Ulkomaat

Trump perui lasten viemisen maahantulijoilta rajalla – allekirjoitti määräyksen, jonka nojalla perheet aiotaan pitää yhdessä

Donald Trump kertoo haluavansa pitää perheet yhdessä Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla. Presidentin puolison kerrotaan taivutelleen Trumpia kulissien takana.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on allekirjoittanut määräyksen, jonka nojalla lasten erottaminen vanhemmistaan Yhdysvaltojen rajalla on tarkoitus lopettaa. Määräys merkitsee, että Trump perääntyy aiemmasta linjastaan.

Trumpin allekirjoittamassa määräyksessä vaaditaan, että laittomasti maahantuloa Yhdysvaltojen rajalla yrittävät perheet pidätetään yhdessä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Vielä ei kuitenkaan ole selvyyttä siitä, estääkö määräys kuitenkaan kaikkia lasten erottamisia perheistään. Useat Yhdysvaltojen edustajainhuoneen republikaanijäsenet, joille kotimaan turvallisuuden ministeri Kirstjen Nielsen oli esitellyt määräyksen sisältöä, eivät illalla tienneet, estääkö määräys lasten erottamisen myös yli 20 päivän pidätyksissä, Reuters kertoo.

Sen mukaan Yhdysvaltojen oikeusministeriö aikoo pyytää oikeudelta päätöstä, joka sallisi viranomaisten pidättää laittomia maahantulijoita perheineen yli 20 päivää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Trump perääntyi mahanmuutto­asiassa voimakkaan arvostelun jälkeen. Yhdysvaltojen rajoilla toukokuussa käyttöön otettu niin sanottu nollatoleranssipolitiikka on herättänyt närää sekä Yhdysvalloissa että ulkomailla.

Politiikan nojalla on kaikki laitonta maahantuloa yrittäneet aikuiset pidätetty. Jos heillä on ollut lapsia mukanaan, lapset koottu eri paikkaan kuin pidätetyt huoltajansa. Suurena epäkohtana on pidetty sitä, että lapset on erotettu vanhemmistaan.


Ainakin kaksituhatta alaikäistä on erotettu vanhemmistaan Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla. Nyt Trump lupaa erottamisten loppuvan.

”Kyse on perheiden koossa pitämisestä samalla kun varmistetaan, että meillä on hyvin voimakas, hyvin vahva raja”, Trump sanoi allekirjoitusseremoniassa myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa Reutersin mukaan.

”En pitänyt siitä, että näin lapsia erotettavan vanhemmistaan”, hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Antamalla määräyksen Trump perääntyi aiemmasta linjastaan saatuaan kritiikkiä. Tällainen kelkan kääntäminen on ollut Trumpille harvinaista. Maahanmuuton entistä tiukempi rajoittaminen on ollut alusta asti yksi hänen tärkeimmistä poliittisista tavoitteistaan.

Lasten erottamista vanhemmistaan on arvostellut muiden muassa Trumpin puoliso Melania Trump. Hän on viime päivinä kulissien takana taivutellut Trumpia estämään perheiden erottamiset rajalla, kertoi nimeämätön Valkoisen talon virkailija yhdysvaltalaiselle uutiskanavalle CNN:lle keskiviikkona.

Niin sanottua nollatoleranssipolitiikkaa Trumpin määräys ei kuitenkaan ole lopettamassa, kertoo Reuters.

Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan kertoi Reutersin ja AFP:n mukaan, että kongressi aikoo äänestää torstaina siirtolaisperheiden kohtelua koskevasta lakiesityksestä.

Trumpin hallinnon kiistelty päätös erottaa siirtolaislapset vanhemmistaan herätti aiemmin keskiviikkona lisää arvostelevia kommentteja maailmalla.

Arvostelijoihin liittyi esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon paavi Franciscus. Uutistoimisto Reutersille antamassaan laajassa haastattelussa paavi sanoi tukevansa yhdysvaltalaisia roomalaiskatolisia piispoja, joita edustava piispainkokous hiljattain linjasi, että lasten erottaminen vanhemmistaan on vastoin katolisia arvoja ja moraalitonta.

”Olen piispainkokouksen puolella”, paavi sanoi Reutersin mukaan. ”Se ei ole helppoa, mutta populismi ei ole ratkaisu”, paavi sanoi.

Yhdysvalloissa siirtolaislasten kohtelu on kärjistänyt maahanmuuttokysymyksen siihen pisteeseen, että omakin puolue on alkanut kääntyä presidenttiä vastaan.

Valtaosa republikaanipoliitikoista kannattaa yhä hallituksen toimia, mutta myös näkyviä vastustajia senaattoreita, kuvernöörejä ja uskonnollisia johtajia myöten on alkanut ilmaantua julkisuuteen.

Yhdysvaltojen hallitus linjasi toukokuussa, että kaikki Yhdysvaltojen ja Meksikon välisen rajan laittomasti ylittäneet siirtolaiset joutuvat rikossyytteeseen ja vankilaan.

Siirtolaisten lapsia ei lain mukaan voi sulkea vankilaan vanhempiensa mukana, joten heidät on tähän asti eristetty omiin keskuksiinsa. Keskuksiin on suljettu jo yli 2 000 lasta, ja olosuhteista tihkuu julkisuuteen ikäviä huhuja, jotka sulattavat tiukan linjan kannatusta.


Viime päivinä tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kannatus kansan parissa jää alle 30 prosenttiin, mutta republikaanipuolueen kannattajista perheiden erottamisen hyväksyy yhä enemmistö, esimerkiksi CNN:n kyselyssä 58 prosenttia vastaajista.

Näkyvin merkki republikaanien vastarinnasta on Utahin senaattorin Orrin Hatchin ja 12 muun republikaanipuolueen senaattorin oikeusministeriölle lähettämä avoin kirje, jossa he vaativat perheiden erottamisen lopettamista siksi aikaa, että uudet siirtolaisia koskevat lait on saatu voimaan. Hatch kommentoi toimittajille, ettei nykyinen käytäntö ole ”amerikkalainen”.

”Vastustan Trumpin hallituksen käytäntöä erottaa lapset perheistään. Tämä on arvojemme vastaista”, totesi myös kirjeen allekirjoittanut Ohion senaattori Rob Portman tiedotteessaan.

Presidentti George W. Bushin neuvonantajana toiminut ja John McCainin presidentinvaalikampanjaa johtanut Steve Schmidt luopui keskiviikkona vastalauseena republikaanipuolueen jäsenyydestä.
Jo kahdeksan osavaltion kuvernöörit, kaksi heistä republikaaneja, ovat peruuttaneet perheenerottamisten vuoksi päätöksensä lähettää joukkoja avuksi Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle.

Marylandin osavaltion republikaanikuvernööri Larry Hogan ilmoitti tiistaina Twitterissä, että hän vetää joukot takaisin, ”kunnes lapset perheistään erottava politiikka on kumottu”.
Maahanmuuttokysymys on jakanut republikaanien johtoa vuosia. Yhdysvaltalaislehti The Washington Post muistuttaa, että vielä vuonna 2012 puolue kosiskeli latinoväestöä pehmentämällä linjaansa maahanmuutossa, mutta Trumpin maahanmuuttokriittisen presidentinvaalikampanjan myötä kanta heilahti rajusti takaisin oikealle.

Nyt, kun kampanjalupaukset alkavat näkyä käytännössä, republikaanijohdon rivit alkavat jälleen rakoilla, Washington Post summaa.

Poliitikkojen lisäksi myös Trumpia tukevat konservatiiviset uskonnolliset johtajat ovat ilmoittaneet vastustavansa rajakäytäntöjä, jotka eivät kunnioita ”perheyksikön pyhyyttä”, kertoo The New York Times.

Republikaanit laativat nyt kiireellä lakimuutosehdotuksia, joilla poliittisesti vaikeasta perheiden erottamiskäytännöstä päästäisiin eroon, The New York Times kertoo.

Wisconsinin senaattori Ron Johnson on kertonut laativansa ehdotusta, jossa perheet voisivat pysyä yhdessä ja oikeusprosesseja nopeutettaisiin palkkaamalla lisää tuomareita. Edustajainhuoneessa puolestaan Pohjois-Carolinan edustaja Mark Meadows ehdotti toimia, joilla perheet pysyisivät yhdessä, mutta samalla turvapaikkahakemusten määrää rajoitettaisiin.

Valkoisen talon mukaan presidentti Trump lupaa tukea mitä tahansa lakiehdotusta, jota republikaanit ehdottavat.

Senaatin enemmistöjohtaja, republikaani Mitch McConnell on toivonut demokraateilta tukea yhteiselle aloitteelle, BBC kertoo.

Demokraatit kuitenkin vaativat presidentti Trumpia vetämään itse takaisin linjauksensa, jolloin lakimuutoksia ei tarvittaisi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Siirtolaiset
  • Siirtolaisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    2. 2

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    3. 3

      Trump heräsi nöyryytykseksi kuvaillun päivän jälkeen ja alkoi twiitata: ”Putinin kanssa oli mahtava kokous, mutta valeuutiset menivät siitä aivan sekaisin”

    4. 4

      Suomalaisille lähetetty viestejä, joissa kiristäjät väittävät uhriensa katsoneen nettipornoa – viestintä­virasto neuvoo peittämään tietokoneen kameran

    5. 5

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    6. 6

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    7. 7

      Jäikö Helsingin maineeseen tahra presidenttien ”järkyttävästä” tapaamisesta, entä mitä Trump nyt aikoo? Asiantuntija arvioi huippu­kokouksen jättämiä avoimia kysymyksiä

    8. 8

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen – Näistä oireista tunnistat uhkaavan lämpöuupumuksen

    9. 9

      Sdp:n kannatus jatkaa kasvuaan, keskustan suosio yhä laskussa – Sipilä: Kannatuksen lasku on vain kestettävä

    10. 10

      Helsingin huippukokous oli outo jopa Trumpin asteikolla – se oli liikaa presidentin uskollisille tukijoillekin, mutta mitä siitä seuraa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    2. 2

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    3. 3

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    4. 4

      Trumpin Euroopan-vierailu oli lopulta nöyryytys, josta jää jälki maailmanhistoriaan

    5. 5

      Sosiaalinen media täyttyi asian­tuntijoiden järkytyksestä: ”Onko mikään tiedotus­tilaisuus ollut Yhdys­valtain presidentille näin nöyryyttävä?”

    6. 6

      USA:ssa nousi poliittinen myrsky Trumpin puheista – ”Yksi Yhdysvaltain presidentin häpeällisimmistä esiintymisistä”

    7. 7

      Raskaana olevat Trumpit vangitsivat huomion Esplanadilla – Kuvakooste tiivistää maanantain kiinnostavimmat mielenosoitukset

    8. 8

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    9. 9

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen – Näistä oireista tunnistat uhkaavan lämpöuupumuksen

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

    3. 3

      Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    6. 6

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    7. 7

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    8. 8

      Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

    9. 9

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    10. 10

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta
    3. Myrskyn merkit näkyivät, kun sote-valiokunta kohtasi kesken kesän – ministeri varoittaa syksyllä tulossa olevasta lakisumasta
    4. Jäikö Helsingin maineeseen tahra presidenttien ”järkyttävästä” tapaamisesta, entä mitä Trump nyt aikoo? Asiantuntija arvioi huippu­kokouksen jättämiä avoimia kysymyksiä
    5. HS seuraa: Mestarienliigan karsinta-ottelussa maali-iloittelu jo ensimmäisellä puoliajalla – HJK johtaa 3–1
    6. ”Propralia, Seroxatia, Arcoxia, Esomeprazolia” –Tällaisen lääke­cocktailin voimin huippukokki Henri Alén paiski töitä vuosia ja kertoo nyt, miten pääsi pillereistä eroon
    7. Tunti sitten
    8. Sylikoira talutus­nuorassa – nämä kolme asiaa jäivät ulkomaisten tiedotus­välineiden mieleen Trumpin ja Putinin tapaamisesta Helsingissä
    9. Rinne ja Orpo sanailivat ensi vaalikauden menoista, ensimmäinen tentti ennen huhtikuun vaaleja sujui rauhallisesti – HS seurasi hetki hetkeltä
    10. Kaksi nuorta miestä vangittu epäiltynä Joensuun Ilona-yökerhossa tapahtuneesta puukotuksesta – epäillään iskeneen kolmea puukolla
    11. EU:lta lisää miljardisakkoja Googlelle, kertovat lähteet – pakotti valmistajat asentamaan yhtiön sovelluksia puhelimiin
    12. IS: Putin lipsautti Helsingissä Venäjän järjestäneen Krimin kansan­äänestyksen – Kreml sensuroi puheen virallisen version
    13. Näytä lisää