Miksi Länsi-Berliinistä tuli vuoden 1968 kapinapesäke ja mitä siitä on jäljellä nyt? – HS kiersi hullun vuoden avainpaikat

Berliini

Krummenstraße 66–67 on ihan tavallinen länsiberliiniläinen 1960-luvun kerrostalo, jonka eteen on pystytetty kyltti erään opiskelijan muistolle.

Saman kadun päässä häämöttää Deutsche Oper, josta sai alkunsa Saksan liittotasavallan poliittisen historian mullistanut käänne.

Kesäkuun 2. päivä 1967 Persian shaahi Mohammad Reza https://www.hs.fi/haku/?query=mohammad+rezaPahlavihttps://www.hs.fi/haku/?query=pahlavi ja tämän puoliso Farahhttps://www.hs.fi/haku/?query=farah menivät oopperaan katsomaan Mozartin Taikahuilua. Shaahi oli epäsuosiossa kotimaassaan, ja myös Berliinissä oopperatalon ulkopuolelle oli kokoontunut joukko valtiovierailua vastustavia mielenosoittajia. Mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi kun shaahin kannattajat hyökkäsivät opiskelijoiden kimppuun.

Muistokyltti kertoo opiskelija Benno Ohnesorgistahttps://www.hs.fi/haku/?query=benno+ohnesorgista, jonka poliisi ampui mielenosoituksessa kuoliaaksi. Kuolema sähköisti ja radikalisoi opiskelijaliikkeen, ja Länsi-Berliinistä tuli uusien vallankumouksellisten keskus.

Länsi-Berliini oli vuonna 1968 erikoinen saareke keskellä kylmää sotaa. Sijainti maailmanpolitiikan silmässä teki tunnelmasta omanlaisensa sekoituksen kapinaa, idealismia ja utopioita.

Freie Universität -yliopistolla yliopistouudistuksia vaatineiden vasemmistolaisten opiskelijoiden protestiliike kasvoi nopeasti. Opiskelijat osoittivat mieltä yliopiston johtoa, Vietnamin sotaa, valtaa pitävää eliittiä, kapitalismia, imperialismia, ydinaseita ja omia vanhempiaan vastaan. He olivat sodan lapsia, joiden vanhemmat eivät olleet katkoneet siteitään natsimenneisyyteen. Sitä uusi sukupolvi teki vimmalla.

Vallankumoushenki ei syntynyt tyhjästä. Vuonna 1961 rakennettu Berliinin muuri oli betonoinut kylmän sodan jaon. Idän ja lännen vastakkainasettelu kiristyi. Yhdysvallat oli tullut mukaan Vietnamin sotaan. Uusi poliittinen naisliike heräili, ympäristöliike virisi. Yhdysvalloissa mustien kansalaisoikeusliike joutui keskelle tragediaa, kun Martin Luther King https://www.hs.fi/haku/?query=martin+luther+kingmurhattiin 4. huhtikuuta 1968.

Opiskelijamielenosoitusten aikaa on osin romantisoitu, mutta se sysäsi käyntiin paljon. Liikehdintä loi pohjan paitsi uudenlaisille poliittisille liikkeille, kuten vuonna 1980 perustetuille vihreille, mutta myös uudenlaiselle poliittiselle väkivallalle. Punaisen armeijakunnan (RAF) juuret olivat opiskelijaradikalismissa. RAF:n terrorismi löi synkän varjon Länsi-Saksan 1970–80-lukujen poliittiseen ilmapiiriin – mutta yhtä lailla löi 1968-sukupolven taistelu vähemmistöjen oikeuksien puolesta.

1968-sukupolven matka kohti parlamentaarista vaikuttamista tuntui alkuun pitkältä, mutta Saksan onnistui sitouttaa radikaalinsa osaksi poliittista kulttuuria. Punavihervasemmistolaisesta 68-sukupolvesta tuli valtavirtaa ja uusi eliitti, jota vastaan nyt ovat nousseet uudet radikaalit, tällä kertaa äärioikeistosta.

Vuonna 1968 opiskelijoita villinneistä mielenosoituksista on nyt 50 vuotta. HS esittelee hullun vuoden tapahtumapaikat Berliinissä ja kertoo, mitä niille kuuluu nyt.

Paljon on muuttunut. Jos venäläiset ennen olivat idässä, nyt rikkaat moskovalaiset täyttävät lännen kalliit ostoskadut. Uusi ja innovatiivinen on idässä ja Länsi-Berliini on monen mielestä nukahtanut omaan porvarillisuuteensa.

Kuva Länsi-Berliinistä ei kuitenkaan ole yksioikoinen. Monet Länsi-Berliinin kaupunginosista elävät kiinnostavaa vaihetta, sillä Berliinin asuntomarkkinat ovat suuressa myllerryksessä. Lännen vanhat korttelit saavat uusia asukkaita, uusia kuppiloita ja uutta elämää.

