Ulkomaat

Chilessä tutkitaan 158 katolisen kirkon työntekijän osuutta lasten hyväksikäyttöön

Syytettyjen joukossa on piispoja, pappeja ja maallikoita.

Chilen yleinen syyttäjä Luis Torres julkisti maanantaina tiedot, jonka mukaan 158 Chilen katolisen kirkon työntekijää on tutkinnan kohteena joko lasten hyväksikäyttämisestä tai sen salaamisesta.

Tapaus yhdistää 144 erillistä tutkimusta hyväksikäytöstä joista vanhimmat ovat tapahtuneet 1960 -luvulla ja joihin liittyy ainakin 266 uhria, joista 178 on ollut alaikäisiä.

Skandaali on ravistellut maan katolista kirkkoa jo pitkään. Helsingin Sanomat uutisoi toukokuussa että kaikki maan 34 piispaa jättivät eroanomuksensa paavi Franciscukselle. Piispat pyysivät anteeksiantoa uhreilta ja kirkoilta.

”Olemme kaikki osallisia, ja minä ensimmäisenä, eikä kukaan voi sälyttää ongelmaa toisten harteille”, paavi kirjoitti silloin Chilen T13-televisiokanavan mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tutkinnan ytimessä on piispa Juan Barros, jota syytetään vaikutusvaltaisen kardinaali Fernando Karadiman suojelemisesta. Karadima on todettu syylliseksi nuorten poikien hyväksikäyttöön 1970- ja 80-luvuilla.

Paavi Franciscus nimitti Barrosin piispaksi kolme vuotta sitten huolimatta tiedossa olleista peittelysyytöksistä. Barrosia itseään ei epäillä hyväksikäytöstä.

Paavi on hyväksynyt osan eroanomuksista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen löysi kaksipäisen käärmeen kukkapenkistä Yhdysvalloissa

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Kela: Viranomaisten kuuluu huolehtia ihmisistä – ”On vakava asia, jos lapsiperheellä ei ole riittävästi ruokaa”

    4. 4

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    5. 5

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    6. 6

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    7. 7

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    8. 8

      Turistiranta katosi mereen yön aikana Australiassa – maanvajoama nielaisi ajoneuvoja lähes samassa kohdassa kolme vuotta sitten, mutta nyt on kyse eri ilmiöstä

    9. 9

      Euroopan pelätyimpiin kuuluva metsätuholainen leviää Suomeen, eikä sitä pysäytä edes pakkanen

    10. 10

      Rikosoikeuden professori: Rahanpesulla hankittu kiinteistö voidaan määrätä valtiolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    4. 4

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    7. 7

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    8. 8

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    9. 9

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    10. 10

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää