Ulkomaat

Yhdysvallat menetti asemansa YK:n siirtolaisuusjärjestön johdossa – Trumpin ehdokas tunnettu muslimi­vastaisista lausunnoistaan

Äänestystulos on poikkeuksellinen, sillä Yhdysvallat on johtanut siirtolaisuusjärjestöä lähes koko sen historian ajan.

YK:n siirtolaisuusjärjestön (IOM) jäsenvaltiot torjuivat perjantaina äänestyksessä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ehdokkaan järjestön johtoon, kertovat uutistoimistot.

Tilanne on poikkeuksellinen, sillä Yhdysvallat on historiallisesti johtanut IOM:ää. Järjestöllä on koko sen 67-vuoden toiminnan aikana ollut vain yksi Yhdysvaltojen ulkopuolelta tullut johtaja.

Trumpin ehdokas Ken Isaacs johtaa kristillistä Samaritan’s Purse -hyväntekeväisyysjärjestöä, ja häntä on syytetty muslimien vastaisesta kiihkoilusta, uutistoimisto AFP kertoo.

Isaacs on muun muassa julkaissut useita twiittejä, joissa hän on kutsunut Islamia pohjimmiltaan väkivaltaiseksi uskonnoksi, ja uudelleentwiitannut ksenofobista materiaalia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ehdokkuuden myötä Isaacs on tehnyt Twitter-tilistään yksityisen ja vedonnut pitkään uraansa humanitaarisen työn parissa muslimienemmistöisissä maissa, mutta ei ole kiistänyt kommenttejaan.

Tämä ei ole tyynnyttänyt kaikkia kriitikoita.

”Kuvittele esimerkiksi, että tähän asemaan pyrkivä ehdokas olisi tehnyt samanlaisen ketjun kommentteja juutalaisista, katolilaisista, evankelikaalisista kristityistä tai mistä tahansa muusta uskontokunnasta”, kirjoitti pakolaisjärjestö Refugees Internationalin johtaja Eric Schwartz maanantaina Washington Postissa.

Trumpin ehdokkaan henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi järjestössä ovat aiheuttaneet keskustelua Yhdysvaltojen hallituksen ”Amerikka ensin”-retoriikka ja useat kansainvälistä siirtolaistyötä parjaavat kommentit, AFP kertoo.

Yhdysvallat on kuitenkin IOM:n suurin rahoittaja, ja äänestystuloksen pelätään leikkaavan järjestön budjettia.

Isaacs jättäytyi kisasta kolmen äänestyskierroksen jälkeen saatuaan ehdokkaista laihimman äänisaaliin, kertovat nimettömänä pysyttelevät lähteet uutistoimisto Reutersille.

Isaacsin pudottua kisa jää portugalilaisen poliitikon ja entisen EU-komissaarin Antonio Vitorinon ja IOM:n nykyisen varajohtajan Laura Thompsonin välille. Johtajan valintaan tarvitaan kahden kolmanneksen enemmistö äänistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • YK
  • Yhdysvallat
  • Siirtolaisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    3. 3

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    4. 4

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    5. 5

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    6. 6

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    7. 7

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    8. 8

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    9. 9

      Maaliputkessa kulkeva Teemu Pukki osui jälleen – ratkaisi voiton Norwichille pelin ainoalla maalilla

    10. 10

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    5. 5

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    8. 8

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”
    3. HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa
    4. Maaliputkessa kulkeva Teemu Pukki osui jälleen – ratkaisi voiton Norwichille pelin ainoalla maalilla
    5. Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt
    6. Tunti sitten
    7. Sähkötilojen tekninen vika aiheutti hälytysajoneuvojen ryntäyksen presidentin virka-asunnolle Mäntyniemeen
    8. Honka jäi tasapeliin KuPSin vieraana – ”Loppua kohti otimme homman paremmin haltuun”
    9. Pohjoisessa tuulinen sää jatkuu vielä huomenna, mutta maan etelä- ja keskiosassa tuuli heikkenee – Mauri-myrsky puhalsi Itämerelle jopa 8-metrisiä aaltoja
    10. Managerilegenda Alex Ferguson palasi stadionille ensimmäistä kertaa aivoverenvuodon jälkeen – ManU hävisi ottelun ja sai omalta managerilta haukut asenteesta
    11. 2 tuntia sitten
    12. Suomesta tulee kohta pankkimaa, kun Nordean tulo muuttaa tilastot aivan toisenlaisiksi Tilaajille
    13. Baltian-kiertueella oleva paavi saapui Liettuaan ja varoitti vastakkainasettelusta – vierailu on juhla, joka peittoaa katolisen kirkon skandaalit
    14. Näytä lisää