Ulkomaat    |   HS-analyysi

Yritykset pelastaa Merkelin hallitus menivät EU-sekoiluksi – Sunnuntain ”minihuippu­kokouksessa” yritetään löytää pikaratkaisu koko unionin maahanmuutto­politiikkaan

Pienen maaporukan kohtaaminen paisui keskisuureksi kokoukseksi, jonka julistus heitettiin roskiin jo ennen kokouksen alkua.

Bryssel

Voiko sitä enää kutsua ”minihuippukokoukseksi”, kun Brysseliin on sunnuntaina saapumassa ainakin kuudentoista EU-maan johtajat puimaan ratkaisua EU:n maahanmuuttopolitiikkaan?

Olipa kyse mini- tai hätähuippukokouksesta, ilmassa on suurta sekoilun ja riitelyn makua, kun EU:ssa yritetään sekä luoda yhteinen maahanmuuttopolitiikka että pelastaa unionin tärkeimmän jäsenmaan Saksan hallitus ja liittokansleri Angela Merkelin poliittinen perintö.

Merkelin hallitus on uhannut romahtaa sisäpoliittisten kiistojen vuoksi, ja liittokanslerilla on alle kaksi viikkoa aikaa löytää jokin yleiseurooppalainen ratkaisu maahanmuuttoon, josta ei ole onnistuttu sopimaan sitten vuoden 2015 pakolaiskriisin.

Sunnuntaina Brysseliin saapuu Merkelin lisäksi esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk), mutta näillä näkymin ei yhdenkään – maahanmuutossa poikki teloin olevien – itäisen Visegrad-maan johtajaa.
Alun perin epäviralliseen kokoukseen piti tulla kahdeksan maahanmuuton kannalta keskeistä valtiota, mutta komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kutsu laajeni yllättäen koskemaan kaikkia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ketään ei ole jätetty ulkopuolelle, kaikki on kutsuttu”, selitti komission tiedottaja Alexander Winterstein perjantaina.

Junckerin sanavalinnat aiheuttavat joskus hämmennystä ja niin myös tällä kertaa. Hän totesi Twitterissä valmistautuvansa tapaamaan johtajia, joita ”kiinnostaa eurooppalaisten ratkaisujen löytäminen” tulevan huippukokouksen alla.
Tilanteesta tekee entistä sekavamman se, että ensi viikon torstaina EU:ssa pidetään varsinainen huippukokous, jossa on myös määrä keskustella maahanmuutosta. Sunnuntain kokousta isännöi komission puheenjohtaja Juncker, kun taas ensi viikolla kokoonnutaan 28 maan kesken Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin johdolla.

Vaikkei Eurooppaan saavu tällä hetkellä erityisen paljon siirtolaisia tai pakolaisia, Saksan sisäpoliittinen tilanne on nostanut maahanmuuton kriittiseksi kysymykseksi. Saksan sisäministeri Horst Seehofer on uhannut käynnistää heinäkuun alussa yksipuoliset toimet pysäyttääkseen maahan saapuvia turvapaikanhakijoita, jos nämä on rekisteröity aiemmin muissa EU-maissa.

Liittokansleri Merkel on puolestaan vaatinut yhteiseurooppalaista ratkaisua siihen, miten eri EU-maihin saapuvia ihmisiä kohdellaan. Seehoferin kapina voisi johtaa hänen erottamiseen hallituksesta, mikä puolestaan voisi romahduttaa lähes puolen vuoden pihtisynnytystä vaatineen nuoren koalition.

Merkel johtaa kristillisdemokraattien CDU-puoluetta, kun taas Seehofer kuuluu baijerilaiseen sisarpuolueeseen CSU:hun. CSU valmistautuu lokakuussa pidettäviin osavaltiovaaleihin, joten paineet tiukkana pysymiseen ovat kovat.

Sunnuntaina oli alun perin tarkoitus tavata pienehköllä maaporukalla ja hyväksyä nelisivuinen yhteisjulistus, jonka pohjatekstin oli laatinut komission voimakastahtoinen pääsihteeri, saksalaisjuristi Martin Selmayr. Torstaina eri maiden virkamiehet päättivät kuitenkin luopua julistuksesta, koska se olisi kilpaillut varsinaisen huippukokouksen linjausten kanssa.

Diplomaattilähteiden mukaan tilanne on kiusallinen huippukokouksia isännöivän Tuskin näkökulmasta. Tusk pyörittää laajaa asialistaa, jossa maahanmuutto on vain yksi kysymys. Talous- ja rahaliitto Emuakin pitäisi päästä jalostamaan.

Politico-lehden mukaan komission laatima julistusluonnos sai Italian raivoihinsa ja uhkaamaan minihuippukokouksen boikotoimista, koska tekstin ajateltiin olevan liiaksi Merkelin huolenaiheita varten räätälöity.

Italian äärioikeistolaisen Lega-puolueen johtaja ja tuore sisäministeri Matteo Salvini totesi, että hänen on järkevintä säästää Brysselin matkalippujen kulut, jos EU:ssa edetään vain Saksan ja Ranskan ehdoilla ja unohdetaan siirtolaisten ja pakolaisten saapumismaan Italian erityishuolet.

Tänä vuonna Eurooppaan on saapunut Välimeren ylitse hieman yli 41 000 ihmistä, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoo. Vuonna 2015 tulijoita oli runsas miljoona, mikä oli suuri shokki EU-päättäjille ja mikä horjutti sisäpolitiikkaa useissa EU-maissa.

Sen jälkeen EU:ssa on yritetty laatia uutta yhteistä turvapaikkapolitiikkaa, mutta se on kompastunut etenkin itäisten jäsenmaiden vastustukseen. Niillä ei ole haluja ottaa turvapaikanhakijoita ja maat ovat kapinoineet EU:n aiempiakin yhteispäätöksiä vastaan.

Esimerkiksi Tšekki on ottanut vastaan kovan paineen alaiseksi joutuneesta Kreikasta vain kaksitoista turvapaikanhakijaa ja Italiasta nolla. Puolan saldo on molempien maiden osalta pyöreä nolla.

Viime aikoina jäsenmaissa on pyöritelty ajatusta, että EU:n ulkopuolelle perustettaisiin erityisiä keskuksia turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten hakemusten käsittelyyn. Ideaa on määrä käsitellä ensi viikon huippukokouksessa.

Tämä on johtanut arvosteluun siitä, että EU ulkoistaa turvapaikanhakijoiden hädän muiden maiden huoleksi.

Keväällä 2016 turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten tulo EU:hun saatiin tyrehtymään Turkin kanssa tehdyllä sopimuksella. EU lupasi rahaa vastineeksi sille, että Turkki pysäytti Kreikkaan suuntautuneen ihmissalakuljetuksen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan unioni
  • Italia
  • Saksa
  • Angela Merkel

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      Maksan seksistä, koska vaimo ei ole "sillä tuulella" edes kuukausittain

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    5. 5

      Tuloerot saavat tarttumaan pulloon, väittävät tutkijat – aiheuttaako taloudellinen epätasa-arvo todella mielenterveyden ongelmia?

    6. 6

      Kaura­juomien menekki kasvaa, ja maito­yritykset lähtivät kisaan mukaan – suomalaiset suosivat silti ruotsalaista

    7. 7

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    8. 8

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    9. 9

      Kaupunki­bulevardeilla on runsaasti vastustajia – ”Varmasti ei löydy vaihtoehtoa, johon kaikki olisivat tyytyväisiä”, sanoo apulais­pormestari Sinnemäki

    10. 10

      Kirjan voi valita kannen perusteella ja 49 muuta vinkkiä kesäkirjan valintaan – Riikka Utriainen keksi hetken mielijohteesta lukuhaasteen, joka on villinnyt jo tuhannet suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    2. 2

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    3. 3

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    4. 4

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    5. 5

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    6. 6

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    7. 7

      Helsingin keskustan 1800-luvun puutalot saatetaan purkaa tai siirtää muualle – Kampin ja Hietalahden alueella on käynnissä hurja kiinteistöruletti

    8. 8

      Saksan GP:n tulokset pysyvät alkuperäisessä muodossaan – Lewis Hamilton voitti, Valtteri Bottas oli toinen: ”En päässyt ohi, ja sitten käskettiin minimoimaan riskit”

    9. 9

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    10. 10

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    5. 5

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    6. 6

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    7. 7

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää