Ulkomaat

Maailman tunnetuin gorilla on kuollut – Kokoa alettiin opettaa puhumaan yksivuotiaana, ja lopputulos oli ihmeellinen

Monien sydämet valloittanut tasankomaagorilla oli kuollessaan 46-vuotias.

Torstaina eläinten ystäviä ja koko eläinmaailmaa kohtasi surullinen uutinen, kun kuuluisa Koko-gorilla kuoli 46 vuoden iässä. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP.

Muun muassa monista televisio-ohjelmista ja kirjoista tuttu gorilla oli mennyt tiistaina nukkumaan tavalliseen tapaansa, mutta keskiviikkoaamuna se löydettiin kuolleena.

”Koko kosketti miljoonien ihmisten elämää. Se oli kaikkien gorilloiden lähettiläs ja lajien välisten vuorovaikutuksen ja empatian symboli. Kokoa rakastettiin ja sitä tullaan kaipaamaan syvästi”, The Gorilla Foundation kertoi verkkosivuillaan.

Läntinen tasankomaagorilla Koko syntyi San Franciscon eläintarhassa heinäkuun 4. päivänä vuonna 1971. Älykäs neitigorilla ei ollut kuin mikä tahansa kädellinen, sillä se osasi muun muassa puhua viittomakielellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eläinpsykologi Penny Patterson aloitti erityislaatuisen projektin, kun Koko oli vasta vuoden vanha. Hän onnistui opettamaan sille lopulta yli kaksituhatta amerikanenglannin sanaa, joista puolet se oppi viittomaan, AFP ja Britannian yleisradioyhtiö BBC kertovat.


Gorillan kouluttajien mukaan se käytti viittomakieltä välittääkseen heille ajatuksiaan ja tunteitaan. Väite ei välttämättä ole täysin tuulesta temmattu – Kokon älykkyysosamäärän kerrotaan olleen 75 ja 95 välillä. BBC:n mukaan ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä keikkuu sadan tienoilla.


Koko valloitti myös lehdistön ja television. Siitä tehtiin useita dokumentteja ja se pääsi kahdesti jopa National Geographic -lehden kanteen. Ensimmäisen kansikuvan vuonna 1978 Koko nappasi itse peilin kautta. Seitsemän vuotta myöhemmin Koko halasi kannessa hellästi pientä kissanpentua. Pennun nimi oli All Ball, ja se oli Kokon oma.


Kahden eläimen suhteesta kirjoitettiin samana vuonna myös kirja ”Koko’s Kitten”. Francine Pattersonin teosta on käytetty AFP:n mukaan kouluissa oppimateriaalina.

Myös Helsingin Sanomat on kirjoittanut jo aikaisemmin ”maailman tunnetuimmasta gorillasta”. Huhtikuussa 1998 HS kertoi ”lajienvälisestä” keskustelutilaisuudesta, jossa ihmiset pääsivät internetissä esittämään Kokolle kysymyksiä – huonoin tuloksin. Heinäkuussa 2004 sen kehutut älynlahjat asetettiin kyseenalaiseen valoon. Kirjoittaja kutsui gorillaa suorasukaisesti imbesilliksi.

Saman vuoden toukokuussa Helsingin yliopiston tietotekniikkaosaston pääsuunnittelija Markku Javanainen oli väittänyt, että Kokon viestintätaidot voivat olla tieteellinen myytti. Gorillaa kouluttanut Patterson ja sen ympärille perustettu Gorilla Foundation eivät nimittäin olleet Kokon älykkyyttä juhliessaan kertoneet, että sitä oli mitattu lasten asteikolla ja lähes kolme vuosikymmentä sitten.

Koko jätti jäljen maailmaan. Gorilla Foundationin Facebookiin tekemä päivitys eläimen kuolemasta on jaettu yli 17 000 kertaa, ja sen alle on kerääntynyt tuhansia gorillan elämäntyölle kiitollisia kommentteja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläimet
  • Älykkyys
  • Yhdysvallat
  • gorillat
  • Hanna Huhtamäki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Kaksi otettiin kiinni epäiltyinä joukkoraiskauksesta Tukholman keskustassa

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    4. 4

      Joku tyri pahasti Syyrian ilma­tilassa ja ajoi Israelin ja Venäjän törmäys­kurssille

    5. 5

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    6. 6

      Stormy Danielsin kirja kertoo uhkauksista ja seksistä Trumpin kanssa

    7. 7

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    8. 8

      Muisteletko vanhoja mokiasi? Ei kannattaisi – kaksi uutta tutkimusta osoittaa, että ihmiset pitävät meistä enemmän kuin luulemme ja ovat valmiita antamaan anteeksi tylyt teot

    9. 9

      ”Ihmisroska”-termiin yhdistetyn Markku Korhosen katkaisuhoito onnistui, kunnes paluujuna saapui Oulun rautatieasemalle

    10. 10

      84-vuotias eläkeläinen luuli tilannetta vitsiksi, kun naamioituneet ryöstäjät rynnivät kioskiin Irlannissa – lopulta hän päätyi painiin, ajoi kaksi ryöstäjää pakoon ja kampitti vielä kolmannen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    5. 5

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    6. 6

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    7. 7

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    8. 8

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    9. 9

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    10. 10

      Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirros raivoavasta Serena Williamsista tuomitaan rasistiseksi ja vastenmieliseksi – piirtäjä ihmettelee kohua: ”Yhtenä päivänä olet sankari ja toisena hylkiö”

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Vera Nevanlinna lähti retkelle syvälle Nuuksioon ja pysäköi autonsa tienlaitaan – Takaisin tullessa autolla odotti espoolainen sumputus

    11. Näytä lisää