Ulkomaat

Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

Haastattelu ei tarjonnut juuri uutta Helsingin kokouksen jälkipyykkiin. Trump muun muassa haukkui vastustajiaan ja muisteli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton yhteistyötä toisessa maailmansodassa.

Washington

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toinen Helsingissä antama haastattelu ei tarjonnut juuri uutta Trumpin ja Vladimir Putinin kokouksen jälkipyykkiin.

Fox News -kanava lähetti toimittajansa Tucker Carlsonin tekemän haastattelun yöllä Suomen aikaa. Kun Trumpilta kysyttiin mielipidettä CIA:n entisestä johtajasta John Brennanista, joka oli syyttänyt presidenttiä maanpetoksesta, tämä vastasi: ”Brennan on minusta hyvin paha tyyppi ja kun katsot, huomaat, että hänen vartiovuorollaan tapahtui monia asioita. Minusta hän on hyvin paha ihminen.”

Trump purki raivoaan myös puolueellisina pitämiinsä FBI:n virkailijoihin, kuten Peter Strzokiin, Andrew McCabeen ja James Comeyyn.

”Kun katson kaikkea, mitä on tapahtunut – kaikkia petoksia ja valheita. Nämä ovat minusta todella pahoja ihmisiä, ja sellaisiksi heidät tullaan paljastamaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Presidentti ei antanut Helsingissä lainkaan normaaleja haastatteluja. Lehdistötilaisuuden jälkeen hän puhui kuitenkin kahden Fox Newsin ruutukasvon, Tucker Carlsonin ja Sean Hannityn, kanssa. He molemmat ovat presidentin henkilökohtaisia ystäviä ja tunnettuja tukijoita.

Carlsonin haastattelu oli tehty maanantaina sen verran kohua herättäneen lehdistötilaisuuden jälkeen, että presidentti oli jo kuullut Washingtonissa nousseesta arvostelumyrskystä. Trump ei kuitenkaan maininnut kielilipsahdusta, jolla hän yritti tiistaina selittää lausuntoaan.

Presidentin tiistaisen selityksen mukaan hän sanoi lehdistötilaisuudessa vahingossa, ettei hänellä ole syytä epäillä Venäjää vaaleihin sekaantumisesta, vaikka hän tarkoitti todellisuudessa, ettei hänellä ole syytä olla epäilemättä Venäjää. Tiistaina Trump vakuutti myös luottavansa täysin maansa tiedustelupalveluihin.

Foxin haastattelussa Trump haukkui kiihkeästi Kiinaa ja EU:ta. ”EU tappaa meidät kaupassa”, hän toisti aiemman sanomansa.

Sen sijaan Venäjästä kysyttäessä Trump alkoi muistella historiaa: ”Toisessa maailmansodassa Venäjä menetti 50 miljoonaa ihmistä ja auttoi meitä voittamaan sodan. Mietin tässä juuri yhtenä päivänä: ’Tiedättekö, että Venäjä tosiaan auttoi meitä.’”

Historiankirjoissa Neuvostoliiton sotauhrien määräksi arvioidaan yleensä noin 25 miljoonaa.

Trump torjui tiukasti ajatuksen siitä, että Venäjä olisi Yhdysvaltain päävastustaja.

”En halua edes käyttää sanaa vastustaja. Voimme kaikki tehdä työtä yhdessä. Voimme pärjätä hienosti. Kaikki voivat pärjätä hyvin ja voimme elää rauhassa”, Trump sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Donald Trump
  • Yhdysvallat
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    2. 2

      Trumpin asianajaja Giuliani: ”Totuus ei ole totuus”

    3. 3

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    4. 4

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvakooste: Weekend Festival päättyi tanssiin ilta-auringossa

    6. 6

      Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”

    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    8. 8

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    9. 9

      Helsingin keskustaan ilmestyneistä kumpareista tuli somehitti ja lasten suosikki – ”Jännä kalteva pinta houkuttelee pyllähtämään”

    10. 10

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    5. 5

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    6. 6

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    7. 7

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    8. 8

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    9. 9

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    10. 10

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    7. 7

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    8. 8

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    9. 9

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    11. Näytä lisää