Ulkomaat

78 prosenttia venäläisistä pitää Yhdysvaltoja vihamielisenä maana – Helsingin kokous vahvistaa Putinin mainetta kotimaassaan ulkopolitiikan osaajana

Moskova

Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuu Helsingin huippukokoukseen suuri saavutus takanaan. Sunnuntaina päättyvät jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat olleet Venäjän näkökulmasta menestys, monien yllätykseksi.

Kisajärjestelyt ovat saaneet paljon kehuja kansainvälisessä mediassa. Osa ulkomaisista viestimistä on luonnehtinut kisakaupunkeja suorastaan ihmettelevään sävyyn: eihän Venäjä olekaan ankea maa täynnä jalkapallohuligaaneja. Kisojen takia ulkomainen kuva Venäjästä on monipuolistunut ainakin niillä, jotka ovat kisojen takia käyneet Venäjällä tai seuranneet uutisointia kisajärjestelyistä.

Ilmapiiri Moskovan kaduilla on ollut positiivinen, vaikka isänmaallisuus toki näkyy. Venäläiset näyttävät myös ottaneen ulkomaalaiset kisavieraat hyvin vastaan.

Ilmapiiriä Moskovassa kuvaa se, että kaduilla ilakoitiin viikko sitten lauantai-iltana pelatun ottelun jälkeen, vaikka kyseisessä ottelussa Venäjä putosi kisojen jatkosta. Venäjän pääsy kahdeksan parhaan joukkoon oli ollut venäläisille itselleenkin niin suuri iloinen yllätys, että sitä sieti riemuita oman maan putoamisesta huolimatta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Putinin kansansuosio kotimaassaan on viime viikkoina laskenut huomattavasti, koska ylivoimainen enemmistö kansasta vastustaa Venäjän hallituksen esittämää eläkeuudistusta, jossa eläkeikiä on tarkoitus nostaa valtion talouden vahvistamiseksi.

Siitä huolimatta Putin on yhä suosittu. Presidentti on yrittänyt pysytellä pääministeri Dmitri Medvedevin esittelemästä eläkeuudistuksesta sivussa, eikä kansa välttämättä pidä Putinia kaikkein suurimpana syntipukkina eläkeuudistukseen.

Putinin suosion salaisuus oman kansansa silmissä on ulkopolitiikka, ja juuri sitä hän lähtee Helsinkiin tekemään. Venäläiset kokevat, että Putin on tehnyt Venäjästä jälleen maailmanluokan suurvallan, ja tätä kansa arvostaa.

Mielikuvaa Venäjästä jonkinlaisena suurvaltana ei ole ainakaan heikentänyt tällä viikolla esimerkiksi Naton huippukokouksessa ilmennyt sotku tai Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Britannian pääministerin Theresa Mayn tapaamisessa näkynyt viileys.

Suhtautuminen Yhdysvaltoihin on Venäjällä juuri nyt hyvin nihkeää. Mielipidekyselyjen mukaan asenne Yhdysvaltoja kohtaan on viime aikoina huonontunut.

Riippumattoman Levada-tutkimuskeskuksen toukokuisen kyselyn mukaan 69 prosenttia venäläisistä suhtautuu kielteisesti Yhdysvaltoihin.

Luku on korkein kahteen vuoteen, mutta ei kuitenkaan yllä aivan niin huonolle tasolle kuin Krimin Venäjään liittämistä seuranneen vuoden 2015 alussa, jolloin peräti 81 prosenttia venäläisistä suhtautui kielteisesti Yhdysvaltoihin.

Euroopan unioniin suhtautuu kielteisesti 55 prosenttia venäläisistä, ilmenee samasta tutkimuksesta.

Levada-keskuksen toisen tuoreen kyselyn mukaan 78 prosenttia venäläisistä pitää Yhdysvaltoja vihamielisenä maana Venäjää kohtaan. Näin moni mainitsi Yhdysvallat, kun heille annettiin lista, josta piti valita viisi vihamielistä maata.

Maanantain huippukokouksessa Putinilla on hyvät mahdollisuudet vahvistaa asemiaan entisestään, ellei kokous mene täysin farssiksi. Jo pelkästään huippukokouksen toteutuminen tuo Venäjälle monien silmissä lähes samanlaista arvovaltaa kuin Neuvostoliitolla suurvalta-aikoina.

Yhdysvalloissa perjantaina nostetut syytteet venäläisten epäillyistä tietomurroista Yhdysvaltojen presidentinvaalien alla voivat olla Putinille taakka Helsingissä, mutta toisaalta väitteet Venäjän sekaantumisesta vaaleihin ulkomailla eivät ole tähänkään asti olleet hänelle ylitsepääsemätön ongelma.

Putin kiistää Venäjän hallinnon minkäänlaisen osallisuuden vaalisekaantumisiin, ja ainakin kotimaassa moni saattaa uskoa häntä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

    3. 3

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    4. 4

      Brittimedia: EU varautuu brexit-neuvotteluiden romahtamiseen

    5. 5

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    8. 8

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen – Helsingin pelastuslaitos: Tuuli uhkaa taloja

    9. 9

      Helsinkiin rakennetaan historian kallein sairaala – Tällainen yhdeksännumeroisen summan nielevästä rakennuksesta tulee

    10. 10

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    4. 4

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    5. 5

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    6. 6

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    7. 7

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    8. 8

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat