Ulkomaat

Yhdysvaltain puolustusministeriötä on pyydetty valmistautumaan 20 000 siirtolaislapsen majoittamiseen – Melania Trump teki yllätysvierailun lasten säilöönottokeskukseen Meksikon-rajalla

Presidentin puoliso on esittänyt viime päivinä poikkeuksellista kritiikkiä Yhdysvaltojen ankaraa siirtolaispolitiikkaa kohtaan.

Yhdysvaltain terveysministeriö on pyytänyt maan puolustusministeriötä valmistautumaan jopa 20 000 siirtolaislapsen majoittamiseen sotilastukikohtiin, kertoo nimetön viranomaislähde.

Asiasta uutisoivat myöhään torstaina Suomen aikaa esimerkiksi amerikkalaislehti The New York Times ja uutistoimisto AFP.

The New York Timesin mukaan maan puolustusministeri Jim Mattis vältteli vastaamasta asiaa koskeviin kysymyksiin.

”Me olemme majoittaneet pakolaisia. Me olemme majoittaneet ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa maanjäristysten ja hurrikaanien vuoksi. Me teemme mitä tahansa, mikä on maalle parhaaksi”, hän sanoi lehden mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Presidentti Donald Trump on sanonut ohjaavansa virastot yhdistämään laittomasti maahan tulleet perheet, kertoo uutistoimisto Reuters.

Viimeisimpien arvioiden mukaan noin 2 300 lasta on erotettu perheistään USA:n ja Meksikon välisellä rajalla.

Rajan yli luvatta maahan tulleiden perheiden erottelu on seurausta Trumpin hallinnon uudesta linjauksesta – jonka presidentti kuitenkin kumosi keskiviikkona asetuksellaan. Lasten erottaminen vanhemmistaan on syössyt Trumpin hallinnon mittavaan kriisiin.

Presidentin puoliso Melania Trump aloitti perjantaina yllätysvierailun Texasissa Meksikon-vastaisella rajalla, jonne vanhemmistaan erotettuja lapsia on koottu säilöönottokeskuksiin. Melania Trump sanoi viestimille haluavansa yhdistää lapset perheidensä kanssa.

Presidentin puoliso on esittänyt viime päivinä poikkeuksellista kritiikkiä Yhdysvaltojen ankaraa siirtolaispolitiikkaa kohtaan.

Melania Trumpin tiedottaja Stephanie Grisham sanoi aiemmin tällä viikolla CNN:lle rouva Trumpia inhottavan, että lapsia erotetaan vanhemmistaan.

”Hän uskoo, että meidän pitää olla maa, joka noudattaa kaikkia lakeja, mutta joka myös hallinnoi sydämellä”, Grisham sanoi.

Melania Trump vieraili perjantaina McAllenissa säilöönottokeskuksessa, jossa on 55 alaikäistä. Näistä nuorimmat ovat 12-vuotiaita. Lapsista kuusi on erotettu vanhemmistaan rajalla, viranomaiset kertoivat tiedotusvälineille.

”Hän tahtoo nähdä todellisuuden”, tiedottaja Grisham sanoi CNN:lle Texasissa.

Yhdysvalloissa on avattu valtavia säilöönottokeskuksia alaikäisille maahantulijoille. Kaikkiaan 17 osavaltiossa on perustettu yli sata keskusta, joissa asuu yhteensä 11 000 alaikäistä, New York Times kertoi aiemmin. Valtaosa on aiemmin yksin saapuneita lapsia ja nuoria.

Samaan aikaan pidetyssä Yhdysvaltain ministerien kokouksessa Trump jatkoi paitsi demokraattipuolueen myös Meksikon syyttelyä laittoman maahantulon ongelmista.

Trump sanoi republikaanien tarvitsevan senaatissa yhdeksän demokraattia maahanmuuttolakiesityksien viemiseen läpi. Näillä näkymin republikaanien lakiesitykset eivät ole kuitenkaan selviämässä edustajainhuoneen käsittelyssä. Puhemies Paul Ryanin mukaan esitykset näyttävät kaatuvan republikaanien sisäisiin erimielisyyksiin. Lakiesitykset käsitellään ensin edustajainhuoneessa, josta ne etenisivät senaattiin.

Demokraatit eivät tule edistämään lakiesityksiä myöskään edustajainhuoneessa.

Washington Post uutisoi perjantaina, että Trumpin hallinto aikoisi toistaiseksi lopettaa syytteiden nostamisen rajan laittomasti ylittäviä perheitä vastaan. Lehden lähteenä oli nimetön korkea-arvoinen rajavartiostoviranomainen.

Muutos olisi merkittävä, koska vielä keskiviikkona kerrottiin, että Trumpin allekirjoittama asetus jatkaisi hallituksen nollatoleranssipolitiikkaa: siis sitä, että jokaista rajan yli laittomasti tullutta syytettäisiin rikoksesta.

Yhdysvaltain oikeusministeriöstä kuitenkin kommentoitiin Reutersille, että nollatoleranssipolitiikkaa jatketaan edelleen.

