Ulkomaat

Gazan parkouraajat muuttivat sodan synnyttämät rauniot omaksi pelikentäkseen – ”Parkour saa tuntemaan vapaaksi”

Ranskassa kehitetty parkour on liikuntalaji, jossa esteet muutetaan ponnahduslaudoiksi.

Kun saarretussa Gazassa asuva Shahir Awad oli 13-vuotias, hän näki internetissä videon, joka räjäytti hänen tajuntansa.

Videolla liikuntalaji parkourin ranskalaiset harrastajat esittelivät taitojaan. He liikkuivat kaupunkiympäristössä niin kuin mikään luonnonlaki ei olisi heitä rajoittanut – pomppien talojen katoilta toiselle, hyppien portaita alas kierrevolteilla.

”Katsoimme kavereiden kanssa videoita ja aloimme matkia niitä”, 24-vuotias kirjanpidon opiskelija Awad kertoo hiekkarannalla Gazan kaupungissa. Hän on pitämässä parhaillaan parkour-tuntia Mohammad Jamalalle, 15, ja Mohammad Migdadille, 14. Awad on opettanut heille parkour-taitoja jo kolmen vuoden ajan.

Videosta sytykkeen saanut villitys alkoi pian levitä gazalaisten nuorten keskuudessa. Monet parkouraajat ryhtyivät harjoittelemaan liikesarjoja urheiluhallissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sitten Israelin ja islamistijärjestö Hamasin välille puhkesi ensimmäinen sota (2008–2009). Israel pommitti raunioiksi urheiluhallin sekä lukemattoman määrän muita Gazan rakennuksia.


Parkourissa ideana on liikkua ja edetä mahdollisimman sulavasti ympäristössä kuin ympäristössä. Vastaan tulevia esteitä käytetään ponnahduslautoina, joista haetaan vain lisää vauhtia liikkeeseen.

Sota vaikutti täsmälleen tällä tavalla gazalaisiin parkouraajiin.

”Lähdimme seikkailemaan raunioille ja huomasimme, että sieltä löytyy todella hyviä parkour-ympäristöjä. Niinpä aloimme harjoitella raunioiden keskellä”, Awad kertoo.

He kuvasivat omia videoitaan raunioissa ja latasivat niitä nettiin. Pian journalistit eri puolilta maailmaa huomasivat videot. He saapuivat Gazaan tekemään juttuja raunioiden keskellä taidokkaasti liikkuvista gazalaisnuorista.

Pian Gazan parkouraajista tuli maailmanlaajuisesti tunnettu käsite.

Katso tästä Youtube-video parkourista Gazan raunioissa.

Viimeisen yhdeksän vuoden aikana Gazassa on käyty jo kolme tuhoisaa sotaa. Sota ja 11 vuotta jatkunut saarto on köyhdyttänyt Gazan. Parkouraajat eivät saa hallinnolta minkäänlaista tukea harrastustoimintaansa.

Kolme vuotta sitten Awad päätti koota joukon noin kymmenen vuoden ikäisiä poikia. Hän halusi opettaa lapsille vapaaehtoisesti parkourin alkeita.

Nyt Awad ja hänen kuusi oppilastaan kokoontuvat kolme kertaa viikossa harjoittelemaan erilaisia voltteja ja hyppyjä. Suosituimmat harjoittelupaikat on meren rannalla sijaitseva portaikko sekä Gazan puistot – raunioita Gazasta ei enää juuri löydy.


Gaza on 40 x 10 kilometrin kokoinen kaistale, jossa rajat kaikkiin ilmansuuntiin on suljettu. Gazalaiset asuvat jumissa Israelin saartamalla, islamistijärjestö Hamasin hallitsemalla pienellä maapläntillä.

Parkour auttaa Awadia unohtamaan ympäröivän todellisuuden ainakin hetkeksi.

”Parkour saa minut tuntemaan itseni vapaaksi. Tuntuu siltä kuin osaisin lentäää”, hän sanoo.

Awadin parkour-taidot eivät olekaan kaukana lentotaidosta. Hän hallitsee vaikean kolmoistakaperinvoltin ja hyppää halutessaan kerrostalon neljännestä kerroksesta hiekkakasaan.

Osalle Gazan parkour-harrastajista laji on todella ollut ponnahduslauta yli Gazaa kiertävien muurien. Yksi parkour-ryhmä sai kutsun Eurooppaan sekä matkustusluvan Egyptin kautta. He eivät koskaan palanneet takaisin.

Myös Awad kertoo saaneensa kutsun sekä viisumin Norjaan. Mutta kun luvat olivat kunnossa, Egypti sulki yllättäen raja-aseman. Hänen suunnitelmansa kariutui, sillä Israelin kautta Awadin on käytännössä mahdotonta poistua Gazasta.


Awadin oppilas Mohammad Jamala kertoo haaveilevansa parkour-ammattilaisen urasta. Eniten hän haluaisi kehittyä korkealta hyppäämisessä sekä free runningissa. Siinä pyritään liikkumaan paikasta A paikkaan B katkeamattomassa liikkeessä, samalla akrobaattisia temppuja tehden.

Mohammad Migdad kertoo unelmoivansa parkourista jossakin muualla kuin Gazassa.

”Katselen netistä videoita, jossa parkourataan paikoissa, joissa ympäröivä luonto näyttää erilaiselta kuin Gazassa. Haluaisin päästä kokeilemaan parkouria sellaisissa paikoissa”, hän sanoo.

Fakta

Pariisin lähiössä kehitetty liikuntalaji


 Parkour on Pariisin lähiössä 1980-luvulla kehitetty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen.

 Parkouria harrastetaan erityisesti kaupunkiympäristössä, mutta myös muualla luonnossa.

 Parkouraaja käyttää liikkuessaan esimerkiksi kaiteita, seiniä, puita, kiviä, patsaita ja lyhtypylväitä ponnahduslautanaan.

 Taidokasta akrobatiaa vaativassa lajissa ei yleensä kilpailla vaan sitä harrastetaan yhteisöllisesti ryhmissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Gaza
  • Jukka Huusko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    2. 2

      ”Meinasin sokaistua” – Vasta auenneen kauppakeskuksen huutavan kirkas mainostaulu suututtaa kalasatamalaisia, Redi pahoittelee

    3. 3

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    4. 4

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    5. 5

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    6. 6

      Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

    7. 7

      Oppositio esitti epäluottamuslauseen, Timo Soini vastasi: ”Minulla on oikeus vakaumukseeni” – HS seuraa päivän tapahtumia hetki hetkeltä

    8. 8

      Venäläislaivan epäillään loukanneen Suomen aluevesiä

    9. 9

      Koulupäivien loppumista aikaistettiin Espoossa, mutta kukaan ei tiedä miksi – Viesti rehtoreille: ”Asian vastustamiseen ei kannata laittaa energiaa”

    10. 10

      Radanvarren pikkukaupunkikin voi olla mykistävän kaunis – Järvenpääläisten kuvat näyttävät, miten helposti betonia pääsee Suomessa pakoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    4. 4

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    5. 5

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    8. 8

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää