Venäjä kertoo testanneensa kiisteltyä turbiinia Krimillä – arvioi sähköntuotannon alkavan syksyllä - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Venäjä kertoo testanneensa kiisteltyä turbiinia Krimillä – arvioi sähköntuotannon alkavan syksyllä

Saksalaisvalmisteiset turbiinit päätyivät Krimille EU:n pakotteiden vastaisesti. Valmistajayhtiö Siemens on sanonut, että se ei tiennyt Venäjän toimittaneen turbiineja Krimille.

Turbiinitesti tehtiin Simferopolissa, jossa kuvan voimala oli rakenteilla viime vuoden heinäkuussa. Venäjä on arvioinut, että Simferopolin ja Sevastopolin voimalat saataisiin osittain toimintaan syyskuussa. Kuva: Anton Zverev / Reuters

Julkaistu: 29.6.2018 12:44

Venäjä kertoo testanneensa ensimmäistä kertaa saksalaisvalmisteista turbiinia Krimillä sijaitsevassa voimalassa.

Venäjän energiaministeriön mukaan testi tehtiin Simferopolissa, ja sitä kuvailtiin onnistuneeksi.

Turbiinien testaaminen viittaa siihen, että Venäjä on entistä lähempänä tavoitettaan käyttää niitä sähköntuotantoon. Krimillä on kärsitty sähkökatkoksista sen jälkeen, kun niemimaa irrotettiin Ukrainan sähköverkosta Venäjän otettua sen haltuunsa vuonna 2014.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat