 1800-luvulla rakennettu huvila ja siellä asuu 79-vuotias anarkisti – Tältä näyttää talossa, jonka kunnostamista kaupunki on vaatinut 20 vuotta

    2. 2

      Yli 7 000 suomalaisnaista vastasi HS:n orgasmikyselyyn – Tutkija löysi aineistosta mullistavan selityksen sille, miksi naiset eivät tule

      Tilaajille
    3. 3

      Kuuluuko astioista poistaa Iittala-tarra vai ei? Marjatta Sarpaneva vastaa – ja kertoo myös, millainen mies oli myyttinen sankari­muotoilija Timo Sarpaneva

    4. 4

      Juha Partanen julisti 30 vuotta Israelin sanaa, kunnes matka Palestiinaan muutti kaiken – ”Sanon sen nätisti: mä olen puhunut pötyä”

      Tilaajille
    5. 5

      Aikuisen naisen ruumis löytyi pytonin vatsasta kokonaisena Indonesiassa – useimmiten jättiläiskäärmeiden ihmisuhrit kuolevat sydänkohtaukseen

    6. 6

      Lasikatto, joka oli liian paksu – HR-johtaja Mikala Larsen tarjosi lahjakkaalle naiselle huippu­pestiä ja järkyttyi kuultuaan vastauksen

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosi, joka muutti kaiken – Näe ja koe historian hullu vuosi 1968 HS:n erikoisartikkelissa

    8. 8

      Helikopterivanhempien lapset pärjäävät muita huonommin koulussa ja sosiaalisissa taidoissa, paljasti tutkimus

    9. 9

      Suomen pienin kunta on katoamassa – ”Rahat loppuu, ihmiset loppuu, koulussa ei ole enää oppilaita”

    10. 10

      Juhana Vartiainen jakeli sosiaalisessa mediassa päättömältä kuulostavaa tarinaa siitä, ettei töitä oteta vastaan – Lauseesta ”Jos tämä on totta...” syntyi hassuttelun kultakaivos

    11. Näytä lisää