Ulkomaat

Saksan sisäministeri Seehofer sanoo olevansa valmis jättämään hallituksen ja eroamaan CSU:n johdosta, puolueen ratkaisua odotetaan yhä – Merkelin hallituksen kohtalon odotetaan ratkeavan tänään

Uutistoimisto AFP:n mukaan lähde CSU:ssa kertoi varhain maanantaina, että he tekevät myöhemmin päivällä viimeisen yrityksen sopimuksen saamiseksi Merkelin kanssa.

Berliini

Saksan sisäministeri Horst Seehofer tarjoutui myöhään sunnuntai-iltana eroamaan hallituksesta ja jättämään myös puolueensa CSU:n puoluejohtajan tehtävät, uutisoivat saksalaislehdet Bild ja Spiegel.

Syynä päätökseen ovat sunnuntai-iltana äärimmilleen kiristyneet välit liittokansleri Angela Merkeliin. Seehofer vastustaa Merkelin hallituskriisin purkamiseksi tekemiä ehdotuksia turvapaikkapolitiikan kiristyksistä – mutta ei saa omalta puolueelta riittävästi tukea.

Seehofer sanoi saksalaislehti Bildin mukaan CSU:n kokouksessa, ettei voi sisäministerinä kantaa vastuuta Merkelin ajamasta turvapaikkapolitiikasta. CSU:ta Seehofer on johtanut vuodesta 2008 lähtien, ja sisäministerinä hän on toiminut pian sata päivää.

Seehofer kuvasi Baijerin kristillissosiaalisen unionin CSU:n puoluejohdon kokouksessa Merkelin uusia ehdotuksia maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi vaikutuksiltaan riittämättömiksi. CSU:n johdossa on kuitenkin myös niitä, joiden mielestä Seehoferin olisi suostuttava Merkelin uusiin ehdotuksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puolueen johto on yhä Münchenissä keskustelemassa Seehoferin mahdollisesta erosta ja seuraajasta. CSU:n on myös päätettävä, haluaako se ylipäätään jatkaa hallituksessa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan lähde CSU:ssa kertoi aikaisin maanantaina, että he tekevät myöhemmin päivällä viimeisen yrityksen sopimuksen saamiseksi Merkelin kanssa.

Päätöksestä on kiinni Saksan hallituksen jatko. Ilman CSU:ta Merkelin hallituksella ei ole enemmistöä liittopäivillä.

Seehoferille illan valinnat olivat vain huonoja: hän menettäisi joko poliittisen uskottavuutensa tai ministerinsalkkunsa.

Merkelin ja Seehoferin riidassa on kyse siitä, että Seehofer haluaa määrätä Saksan rajalta käännytettäväksi ne turvapaikanhakijat, jotka jokin muu EU-maa on jo rekisteröinyt Eurodac-järjestelmään turvapaikanhakijaksi.

Merkel vastustaa tätä siksi, että Saksan kansallinen päätös vaikuttaisi monen muun EU-maan linjauksiin, voisi kaataa vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimuksen ja hankaloittaa entisestään EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa.

Merkel esitteli lauantaina Seehoferille omat ehdotuksensa siitä, miten Saksaan tulevien, toisissa maissa rekisteröityjen turvapaikanhakijoiden määrää vähennetään. Nämä ehdotukset Seehofer torjui.

Jos Seehofer olisi pitänyt loppuun asti kiinni linjastaan ja määrännyt voimaan turvapaikanhakijoiden rajalta käännyttämiset, Merkel olisi erottanut hänet.

Vaihtoehtoja ei juuri olisi ollut. Jos Merkel taipuisi Seehoferin painostukseen, kanslerin arvovallasta ja uskottavuudesta jäisi jäljellä vain rippeet.

Seehoferin ero hallituksesta asettaa Merkelin uuteen tilanteeseen. Kuka nousee tilalle – ja pysyykö CSU ylipäätään hallituksessa? Jos puolue lähtisi hallituksesta, edessä olisivat todennäköisimmin uudet vaalit.

Hallituskriisi on yhtä todellinen, ja siinä on monta ulottuvuutta. Merkelin CDU:n ja Seehoferin CSU:n pitkä unioni on lähellä hajoamista, ja Merkelin jatko Saksan johdossa katkolla. Tämä huolestuttaa molempia puolueita ja on saanut osan CSU:n johtoa kannattamaan kompromissin tekemistä Merkelin kanssa. Uudet vaalit tulisivat varsin samaan aikaan kuin Baijerin osavaltiovaalit lokakuun puolivälissä.

CSU:n johdossa empimistä lisää se, että Merkelin haastaminen on vienyt puolueelta kannatusta – vaikka tavoite oli päinvastainen.

Riita turvapaikkapolitiikasta on repinyt hallitusta ja Merkelin valta-asemaa poikkeuksellisella tavalla.

Seehofer tarjoutui odottamaan, saisiko Merkel EU-maiden johtajien huippukokouksessa Brysselissä sovittua koko EU:n yhteisistä toimista turvapaikkajärjestelmän uudistamiseksi. Merkel on sitä mieltä, että tuloksia tuli yli odotusten, Seehofer taas pitää tuloksia riittämättöminä.

”Politiikka on aika ajoin rajua, ja se on ihan oikein”, Merkel sanoi sunnuntaina tv-kanava ZDF:n haastattelussa.

Merkelin mukaan hän ja Seehofer jakavat saman huolen ­EU:hun kohdistuvasta maahanmuuttopaineesta ja siitä, miten turvapaikanhakijat siirtyvät maasta toiseen.

Erimielisyydet koskevat tapoja ratkaista ongelmat.

”CSU on varmasti herättänyt minua hieman”, Merkel sanoi.

Merkel tarjoaa ratkaisuksi riitaan paitsi EU-maiden yhteisiä linjauksia, myös Saksan omia toimia. Näistä yksi koskee myös Suomea, sillä Merkel aikoo tehdä EU-maiden kanssa kahdenvälisiä sopimuksia siitä, että toisen maan jo rekisteröimät turvapaikanhakijat voidaan palauttaa nopeutetulla järjestelyllä Saksasta rekisteröintimaahan ja päin vastoin.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) sanoi HS:lle, että sopimuksen vaikutus Suomelle ei olisi dramaattinen.

Ehdotuksellaan Merkel kiertää sen, että Saksan rajoille tulisi lisää rajavalvontaa.

Rajavalvonta ja turvapaikanhakijoiden käännytykset suoraan rajalta laukaisivat ketjureaktion, jossa myös muut maat sulkisivat rajojaan.

Se tietäisi Schengen-sopimuksen loppua.

Esimerkiksi EU:n uuden puheenjohtajamaan Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz on jo ilmoittanut, että Saksan yksipuolinen päätös alkaa käännyttää turvapaikanhakijoita rajalta tarkoittaisi sitä, että Itävalta tekisi samoin omilla rajoillaan.


Rajat kiinni -politiikkaa ajanut Seehofer on sanonut perääntyvänsä omista aikeistaan, mikäli Merkelillä on tarjota toimia, joilla saadaan aikaan vastaava vaikutus turvapaikanhakijoiden määrään kuin rajalta käännyttämisillä.

Rajavalvonnan ja suoraan rajalta käännyttämisen sijaan Merkel lisäisi raja-alueiden valvontaa lisäämällä liittovaltion poliisien määrää raja-alueilla.

Saksassa osavaltioilla on oma poliisinsa, mutta liittovaltion poliisi vastaa rajoista, lentokentistä ja rautatieasemista.

Saksaan tulevat toisen maan rekisteröimät turvapaikanhakijat ohjattaisiin suoraan keskuksiin, joissa turvapaikkaprosessin käytäisiin tehostetusti läpi siihen pisteeseen saakka, jolloin voidaan yksilöllisesti todentaa, että tulija on jo jossakin muassa maassa turvapaikkaprosessissa.

Tämän selvittäminen vaatii yhteydenpitoa ensimmäiseen tulomaahan, eikä sellaiseen ole oikeuksia rajaviranomaisilla.

Tarkoitus olisi, että Saksaan tulleet, jo muualla rekisteröidyt saataisiin viikon sisällä takaisin ensimmäiseen tulomaahansa. Merkelin ehdotukset lisäisivät mitä ilmeisemmin myös liittovaltiotason toimia. Nyt kullakin osavaltiolla on oma turvapaikkapolitiikkansa, mikä on osin hidastanut kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia lähtömaihinsa.

Saksa ei voi vain omalla päätöksellään palauttaa jo rekisteröityneitä turvapaikanhakijoita takaisin ensimmäiseen tulomaahansa, vaan prosessi vaatii aina ensimmäisen rekisteröijämaan suostumukset. Siksi Saksa on nyt tekemässä kahdenvälisiä palautussopimuksia eri maiden kanssa. Merkel sopi Brysselissä Kreikan ja Espanjan kanssa palautuksista, ja sama neuvottelu on edessä Suomen kanssa.

Merkel aikoo tehdä vastaavan sopimuksen paitsi Suomen myös Belgian, Tanskan, Viron, Ranskan, Liettuan, Latvian, Luxemburgin, Hollannin, Puolan, Portugalin, Ruotsin, Unkarin ja Tšekin kanssa.

Kun lista tuli julki, Puola, Unkari ja Tšekki ilmoittivat kuitenkin, ettei niillä ole aikeita tehdä Saksan kanssa kahdenvälisiä palautussopimuksia.

Keskeisin maa käännytyksissä on Italia. Pääministeri Giuseppe Conte on tehnyt kuitenkin selväksi, ettei Italia ole halukas ottamaan takaisin rekisteröimiään turvapaikanhakijoita.

Saksan ja Espanjan tekemässä sopimuksessa Saksa sitoutuu tukemaan Espanjan ulkorajavalvontaan.

Espanja pääministeri Pedro Sánchezin mukaan vaihdettavien turvapaikanhakijoiden määrät ovat varsin pieniä. Saksa palauttaisi Espanjaan kuukausittain 100–150 turvapaikanhakijaa.

Saksa on kahdenvälisissä palautussopimuksissaan valmis huomioimaan sen, että osalla jo muualla rekisteröidyillä on Saksassa perheenjäseniä.

Tällöin Saksa voisi ottaa tulijan turvapaikkaprosessin vastuulleen.

Espanjan kohdalla tämä tarkoittaisi sitä, että Saksa on valmis ottamaan Espanjan leireiltä noin 950 ihmistä Saksaan.

Merkelin ehdotukset ovat saksalaisarvioiden mukaan tehokkaampi tapa rajoittaa Saksaan tulevien rekisteröityneiden turvapaikanhakijoiden määrää kuin Seehoferin vaatimukset.

Varsinaisia rajatarkastuksia Saksa voi Schengen-sopimuksen poikkeusjärjestelyllään tehdä vain kolmella Saksan ja Itävallan välisen rajan rajanylityspaikalla.

Poikkeus on voimassa marraskuuhun saakka.

Merkelin ehdottamat liittovaltion poliisin toimet voisivat koskea kaikkia raja-alueita Saksan puolella.

Kyse olisi tällöin oleskelulupien tarkastuksista, ei rajavalvonnasta.

Merkelin ja Seehoferin riitaa varsin pitkään sivusta seurannut hallituspuolue sosiaalidemokraatit kertoi sunnuntaina oman kantansa Saksan maahanmuuttopolitiikan uudistuksiin. SPD kannattaa Merkelin ehdotusta nopeutetusta turvapaikkaprosessista jo rekisteröidyille tulijoille.

SPD on myös siinä Merkelin linjoilla, että se vastustaa Saksan omia kansallisia toimia käännytyksissä. SPD korostaa viiden kohdan ohjelmassaan EU-maiden keskinäistä solidaarisuutta turvapaikkapolitiikassa.

Sitä sosiaalidemokraatit vastustavat, että EU alkaisi perustaa suljettuja käsittelykeskuksia EU:n ulkopuolelle. Tämän sijaan puolue vaatii lisää tukea Kreikalle ja Italialle, jotta turvapaikkapäätökset saadaan tehtyä heti ensimmäisessä tulomaassa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Osa junaliikenteestä seisoo Pasilassa henkilövahingon vuoksi, odotettavissa myöhästymisiä

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    5. 5

      SAK:n sekoilu #viimeinenniitti -kampanjan kuvien kanssa suututti liittojohtajia – Taistelu irtisanomislakia vastaan ei tunnu olevan enää kenenkään hallinnassa

    6. 6

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    7. 7

      ”Syyrialainen maksaa Syyriassa 50 senttiä päivässä ja Berliinissä sata kertaa enemmän” – Maailman ruokaohjelman johtaja vaatii rahaa nälän poistamiseen, koska se tulee lopulta halvemmaksi

    8. 8

      Jussi Halla-aho syytti Alman tentissä pääministeriä talon tarjoamisesta turvapaikanhakijoille: ”Sipilällä oli keskeinen vastuu tilanteen pahentamisesta”

    9. 9

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    10. 10

      Kyselytutkimus paljasti hämmentävän aukon suomalaisten ilmastotietämyksessä: Joka kymmenes uskoo päästöttömän ydinvoiman tuottavan eniten hiilidioksidipäästöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    4. 4

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    5. 5

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    6. 6

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    7. 7

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    10. 10

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Lainaneuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata. Menikö digitalisaatio liian pitkälle?
    3. Henri Kontisella alkaa kova kiri kohti Lontoon tennisfinaaleja – ”Tilanne on varmaan teille kutkuttavampi kuin itselle”
    4. Porilaisnaisen murhasta epäilty mies on vangittu
    5. Osa junaliikenteestä seisoo Pasilassa henkilövahingon vuoksi, odotettavissa myöhästymisiä
    6. ”Syyrialainen maksaa Syyriassa 50 senttiä päivässä ja Berliinissä sata kertaa enemmän” – Maailman ruokaohjelman johtaja vaatii rahaa nälän poistamiseen, koska se tulee lopulta halvemmaksi
    7. ”Venäjän dopingpannan kumoaminen olisi katastrofi”, sanoo Venäjän dopingin ilmiantaja Grigori Rodtšenkov
    8. Tunti sitten
    9. Harjulan koulu puretaan ensi kesänä – ”Meillä on Järvenpäässä ihan riittävästi esimerkkejä siitä, ettei korjaaminen kannata”
    10. Tuleeko Eurooppaan tuhansia uusia rajavalvojia, ja saako Italia tukijoita kovalle linjalleen? Euroopan johtajat etsivät yhteisymmärrystä maahanmuutosta Itävallassa
    11. Mikromuovia löytyi jo hyttysistäkin – vesistöissä kasvavat toukat imevät muovia itseensä, ja aikuisista hyttysistä muovi päätyy lintuihin
    12. STT: Syyttäjä vaatii Teuvo Hakkaraiselle ehdollista hovioikeudessa – Veera Ruoho joutui niskaleikkaukseen Hakkaraisen pahoinpitelyn takia
    13. Näytä lisää