Ulkomaat

Saksan kallein meikki­laukku – näin yhden naisen erhe kasvoi kymmenien­tuhansien matkustajien kaaokseksi Münchenin lento­kentällä

Lauantaiaamuna kello 5.27 Münchenin lentokentän turvatarkastuspisteelle saapui nelikymppinen nainen kahden laukun kanssa. Siitä, mitä sen jälkeen tapahtui, saivat kärsiä lentokentän 32 000 muuta matkustajaa monen päivän ajan.

Berliini

Saksan kallein kosmetiikkalaukku.

Sen omistaa noin 40-vuotias nainen, joka sai varhain lauantaiaamuna liikkeelle näyttävän kaaoksen Münchenin lentokentällä.

Naisen ja kosmetiikkalaukun vuoksi peruttiin 330 lentoa. Parituhatta matkustajaa joutui yöpymään lentokentällä. Kaikkiaan kosmetiikkalaukusta liikkeelle lähtenyt sähellysten sarja vaikutti ainakin 32 000 matkustajaan. Moni oli matkalla lomanviettoon, sillä Baijerissa ja Baden-Württembergissä alkoivat koulujen kesälomat. Lentoja on myöhässä myös maanantaina.

Mitä ihmettä Münchenin kentällä oikein tapahtui? Saksalaismedian keräämistä yksityiskohdista piirtyy esiin tapahtumien ketju, jonka ei olisi pitänyt edes päästä alkamaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Varhain lauantaiaamuna, kello 5.27, Münchenin lentokentän kakkosterminaalin turvatarkastukseen saapui nainen kahden käsimatkatavaran kanssa. Toinen niistä oli kosmetiikkalaukku. Se oli pakattu väärin, mukana oli liikaa nesteitä. Nainen ei saisi viedä toista laukuistaan lentokoneeseen käsimatkatavarana.

Nainen kääntyi turvatarkastuksesta takaisin lähtöselvitysalueelle. Kun hän kello 5.45 palasi, alkoi tapahtumien sarja, jossa viranomaisilla riittää vielä kauan selvitettävää.

Nainen käveli turvatarkastusten läpi ilman tarkastusta. Tämä havaittiin vasta, kun nainen oli kadonnut terminaaliin.

Myöhemmin valvontakameran tallenteista on selvinnyt, että nainen todella vei kosmetiikkalaukkunsa sen sisältöön koskematta lähtöselvitystiskille ja kirjasi sen koneeseen meneväksi matkatavaraksi. Naisella ei siis turvatarkastukseen palatessaan enää ollut mukanaan kosmetiikkalaukkua tai muita nesteitä. Hänellä oli kuitenkin mukanaan laukku, toinen käsimatkatavaroistaan.

Tilanne oli vakava. Lentokentällä oli tarkastamaton henkilö, jolla oli mahdollisesti mukanaan vaarallisia nesteitä.

Vastoin kaikkia ohjeita sitä, että joku oli kävellyt läpi tyhjillään olleista turvaporteista, ei ollut nähty tai asiasta ei ollut heti tehty hälytystä. Sitä, missä ja milloin mitäkin huomattiin, selvitetään.

Joka tapauksessa noin kello 6 lentokentän valvontakeskus sai tilanteesta ilmoituksen, Süddeutsche Zeitung kertoo.

Alkoi kiivas videotallenteiden läpikäynti. Kello 6.15 lentoturvallisuusviranomaiset ilmoittivat lentokentällä toimivalle liittovaltion poliisille tunnistamattoman henkilön kävelleen ilman tarkistusta turvatarkastuksista lähtöporteille.

Kello 6.47 poliisi määräsi, ettei matkustajia saa päästää koneisiin ja että kaikki lennot keskeytetään toistaiseksi.

Poliisi toimi juuri niin kuin määräykset tällaisissa tilanteissa vaativat. Omalla uhka-asteikollaan poliisi luokitteli tilanteen vakavaksi.

Poliisi sulki lähtöaulat ja turvatarkastuspisteet. Ne lentokoneet, joissa matkustajat olivat jo sisällä, tyhjennettiin, samoin terminaalien välillä kulkevat junat. Terminaalissa poliisi ja lentokentän vartijat etsivät metri metriltä ja huone huoneelta naista, jolla tuskin oli aavistustakaan, mitä oli saanut aikaan – hän ehkä kuvitteli käyneensä jo läpi turvatoimet.

Kello 10.30 poliisi sai tarkastettua lähtöalueen Euroopan sisäisille lennoille, ja niille annettiin lupa lentää. Tunnin kuluttua kaikki alueet oli tarkastettu. Naista ei kuitenkaan ollut löydetty.

Kenttä oli kaaoksessa, ja tuhansien lennot enää turha toivo. Lentojen myöhästymiset ja perumiset sysäsivät liikkeelle ketjureaktion, joka koski kymmeniätuhansia ihmisiä.


Kun kentän tyhjentäminen alkoi, nainen oli jo lentokoneessa. Tämän poliisi sai varmistettua vasta iltapäivällä kello 15.30. Poliisi tavoitti naisen lauantaina viiden jälkeen. Hänelle ei tule kaaoksesta mitään rikosoikeudellisia seurauksia.

Matkustajille poliisioperaatio ja koneiden tyhjennykset olivat totta kai valtava stressi, monesta syystä. Kuka ei miettisi terrori-iskun uhkaa? Ja joka tapauksessa matkanteko keskeytyi.

Tunnelma kentällä oli levoton. Ihmiset valittivat tiedotuksesta ja palvelutiskien henkilökuntapulasta. Operaatio keskeytti tai myöhästytti 330 lentoa. Kentällä oli valtavan kuuma. Lentokenttähotellit täyttyivät, ja sunnuntain vastaisen yön kentällä vietti 700 ihmistä, Bild-lehti kertoo.

Palokunta pystytti teltan ja alkoi jakaa ihmisille vettä. Terminaaliin rakennettiin tuuletin puhaltamaan sisään viileämpää ilmaa. Kymmenet tarvitsivat kuumuuden ja hengitysvaikeuksien vuoksi ensiapua.

Vessoihin jonotettiin täyttämään vesipulloja, ja ihmiset riitelivät istumapaikoista. Peruttujen lentojen matkustajien matkatavaroiden palautuksissa syntyi oma ruuhkansa.

Münchenin nainen oli vaaraton, samoin hänen kosmetiikkalaukkunsa. Tämän toteaminen maksoi kuitenkin yhteiskunnalle ja yksittäisille matkustajille valtavasti aikaa ja rahaa. Lentoyhtiöiden kulut ovat miljoonia euroja, arvioi tietotoimisto Dpa. Turvatoimilta kaaos vei uskottavuutta.

Ylä-Baijerin hallituksen tiedottaja kuvasi Münchenin kaaosta turvatarkastajien yksittäiseksi epäonnistumiseksi. Tuolloin tilanteesta vastuussa olleet turvatarkastajat eivät jatkaisi töitään.

Münchenin kentän kaaosta selvitetään vielä pitkään, ja avoinna on paljon kysymyksiä.

Saksan baijerilaiselle sisäministerille Horst Seehoferille tapaus on kiusallinen. Seehofer profiloituu poliitikkona juuri turvallisuuskysymyksillä. Linja on kova. Münchenin tapaus Seehoferin kotikentällä tuo keskusteluun uuden vireen: mitäpä jos kyse ei ole määrästä, vaan laadusta.

Lentomatkustamisen turvatoimien vaatima aika lähestyy matkustajien sietorajaa. Ymmärrystä sille, miten tyhjillään olevan turvatarkastuspisteen läpi voi vain kävellä, on vähän.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Lentoturvallisuus
  • München
  • Anna-Liina Kauhanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp:n laaja operaatio Turun seudulla ulottuu myös mantereelle – Yrityksen tilat Paraisilla eristetty, paikalla kommando­pipoisia poliiseja

    2. 2

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    3. 3

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    4. 4

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    5. 5

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    6. 6

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    7. 7

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    8. 8

      Liikemies ammuttiin autosta, joka ajoi 200 kilometriä tunnissa – Pietarin erikoisen surman erikoisin piirre on tappajien auton suomalainen rekisterikilpi

      Tilaajille
    9. 9

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    10. 10

      Henkilöauto putosi Kehä III:n rampista kevyen liikenteen väylälle Vantaalla – kuljettaja arveli erehtyneensä jarru- ja kaasupolkimista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Krp:n laaja operaatio Turun seudulla ulottuu myös mantereelle – Yrityksen tilat Paraisilla eristetty, paikalla kommando­pipoisia poliiseja

    3. 3

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    4. 4

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    9. 9

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Krp:n laaja operaatio Turun seudulla ulottuu myös mantereelle – Yrityksen tilat Paraisilla eristetty, paikalla kommando­pipoisia poliiseja
    3. Suurin osa miehistäkin jäi taakse – Alisa Vainio ylivoimainen maratonin Suomen mestari, mutta ennätys jäi haaveeksi
    4. Baltian-kiertueella oleva paavi saapui Liettuaan ja varoitti vastakkainasettelusta – vierailu on juhla, joka peittoaa katolisen kirkon skandaalit
    5. Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys
    6. Yayoi Kusaman uuteen gallerianäyttelyyn pääsee vain ajanvarauksella
    7. Tunti sitten
    8. Tyyni Kalervo matkusti laittomasti New Yorkiin, möi ravintolassaan kaalikääryleitä ja sai lopulta onnittelut George Bushilta – uusi kirja kertoo suomalaisyrittäjän uskomattoman tarinan
    9. Henkilöstövuokraus on nyky-Suomessa arkipäivää, ja se on 70 vuotta täyttävän Mauno Savolaisen ansiota
    10. Rihanna nimettiin synnyinmaansa Barbadoksen lähettilääksi
    11. Henkilöauto putosi Kehä III:n rampista kevyen liikenteen väylälle Vantaalla – kuljettaja arveli erehtyneensä jarru- ja kaasupolkimista
    12. Nuori krimiläinen syyttäjä siirtyi Venäjän puolelle ja nousi tähdeksi – Nousukiito jatkui, kunnes hän päätti ryhtyä hankalaksi
    13. Näytä lisää