Toistaiseksi on siis epäselvää, kuinka jo vanhemmistaan erotettujen lasten käy, ja millaisia käytäntöjä rajalla aletaan noudattaa.

Lue HS:n toimittajan analyysi aiheesta täältä.

Oikaisu kello 21.55: Korjattu Melania Trumpin etunimi oikeaan muotoon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • USA
  • Maahanmuutto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amerikkalaisyhtiö: Kiina yritti hyökätä Suomen verkkoihin ennen Trumpin ja Putinin kokousta

    2. 2

      Tuntematon Konstantin ilmestyi biljardisalille ja teki ”työttömästä rakennusmiehestä” yritysjohtajan – Näin kansainvälinen rahanpesu ulotti lonkeronsa Järvenpään Nordeaan

    3. 3

      Kattorakenteiden välissä tursunnut ja viikon kadoksissa ollut kuristajakäärme Olli karkasi taas Vantaalla – Omistaja: ”Voin taata, ettei tämä enää toistu”

    4. 4

      Trump uhosi CNBC:n haastattelussa olevansa valmis ryhtymään ”Putinin pahimmaksi painajaiseksi” – arveli kuitenkin, ettei niin pitkälle tarvitse mennä

    5. 5

      Japania kurittavat ennätykselliset helteet – Useita ihmisiä on kuollut ja yli 2 000 joutunut sairaalaan kuumuuden takia

    6. 6

      12-vuotiaana Kalle esitti netissä himokasta kotiäitiä – Verkossa tekaistulla identiteetillä esiintyminen on yleistä, ja sen avulla Kalle löysi itsensä

      Tilaajille
    7. 7

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    8. 8

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    9. 9

      Kaikkien aikojen lämpöennätystä Lapissa hehkutettiin tällä viikolla – ikivanhoista vuosikirjoista löytyikin merkintä vielä hikisemmästä päivästä

    10. 10

      Ovatko ihmiset liian kehittymättömiä demokratiaan? Trumpin esiintymistä seuratessa on vaikea uskoa, että hän todella on kansan itselleen valitsema johtaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    3. 3

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    4. 4

      Muotitalo Burberry on polttanut vuoden aikana tuotteitaan 32 miljoonan euron arvosta

    5. 5

      Putinin hampaisiin Helsingin huippu­kokouksessa joutunut yhdysvaltalainen sijoittaja HS:lle: ”Olemme löytäneet Putinin hallinnon akilleen­kantapään”

    6. 6

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    7. 7

      Säähän luvassa käänne koko maassa: Ukkosia, rankkasateita ja jopa kaupunki­tulvia

    8. 8

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    9. 9

      Seppo Järvinen unelmoi matkustavansa vielä jonain päivänä Afrikkaan – Hän on seissyt Myllypuron leipäjonossa kaksi kertaa viikossa vuodesta 2008, koska hänellä on nälkä

    10. 10

      Epäilty rattijuoppo pakeni poliisia ja kolaroi, kolme ihmistä kuoli Mänty­harjussa – Tuhoisat takaa-ajot ovat hyvin harvinaisia, sanoo poliisi­ylitarkastaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yhden miehen matkatoimisto otti rahaa lomamatkoista ja palveluista, joita ei kuitenkaan ollut – bulgarialaisen toimiston vetäjä tuomittiin lähes 50 petosrikoksesta
    3. SK: Päivi Anttikosken piti olla Aamulehden seuraava päätoimittaja, mutta valinta torpattiin, koska Anttikoski on myös äiti
    4. Amerikkalaisyhtiö: Kiina yritti hyökätä Suomen verkkoihin ennen Trumpin ja Putinin kokousta
    5. Japania kurittavat ennätykselliset helteet – Useita ihmisiä on kuollut ja yli 2 000 joutunut sairaalaan kuumuuden takia
    6. Tuntematon Konstantin ilmestyi biljardisalille ja teki ”työttömästä rakennusmiehestä” yritysjohtajan – Näin kansainvälinen rahanpesu ulotti lonkeronsa Järvenpään Nordeaan
    7. Suomalaisvauhti jäi vielä paitsioon Saksan GP:n harjoituksissa – Räikkönen ja Bottas eivät onnistuneet ajamaan kunnon kierrosta pehmeimmillä renkailla
    8. Trump uhosi CNBC:n haastattelussa olevansa valmis ryhtymään ”Putinin pahimmaksi painajaiseksi” – arveli kuitenkin, ettei niin pitkälle tarvitse mennä
    9. Vapaaottelija Minna Grusander haluaa tehdä lauantaina historiaa tittelitaistossa
    10. Tunti sitten
    11. Pori Jazzin esiintyjät laidasta laitaan arvostelivat Donald Trumpin esiintymistä Helsingissä – ja soittivat oikeudenmukaisuuden puolesta
    12. ”Tyhjän tien syndrooma otti vallan”, perusteli poliisin kiinniottama kaahari toimintaansa – Vantaalaismies ajoi satasta 40 kilometrin rajoitusalueella
    13. Näytä lisää