Ulkomaat

Amazonin viidakossa elää ”maailman yksinäisin mies” – Brasilian viranomaiset julkaisivat videon miehestä, jolle kukaan ei ole puhunut ainakaan 22 vuoteen

Miehen uskotaan eläneen erakkona siitä asti, kun maanviljelijät murhasivat hänen heimonsa muut jäsenet.

Mies on ilmeisesti yli 50-vuotias. Hän on elänyt yksin Brasiliassa Amazonin syrjäisessä sademetsässä siitä asti, kun maanviljelijät murhasivat hänen heimonsa viisi muuta jäsentä vuonna 1995.

Kukaan ei tiettävästi ole sen koommin puhunut hänen kanssaan. Häntä on kutsuttu ”maailman yksinäisimmäksi mieheksi”.

Tällä viikolla Brasilian hallituksen alkuperäiskansojen asioiden virasto Funai julkaisi miehestä lyhyen videon, joka levisi nopeasti ympäri maailmaa. Kaukaa kuvatulla videolla mies kaataa puuta kirveellä.

Video on herättänyt ihmetystä ja myös arvostelua tirkistelystä. Miksi erakkona elävästä miehestä, joka ei halua olla missään tekemisissä ulkomaailman kanssa, kuvataan video ja sitä levitetään kaikkialle maailmaan?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Funain työntekijät ovat tarkkailleet miestä etäältä vuodesta 1996, kertoo Britannian yleisradio BBC. Viraston tehtävä on osoittaa, että hän on edelleen hengissä, jotta hänen asuinalueensa suojelumääräykset pysyisivät voimassa.

Brasilian perustuslain mukaan alkuperäiskansoilla on oikeus maahan. Mies elää Rondonian osavaltiossa noin 4 000 hehtaarin alueella, jonka ympärillä on maatiloja ja hakkuualueita.

Suojelumääräysten mukaan miehen asuinalueelle ei saa mennä eikä häntä saa saattaa vaaraan.

”Videon julkaisemiseen on myös poliittinen syy”, sanoo alkuperäiskansojen oikeuksiin erikoistunut tutkija Fiona Watson BBC:lle.

Hänen mukaansa Brasilian kongressi on maataloussektorin hallinnassa ja Funain rahoitusta on leikattu. Brasiliassa on meneillään laaja alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaaminen, Watson arvioi.

 

”Se, että mies on edelleen hengissä, antaa toivoa.”

Funain asiantuntijat uskovat, että Brasilian Amazonissa elää 113 heimoa, jotka eivät ole yhteydessä ulkomaailmaan. Viraston periaate on, että heimojen annetaan olla rauhassa.

Metsurit ja maanviljelijät murhasivat ja karkottivat alueen alkuperäiskansoja etenkin 1970- ja 1980-luvuilla. Toisten heimojen jäsenet ovat kertoneet, että viljelijät ampuivat ihmisiä selkään, kun nämä pakenivat kylistään, Watson sanoo brittilehti The Guardianille.

Miehestä tiedetään hyvin vähän, vaikka hänestä on julkaistu useita tutkimuksia, lehtijuttuja ja kirjakin.

Nyt julkaistu video on erittäin harvinainen. Aiemmin miehestä on ollut vain yksi suttuinen kuva vuonna 1998 kuvatusta dokumentista.

Miehen tiedetään The Guardianin mukaan metsästävän jousella ja nuolella sekä ansoilla muun muassa lintuja ja apinoita. Häntä on kutsuttu Brasilian mediassa myös ”kuoppien mieheksi”, koska ansat ovat maahan kaivettuja kuoppia.

”Hän voi erittäin hyvin, metsästää ja kasvattaa vähän papaijaa ja maissia”, kertoo kuvausryhmässä mukana ollut Funain aluekoordinaattori Altai Algayer The Guardianille.

”Se, että mies on edelleen hengissä, antaa toivoa”, Watson sanoo. ”Hän on niin sanotusti viimeinen symboli.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brasilia
  • Alkuperäiskansat
  • Minttu Mikkonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aku Louhimies väittää kansainvälisen draamasarjan ohjauspestinsä olevan katkolla Ylen toimittajan viestittelyn takia – ”Onko tarkoituksena estää minua tekemästä työtäni?”

    2. 2

      Europol pyytää apua hyväksikäyttö­tapausten selvittämisessä: Tiedätkö, missä kaupungissa tämä kuva on otettu?

    3. 3

      Tällainen oli mies, joka testamenttasi 7,3 miljoonaa euroa taloyhtiölleen Helsingissä – Onni Lindforsille talo Siltasaaressa edusti ”lapsuuden onnellista aikaa”

    4. 4

      Kalasataman 35-kerroksisen tornitalon rakentaminen näyttää lähes pysähtyneen – Aikataulut eivät veny, vakuuttaa SRV

    5. 5

      Vihreiden kärsivällisyys Touko Aallon kanssa alkaa loppua

    6. 6

      Donald Trumpilla on Valkoisessa talossa hämmentävä maalaus itsestään, jossa hän istuu baarissa entisten presidenttien kanssa – ja siitä tuli heti loputtomien vitsien aihe

    7. 7

      Helsinkiläismies testamenttasi koko 7,3 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle

    8. 8

      Lapsen kiusalliset tavat saattavat kieliä ongelmista – Niihin voi puuttua, mutta väärä lähestyminen pahentaa tilannetta

      Tilaajille
    9. 9

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    10. 10

      Kokeile HS:n elvytyspelillä, osaatko painelu-puhalluselvytyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    2. 2

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    3. 3

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    4. 4

      Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

    5. 5

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    6. 6

      Trump muutti mieltään ilmastonmuutoksesta: Se ei olekaan huijaus – ”Jokin muuttuu ja sitten se muuttuu takaisin”

    7. 7

      Harry Potter -fanit vihastuivat Johnny Deppin roolista uudessa elokuvassa – Depp pysyi pitkään hiljaa mutta kommentoi viimein kohua amerikkalaislehdelle

    8. 8

      Helsinkiläismies testamenttasi koko 7,3 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle

    9. 9

      Stephen Hawkingin viimeinen kirja julkaistiin: varoittaa superihmisistä ja kertoo mielipiteensä Jumalasta

    10. 10

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    3. 3

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Sosiaalinen media kannustaa flirttailuun, ja se voi kasvaa uskottomuudeksi – Tätä on ”mikropettäminen”, joka pahimmillaan tuhoaa luottamuksen parisuhteesta

      Tilaajille
    7. 7

      Brittimies piirsi upeita henkilökuvia Instagramissa, joten ihmiset tietenkin olettivat hänen piirtävän heidät ilmaiseksi – Mies vastasi riemastuttavilla pilapiirroksilla

    8. 8

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tällainen oli mies, joka testamenttasi 7,3 miljoonaa euroa taloyhtiölleen Helsingissä – Onni Lindforsille talo Siltasaaressa edusti ”lapsuuden onnellista aikaa”
    3. Kalasataman 35-kerroksisen tornitalon rakentaminen näyttää lähes pysähtyneen – Aikataulut eivät veny, vakuuttaa SRV
    4. Europol pyytää apua hyväksikäyttö­tapausten selvittämisessä: Tiedätkö, missä kaupungissa tämä kuva on otettu?
    5. Uusi selvitys ehdottaa: Muovi verolle, Suomeen uusia muovijalostamoja ja rakennustyömaiden ja maatalouden muovit talteen
    6. Helsinkiläismies testamenttasi koko 7,3 miljoonan euron omaisuutensa taloyhtiölle
    7. Vielä 1950-luvulla hukkumiselta pelastetun kädet nostettiin kohti taivasta ja niillä tehtiin pumppaavaa liikettä – näin elvytetään uusimmilla ohjeilla
    8. Jari Sarasvuosta kertova Valmentaja on kuin neukkaripöytään tilattu metripizza, jonka hotkimisesta tulee huono olo
    9. Poliisi vaitonainen viikonlopun järeästä operaatiosta Vesilahdella – Panssaroidun ajoneuvon käyttö oli ”normaalia virka-apua”
    10. Donald Trumpilla on Valkoisessa talossa hämmentävä maalaus itsestään, jossa hän istuu baarissa entisten presidenttien kanssa – ja siitä tuli heti loputtomien vitsien aihe
    11. Lapsen kiusalliset tavat saattavat kieliä ongelmista – Niihin voi puuttua, mutta väärä lähestyminen pahentaa tilannetta Tilaajille
    12. Näytä lisää