Amerika Haus

Hardenbergstraße 22

Yhdysvallat näkyi monin tavoin 1960-luvun lopun Länsi-Berliinissä, ja yksi keskeisiä instituutioita oli Amerika Haus. Opiskelijajohtajat Rudi Dutschke https://www.hs.fi/haku/?query=rudi+dutschkeja Bernd Rabehl https://www.hs.fi/haku/?query=bernd+rabehlsaivat opiskelijat helmikuussa 1966 liikkeelle ensimmäiseen suureen mielenosoitukseen Vietnamin sotaa vastaan. Mielenosoittajat vaativat ”rauhaa diplomaattivalheiden sijaan” ja heittelivät Amerika Hausia kananmunilla.

Saksalaismedia piti mielenosoitusta julkeana – alkoi mediataistelu, jossa radikaalit nuoret eivät juuri saaneet suurten viestinten myötätuntoa. Myöhemmin vastakkainasettelu kärjistyi siihen, että opiskelijaliike osoitti kovin ottein mieltä oikeistolaista Axel Springer -kustantamoa vastaan. Springerin lehdet tekivät Dutschkesta julkisuudessa yhteiskunnan vihollisen.

Nykyisin Amerika Hausissa sijaitsee C/O Berlin -valokuvagalleria, jonka näyttelyt ovat aina vierailun arvoisia.

Opiskelijaliikkeen marttyyri Benno Ohnesorg

Deutsche Oper Bismarckstraße 35 ja Krummenstraße 66–67

Länsiberliiniläisen protestikulttuurin syntyyn vaikutti merkittävästi Freie Universtitätin opiskelijan Benno Ohnesorgin kuolema charlottenburgilaisella sivukadulla lähellä Deutsche Oper -oopperataloa.

Joukko opiskelijoita ja Iranin oppositiota osoitti mieltä shaahin valtiovierailua vastaan Deutsche Operin edessä vuoden 1967 kesäkuussa. Tunnelma oli kireä, ja opiskelijat heittelivät tomaatteja ja kananmunia. Mielenosoituksesta syntyi mellakka, sillä shaahin kannattajat hyökkäsivät väkivalloin mielenosoittajien kimppuun

Länsi-Berliinin poliisille koko tapahtuma oli valtava epäonnistuminen, jolla oli paljon seurauksia. Joka tapauksessa tilanne riistäytyi poliisin hallinnasta

Poliisi käytti kaaoksen hallintaan niin sanottua maksamakkarataktiikkaansa. Poliisit tunkeutuivat voimalla mielenosoittajien keskelle ja hajottivat sen reunat erilleen toisistaan. Osa opiskelijoista pakeni voimaa Krummenstraßelle.

Krummenstraße 66–67 pihalla poliisi Karl-Heinz Kurrashttps://www.hs.fi/haku/?query=karl-heinz+kurras ampui 26-vuotiaan Benno Ohnesorgin kuoliaaksi. Muut eivät heti ymmärtäneet, mitä tapahtui. Ohnesorg kuoli poliisin häntä puolentoista metrin päästä päähän ampumaan luotiin samaan aikaan kun Ohnesorgia hakkasi kolme poliisia.

Ohnesorg oli juuri mennyt naimisiin ja hänen vaimonsa oli raskaana. Tämä oli ollut hänen ensimmäinen mielenosoituksensa koskaan.

Benno Ohnesorgin kuolema radikalisoi opiskelijoiden protestiliikkeen. Osalle se oli kuin sodanjulistus. Mielenosoituksissa otteet kovenivat, ja Ohnesorgin ampumisesta tuli vasemmistoradikaaleille symboli siitä, että Länsi-Saksaa johdettiin fasistisesti.

Kurras ei koskaan joutunut vastuuseen Ohnesorgin ampumisesta. Kymmenisen vuotta sitten kävi ilmi, että Kurras oli Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin agentti. Stasi lietsoi välikohtauksia Länsi-Berliinissä.

Benno Ohnesorgin murhalla on myös keskeinen rooli toisessa samanaikaisessa kehityskulussa, joka johti terroristiryhmä Punaisen armeijakunnan syntyyn 1970-luvun alussa. Monet sen perustajista olivat mukana mielenosoituksessa, ja ryhmittymän nimi oli alkuun Kesäkuun toisen päivän liike.

Opiskelijaprotestien johtajan Rudi Dutschken murhayritys

SDS:n silloinen päämaja, Kurfürsterdamm 140

11. huhtikuuta 1968 äärioikeistolainen ja kommunismia vihaava nuori mies Josef Bachmann odotti kahden pistoolin kanssa Kurfürsterdammilla Saksan sosialistisen opiskelijaliiton SDS:n toimiston edessä Rudi Dutschkea. Kun Dutschke tuli kadulle, Bachmann kysyi tältä, oliko tämä Rudi Dutschke. Kyllä, Dutschke vastasi ennen kuin Bachmann ampui Dutschkea päähän.

Dutschke jäi henkiin, mutta sai kolmesta luodista vakavia vammoja. Dutschke kuoli ampumisen seurauksena saamaansa epilepsiaan, mutta vasta 11 vuotta myöhemmin, 39-vuotiaana.

Rudi Dutschke oli opiskelijaprotestien kasvot ja karismaattinen johtohahmo. Hän oli paennut Itä-Saksasta Länsi-Berliiniin ja opiskeli Freie Universtitätissä. Dutschke ei hyväksynyt ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta oli muuten ajattelussaan hyvin radikaali – ja opiskelijaliikkeen johtajana hyvin vahva esiintyjä.

”Kotona hän ei sillä tavalla meuhkannut, mutta kompromissit eivät olleet hänen juttunsa”, sanoi Rudi Dutschken leski, amerikkalainen Gretchen Dutschke https://www.hs.fi/haku/?query=gretchen+dutschketoukokuussa Berliinissä lukiessaan otteita uudesta kirjastaan 1968. Worauf wir stolz sein dürfen (Vuosi 1968, josta voimme olla ylpeitä).

Se, että Rudi Dutschke ylipäätään jäi eloon, oli ihme, Gretchen Dutschke sanoo.

Parilla oli kaksi pientä lasta, ja Gretchen Dutschke oli raskaana. Elämä muuttui tyystin. Perhe löysi lopulta paikan toipua Tanskasta, jossa Rudi Dutschke myös kuoli. Joitakin vuosia sitten Gretchen Dutschke muutti takaisin Berliiniin – taloon, josta vain naiset voivat omistaa asuntoja. ”Mutta jossa miehet kyllä saavat asua.”

Tietenkään 1968-sukupolvi ei saavuttaneet kaikkea sitä, mitä tavoitteli, Gretchen Dutschke sanoo. ”Päin vastoin, kehitys on nyt hyvin vaarallista, kun Yhdysvallat irtautuu esimerkiksi ilmastonsopimuksesta. Samoin uusi vihakulttuuri huolestuttaa, mutta minusta se on maltillisempaa Saksassa kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, ja se on minusta 1968-sukupolven ansiota.”

Nuorella sukupolvella on vielä paljon tehtävää edessään, Gretchen Dutschke sanoo. ”1968-sukupolvi voi kuitenkin olla paljosta ylpeä.”

Vehreä Freie Universitätin kampus Dahlemissa

Kun Berliini jaettiin, yliopisto jäi itään. Länsi-Berliini tarvitsi omansa. Tänä vuonna 70-vuotispäiviään juhliva Freie Universität perustettiin amerikkalaisten tuella heti toisen maailmansodan jälkeen. Uuden yliopiston strategiana oli kansainvälisyys ja uudistamishenki, mikä houkutteli Berliinin uuteen tiedekeskittymään kiinnostavia tutkijoita ympäri maailmaa.

Opiskelijaliikkeelle Freie Universitätin kampusalue oli tärkeä paikka. Opiskelijat aloittivat istumalakkojen perinteen yliopiston Henry Ford -rakennuksulla vuonna 1966 vastustamalla pitkään opiskelleiden opiskeluaikojen rajauksia.

Pyöräily pitkin kampusaluetta ja sen naapurustoa on viehättävä tapa tutustua Berliinin lännen keskustan ulkopuolella. Alueella on paljon museoita, ja Rudi Dutschkehttps://www.hs.fi/haku/?query=rudi+dutschke on haudattu Dahlemiin Pyhän Annan kirkon hautausmaalle.

Osoitteessa Bernadottestraße 94 puolestaan sijaitsee Deutsches Zentralinstitut für soziale Fragen, jonka kirjastosta aseistetut toverit ja toimittaja Ulrike Meinhofhttps://www.hs.fi/haku/?query=ulrike+meinhof auttoivat vankilassa olleen Punaisen armeijakunnan johtajan Andreas Baaderin pakenemaan. Baader oli saanut vankilatuomion tehtyään yhdessä Gudrun Ensslininhttps://www.hs.fi/haku/?query=gudrun+ensslinin, Thorwald Prollin https://www.hs.fi/haku/?query=thorwald+prollinja Horst Sähnleininhttps://www.hs.fi/haku/?query=horst+sahnleinin kanssa vuonna 1968 pommi-iskun frankfurtilaisiin tavarataloihin.

Haus der Kulturen der Welt

John-Foster-Dulles-Allee 10

Saksan liittotasavallan kristillisdemokraatit järjestivät vuonna 1968 puoluekokouksensa Spreen rannalla ja Tiergartenin puiston kupeessa silloisessa Kongressikeskuksessa, jonka nimi nykyisin on maailmojen kulttuurien talo, Haus der Kulturen der Welt. CDU:n puoluekokouksessa saksalaisranskalainen 29-vuotias toimittaja Beate Klarsfeld https://www.hs.fi/haku/?query=beate+klarsfeldantoi silloiselle liittokanslerille Kurt Georg Kiesingerillehttps://www.hs.fi/haku/?query=kurt+georg+kiesingerille läimäyksen korvalla ja huusi kokouksen osallistujia natseiksi.

Klarsfeld metsästi natsirikollisia, ja Kiesingerillä oli oma natsitaustansa. Kiesinger oli työskennellyt sodan aikana Saksan ulkoministeriössä ja propagandaosastolla johtotehtävissä. Klarsfeld sai vuoden vankeustuomion, mutta kaksoiskansalaisena hänen ei tarvinnut sitä lopulta istua.