Ulkomaat

Tuohtunut turisti herjasi Egyptiä ja egyptiläisiä Facebookissa – tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen

Libanonilainen Mona el-Mazbouh päästeli paineita sosiaaliseen mediaan ladatulla videolla jouduttuaan tätä ennen seksuaalisen häirinnän uhriksi Kairossa.

Egyptiläinen tuomioistuin tuomitsi lauantaina libanonilaisen turistin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen vuodatuksesta, jonka hän oli ladannut Facebookiin. Tuomioistuimen mukaan Egyptissä lomaillut Mona el-Mazbouh syyllistyi egyptiläisten ja Egyptin johtajan herjaamiseen.

Paikallisen lain mukaan ”Egyptin kansan halventaminen” on rikos.

Asiasta kertoi muun muassa egyptiläinen uutissivusto Ahram. Tuomioistuin alensi alunperin 11 vuoden vankilatuomion kahdeksaan vuoteen. Tuomio ei ole lopullinen, vaan siitä voi valittaa, Ahram kertoo.

Tuomioistuimen päätöksen mukaan turistin tekemä rikos oli ”valheellisten huhujen tietoinen levittäminen”, jonka tarkoituksena oli ”yhteiskunnan horjuttaminen ja hyökkäys uskontoa vastaan”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tapahtumasarja käynnistyi toukokuussa sen jälkeen, kun al-Mazbouh oli omien sanojensa mukaan joutunut sanallisen seksuaalisen häirinnän kohteeksi Kairossa sekä taksikuskin pahoinpitelemäksi.

Hän julkaisi Facebookissa kymmenen minuuttia pitkän videon, jolla hän vuodatti tuntemuksiaan. Video lähti nopeasti leviämään.

Uutistoimisto Reutersin mukaan al-Mazbouh arvosteli videolla Egyptin presidenttiä Abdel Fattah al-Sisiä ja kutsui Egyptiä ”paskiaisten” maaksi. Hän kutsui egyptiläisiä miehiä ”huijareiksi” ja naisia ”prostituoiduiksi”.

”Ansaitsette sen, mitä al-Sisi tekee teille. Toivon, että Jumala lähettää teille jonkun vielä al-Sisiäkin sortavamman”, al-Mazbouh sanoi videolla viitaten al-Sisin hallituksen sortotoimiin poliittista oppositiota vastaan.

Nainen poisti videon Facebookista päivää myöhemmin ja latasi tilalle uuden videon. Siinä hän sanoi, ettei tarkoittanut loukata kaikkia egyptiläisiä eikä ottaa kantaa politiikkaan.

”Rakastan kaikkia egyptiläisiä ja rakastan tätä maata. Siksi olen käynyt täällä useammin kuin kerran ja tulen aina uudestaan”, hän sanoi anteeksipyyntövideolla.

Alkuperäinen video oli kuitenkin jo ehtinyt levitä laajalle. Jotkut sen nähneet egyptiläiset vaativat naisen pidättämistä.

Al-Mazbouh pidätettiin kesäkuun alussa Kairon lentokentällä, kun hän oli poistumassa maasta.

Turistille annettu raju tuomio tapahtuu samaan aikaan, kun Egypti yrittää elvyttää elintärkeää matkailualaansa. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tuomio heijastelee yleisempää ilmapiiriä, jossa kaikenlainen toisinajattelu pyritään tukahduttamaan.

Egypti on pidättänyt ja myös tuominnut useita poliittisia toisinajattelijoita, kuten tunnetun blogaajan ja ihmisoikeusaktivistin Wael Abbasin toukokuussa. Suurin oppositioliike, islamistijärjestö Muslimiveljeskunta on luokiteltu terroristijärjestöksi ja satoja sen jäseniä tuomittu kuolemaan.

Arvostelijoiden mukaan tuohtuneelle turistille annettu raskas tuomio ei auta parantamaan mielikuvia Egyptistä houkuttelevana matkailukohteena.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Egypti
  • Matkailu
  • Ihmisoikeudet
  • Jukka Huusko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    2. 2

      ”Luontainen taipumus” – Äiti teki itsemurhan, ja kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, paljastui suvun synkkä historia

      Tilaajille
    3. 3

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    4. 4

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    5. 5

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    6. 6

      Kuninkaan haave oli maailman korkein torni, jossa Koneen hissit sinkoavat ihastelijat yli 660 metriin – tulos on puoli­valmis ranka

      Tilaajille
    7. 7

      Alkoholisti on työpaikan musta lammas – pidin päiväkirjaa juomisistani, mutta valehtelin itselleni

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    10. 10

      Etelänorjalaisen pikku­kaupungin rannoilla on tekeillä vallankumous, jossa suomalaisillakin on iso rooli: Frier­vuonossa liikennöi pian itse­ohjautuva laiva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    5. 5

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    6. 6

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    7. 7

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    8. 8

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui myönnytyksestä

    9. 9

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    10. 10

      Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää