Ulkomaat

Trumpilla mielessä viisi ehdokasta korkeimman oikeuden tuomariksi – lupaa paljastaa valintansa reilun viikon päästä

Korkeimman oikeuden tuomarin virka on elinikäinen, joten Trumpin päätös vaikuttaa lainsäädäntöön jopa kymmeniä vuosia.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi perjantaina, että hän ilmoittaa Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden uuden jäsenen nimen 9. heinäkuuta. Trumpin mukaan hän on rajannut ehdokkaiden määrän viiteen. Kaksi näistä on naisia.

”Pidän heistä kaikista”, Trump sanoi toimittajille, jotka matkustivat hänen kanssaan Air Force One -koneessa kohti New Jerseyta.

Yhdeksän hengen korkeimpaan oikeuteen vapautui paikka, koska tuomari Anthony Kennedy ilmoitti tällä viikolla jäävänsä eläkkeelle.

Korkeimmalla oikeudella on suuri valta. Se voi päättää minkä tahansa lain tai presidentin asetuksen lainvoimaisuuden. Käytännössä korkeimman oikeuden päätöksen voi kumota vain korkein oikeus itse.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ennen Kennedyn eläköitymistä Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa istui viisi konservatiivista ja neljä liberaalia tuomaria.

Kennedy oli useissa päätöksissä vaa’ankielenä. Hänet laskettiin konservatiiveihin, mutta tuomari heilahti päätöksissään toisinaan liberaalien puolelle. Tämä mahdollisti muun muassa tasa-arvoisen avioliittolain äänin 5–4.

Nyt Trump pääsee nimittämään tuomarin, joka on todennäköisesti Kennedyä konservatiivisempi. Näin Trump pääsee vaikuttamaan Yhdysvaltojen lainsäädäntöön vielä kauan sen jälkeen kun hänen virkakautensa on ohi, sillä virka korkeimman oikeuden tuomarina on elinikäinen.

Pisin korkeimman oikeuden virkakausi on kestänyt 36 vuotta.

Liberaalit pelkäävät, että konservatiivisemman korkeimman oikeuden tulilinjalla ovat muun muassa naisten oikeus aborttiin ja tasa-arvoinen avioliittolaki.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    3. 3

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    4. 4

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    5. 5

      Kellojen siirtely on loppumassa – Nyt ministeriö kysyy, mikä aika Suomen pitäisi valita

    6. 6

      MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin

    7. 7

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    8. 8

      Yksi, kaksi, neljä, kuusi – Kun neli­lapsisen perheen toiset kaksoset syntyivät, Elina Ukkonen vietti seuraavat puoli vuotta lattialla

      Tilaajille
    9. 9

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    10. 10

      Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    6. 6

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    7. 7

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    8. 8

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    9. 9

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    10. 10

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää