Ulkomaat

”Brexit-hulluus pitää lopettaa” – Lontoon keskusta täyttyi vuosi­päivänä brexitin vastustajista, mutta enemmistön tukea EU-eron peruminen ei näytä saavan

Britannian brexit-päätöksestä tulee lauantaina kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan enemmistö pitää brexitiä vääränä päätöksenä, mutta ei halua perua sitä. Uusi laskelma panee EU-eron hinnaksi noin 500 miljoonaa euroa viikossa.

Lontoo

Mielenosoittajat kerääntyivät lauantaina Lontoon keskustaan vaatimaan brexitin perumista, kun Britannian EU-kansanäänestyksestä tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta.

Brittiäänestäjät asettuivat EU-eron kannalle 23. kesäkuuta 2016. Brexit-leirin voitto tuli prosentein 52–48.

”Brexit-hulluus pitää lopettaa. Brexitissä ei koidu mitään hyvää kellekään”, Lontoon ulkopuolelta Buckinghamshirestä paikalle saapunut ja EU-lippua kantanut Ruth Payne sanoi lauantaina.

Hänen ystävänsä Susanne Young oli samaa mieltä:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”EU-kansanäänestys voitettiin valheilla ja manipuloimalla. Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että brexit voidaan vielä perua. Taistelu sen puolesta ei lopu koskaan.”


Vuosipäivälle järjestetyn mielenosoituksen päävaatimus oli, että kansalaisten pitäisi saada vielä toinen kansanäänestys lopullisesta brexit-sopimuksesta.

Britannian ja muun EU:n välisen brexit-sopimuksen on määrä olla kasassa lokakuussa, jotta se ehtii tulla ajoissa voimaan. Britannia eroaa EU:sta näillä näkymin 29. maaliskuuta 2019. On myös mahdollista, että Britannia jättää unionin tyystin ilman sopimusta, mikä olisi hyvin vahingollista kaikille osapuolille.

Ranskassa asuva lontoolaispariskunta Tina ja Aidan Dorr toivoo, että brexit saadaan vielä pysäytettyä. Heidän mielestään paljon on syyttäminen entistä pääministeriä David Cameronia, joka lupasi EU-kansanäänestyksen, jonka sitten hävisi.

”Cameron oli niin voitonvarma, että hän ei edes kampanjoinut kunnolla”, Tina Dorr sanoi.

Brexit jakaa edelleen kansankuntaa, mutta myös perheitä ja kaveripiirejä. Tina Dorrilta on mennyt puhevälit joihinkin sukulaisiin, jotka ovat kovia brexitin kannattajia.


Lontoon keskustan Pall Mall -katu ja parlamenttiaukiolle johtava Whitehall olivat lauantaina tupaten täynnä mielenosoittajia. Skyn uutisten mukaan paikalla oli kymmeniä tuhansia marssijoita. Järjestäjät itse arvioivat, että paikalla oli yli satatuhatta mielenosoittajaa, kertoi Evening Standard -lehti.

Vaikka marssijoita olisi ollut enemmänkin, se ei vielä tarkoita sitä, että tarpeeksi moni brittiäänestäjä olisi kääntynyt brexitiä vastaan.

YouGov-mielipidemittausyhtiön tuoreen kyselyn mukaan niukka enemmistö pitää nyt brexitiä vääränä päätöksenä, mutta brexitin peruuttamiseen ei löydy enemmistön tukea. Jopa moni brexitiä vastaan äänestänyt haluaa saattaa EU-eron loppuun.

Britit pitävät kuitenkin EU-eron seuraamuksia enimmäkseen negatiivisina. Äänestäjät ovat myös hyvin tyytymättömiä siihen, kuinka pääministeri Theresa Mayn hallitus hoitaa brexit-prosessia.

Bristolista Lontooseen marssimaan saapuneet Lorna Webber ja Neil Pirie eivät olleet kovinkaan toiveikkaita sen suhteen, että EU-ero saataisiin vielä peruttua.


Pirie muistuttaa, kuinka helmikuussa 2003 sadat tuhannet britit marssivat Irakin sotaa vastaan, mutta silti Britannia lähti sotaan.

”EU:sta eroaminen on kuitenkin tuhoisaa. Ihmisille ei kerrottu etukäteen, mitä brexit käytännössä tarkoittaa. Eihän kukaan taloa ostavakaan halua jatkaa kauppoja, jos talo osoittautuu homeiseksi”, Webber sanoi.

”Onko brexit sen arvoinen?”, kysyi puolestaan Pirien punainen mielenosoitusjuliste.

Brexit ei ole edennyt yhtä sutjakkaasti ja briteille voittoisasti kuin mitä brexit-leiri lupaili runsas kaksi vuotta sitten. Jopa EU-erokampanjan isä, Ukip-puolueen entinen puheenjohtaja Nigel Farage myönsi äskettäin, että EU-ero yksin ei tee autuaaksi.

”Huonosti hoidettu brexit panee meidät [Britannian] huonompaan asemaan kuin se missä olimme aiemmin”, Farage sanoi ITV-kanavan uutisille.
EU-myönteinen Centre for European Reform -ajatuspaja laskee tuoreessa selvityksessään, että EU-ero rasittaa brittitaloutta 440 miljoonalla punnalla eli noin 500 miljoonalla eurolla viikossa.

Britannian parlamentin alahuoneella ei ole kuitenkaan ollut haluja lisätä sananvaltaansa sen suhteen, mihin suuntaan brexit-hanke etenee. May taas joutuu miellyttämään oman puolueensa kovan brexitin kannattajia.

Oxfordista Lontoon-mielenosoitukseen saapuneet Margaret ja Mark O’Sullivan eivät luottaneet siihen, että brexit peruuntuisi.

”En ole erityisen optimistinen”, Mark O’Sullivan sanoi.

”Olen jotakuinkin 50–50”, Margaret O’Sllivan kertoi.


Mark O’Sullivan sanoi haluavansa kuitenkin osallistua mielenosoitukseen, jotta voi ”rekisteröidä protestinsa” brexitiä vastaan.

Protestoinnin tärkeydestä puhui myös saksalainen Itta Howie, joka on asunut Britanniassa 17 vuotta. Hänestä on juuri tullut Britannian ja Saksan kaksoiskansalainen.

”En hakenut brittipassia siksi, että pelkäisin lentäväni ulos maasta. Syynä on se, että haluan päästä äänestämään ja toimia aktiivisesti Britannian kansalaisena”, EU-lipun kuosiin tehtyä sateenvarjoa kantanut Howie sanoi.


Brittiläis-kyproslainen Chris Portou puolestaan moitti poliitikkoja siitä, että EU-kansanäänestykseen lähdettiin ilman kunnon suunnitelmaa EU-eron varalle.

”Suunnitelmaa ei ole vieläkään. Hallitus ei tiedä vielä tänäkään päivänä, mitä se brexitiltä haluaa. Juuri tämä saa minut toiveikkaaksi sen suhteen, että brexitille voidaan ehkä vielä tehdä jotain.”


EU-kansanäänestyspäivä 23. kesäkuuta on monille brexitin kannattajille ”itsenäisyyspäivä”.

Brexit-kampanjan keskeinen lupaus kaksi vuotta sitten oli palauttaa Britannian kontrolli ja päätösvalta omista asioista: saada oikeus rajoittaa EU-maahanmuuttoa sekä varata lainsäädäntövalta vain omalle parlamentille ja tuomiovalta omille tuomioistuimille.

Brexit-neuvottelujen jälkeen Britannian ja muun EU:n pitää vielä sopia uudesta suhteestaan. Neuvottelut voivat kestää vuosikausia.

Britannia säilyy EU:n sisämarkkinoilla ja tulliliitossa vielä brexit-päivän jälkeenkin aina siirtymäkauden eli vuoden 2020 loppuun. Britannialle ei ole kuitenkaan enää EU:ssa mitään kontrollia eli äänivaltaa ensi maaliskuun jälkeen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ampiaisia on jopa 20-kertainen määrä viime vuoteen verrattuna, ja kohta ne ovat kiukkuisimmillaan – Tuholaistorjuja hävittää ”jalkapallon kokoisia” pesiä

    2. 2

      Kauan sitten Lapissa kasvoi saniaisia ja pähkinäpensaita – sitten Golfvirta hiipui ja metsät muuttuivat karuksi tundraksi, kertoo uusi suomalaistutkimus

    3. 3

      Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset haluavat pitää koko Suomen maaseutua myöten asuttuna mutta eivät elää siellä

    5. 5

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    6. 6

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    7. 7

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    8. 8

      ”Aamulehteä johdetaan Tampereelta”, sanoo Alma Median Kai Telanne – mutta hän itse asuu Tampereella, vaikka yhtiön pääkonttori on Helsingissä

    9. 9

      Jäi kiinni julkaistuaan kuvan – Rion ryöstöhuijauskohussa ryvettynyt olympiavoittaja Ryan Lochte sai 14 kuukauden kilpailukiellon dopingrikkeestä

    10. 10

      Anna Erikssonin elokuva valittiin Venetsian kriitikkojen viikon kilpa­sarjaan – Laulaja pohtii nyt, kannattaako uutta musiikkia enää julkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    4. 4

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    5. 5

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    6. 6

      ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet

    7. 7

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    8. 8

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    9. 9

      ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen

    10. 10

      Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    5. 5

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    6. 6

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    10. 10

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    11. Näytä lisää